Hyppää pääsisältöön

Haku

Näytetään 493 - 504 / 1961
  • 19-vuotias Salar Sharifi suorittaa peruskoulun oppimäärää Omniassa aikuisten perusopetuksessa. Thaiboxingia harrastava Sharifi muutti Afganistanista Suomeen ilman muuta perhettä ja kotiutui Espooseen. Tavoitteena hänellä on opiskella korkeakoulussa ja työskennellä urheilun parissa.
    Oppiminen Omniassa Pedagogiikka
  • Yleinen kielitutkinto, lyhyesti YKI-tutkinto, on virallisesti tunnustettu tapa osoittaa oma kielitaitonsa. YKI-tutkinnosta on hyötyä esimerkiksi työ- ja opiskelupaikan hakemisessa. Espoon työväenopisto järjestää vuosittain suomen, ruotsin ja englannin YKI-tutkintoja.
    Oppia ja iloa Monikulttuurisuus Pedagogiikka Työllisyys
  • Ruokapalvelutyöntekijä Ravitsemuspalvelut
    +358401267280 Tarmo.Kankaanpaa@omnia.fi
    Henkilö
  • Hayder Yas on helsinkiläinen kirjanpitoalan yrittäjä. Hän suorittaa parhaillaan tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoa Omniassa. Opintojen aloittaminen Omniassa oli hänelle käännekohta, joka kannusti työskentelemään kohti tavoitteita. Omassa yrityksessään hän palvelee asiakkaita viidellä eri kielellä.
    Oppiminen Omniassa Ammattitaito
  • Lääkärin ammattiin tähtäävä Henrietta löysi Espoon aikuislukiosta erinomaisen paikan luonnontieteellisten aineiden tietojen kartuttamiseen.
    Oppiminen Omniassa Ammattitaito
  • Vammaisalan ammattitutkinnon tutkinnon osa
    Oletko kiinnostunut työstä vammaisalalla? Henkilökohtaisen avustamisen koulutuksesta saat ammattitaitoa toimia asiakkaiden kanssa, jotka tarvitsevat avustajaa vammaisuutensa tai sairautensa takia.
    Työvoimakoulutus Hyvinvointi ja terveys
  • Eeva Muroma

    Yhteystieto
    Ohjaaja Ammatillinen koulutus, Hius- ja kauneudenhoitoala
    +358401267542 Eeva.Muroma@omnia.fi
    Henkilö
  • Anna Rissanen

    Yhteystieto
    Erityisopettaja Ohjaus- ja tukipalvelut
    +358401267143 Anna.Rissanen@omnia.fi
    Henkilö
  • Kaisu Österinen

    Yhteystieto
    Tuntiopettaja Aikuisten perusopetus
    kaisu.osterinen@omnia.fi
    Henkilö
  • Koordinaattori Espoon työväenopisto
    +358405707651 Karoliina.Rankinen@omnia.fi
    Henkilö
  • OSKEn avoimet ovet 28.1.2025

    Tapahtumat
    -
    Tervetuloa tutustumaan Omnian Osaamiskeskus OSKEn palveluihin Leppävaaraan.
    Infotilaisuus Lähitapahtuma Ammattitaito Osallisuus
  • Ajoneuvoalan ammattitutkinto
    Haluatko syventää osaamistasi ajoneuvoalan myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä? Ajoneuvoalan ammattitutkinnon myynnin osaamisalan koulutus antaa eväät varaosamyynnin tehtäviin.
    Ammatti- ja erikoisammattitutkinto Ajoneuvo ja tekniikka