Hyppää pääsisältöön
Koronaohjeet Omniassa

Hius- ja kauneusalan asiantuntijan koulutus

Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto
Ammatti- ja erikoisammattitutkinto
Tähtäätkö hius- ja/tai kauneudenhoitoalan erityisosaajaksi? Haluatko edelleen kehittää ammatillista osaamistasi alan työ- ja hoitomenetelmistä ja saada eväitä toimia vastuutehtävissä? Erikoistu parturimestariksi, kampaajamestariksi, erikoiskosmetologiksi tai kosmetiikkaneuvojaksi.

Koulutuksen kuvaus

Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinnon suoritettuasi sinulla on monipuoliset kädentaidot ja erikoisosaamista erilaisista alan työ- ja hoitomenetelmistä. Osaat palvella asiakkaita yksilöllisesti ja korkeatasoisesti hyödyntäen laajasti tuotetuntemusta ja erikoisosaamistasi. Opit johtamaan asiakkuuksia sekä toteuttamaan asiakaslähtöisiä palveluja, myyntiä ja markkinointia.  

Osaat suunnitella, toteuttaa ja johtaa erilaisia projekteja, sekä huolehtia työ- ja asiakasturvallisuudesta kaikissa tilanteissa. Opit myös kehittämään työyhteisöäsi sekä edistämään kestävää kehitystä. Saat eväitä toimia alan vastuullisissa asiantuntijatehtävissä.  

Voit valita suorituspolkusi joko monipuolisiin kädentaitoihin ja erilaisiin työ- ja hoitomenetelmiin tai kosmetiikkaneuvontaan, kouluttamiseen ja ohjaamiseen. Koulutuksesta voit erikoistua parturimestariksi, kampaajamestariksi, erikoiskosmetologiksi tai kosmetiikkaneuvojaksi (EAT). 

Sinulla on mahdollisuus suorittaa opintoja tai työelämässä oppimisen jaksoja ulkomailla. Omnia on hyvä ympäristö suunnitella myös yritystoimintaa ja kartuttaa yrittäjyysosaamista. Kestävän kehityksen teemat kulkevat mukana osana opintoja ja näyttöjä opiskelujesi ajan. Voit hakea koulutuksen jälkeen ammattikorkeakouluun tai yliopistoon jatko-opintoihin.

Tutustu toteutussuunnitelmaan (opintopolku.fi) ja lue lisää tutkinnon rakenteesta (opintopolku.fi).

Koulutuksen tiedot

Mitä valmiuksia tarvitset?

Koulutus on suunnattu henkilöille, joilla on joko hiusalan perustutkinto, kauneudenhoitoalan perustutkinto tai hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, sekä hius- ja kauneudenhoitoalan työkokemusta. 

Omnian koulutuksissa painopiste on omien taitojen hiomisessa, toisia sparraten ja yhdessä oppien. Tarvitset opintojen ajaksi työpaikan, jossa voit tehdä erikoistumiseesi liittyviä töitä. Tutkinnossa vaadittava osaaminen arvioidaan työpaikalla tehtävissä työtehtävissä.

Koulutuksen kesto

Opintojen kesto on yksilöllinen. Keskimäärin opinnot kestävät 1 vuoden. Opintojen kesto määräytyy henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan ja siihen vaikuttavat mm. aikaisemmat opintosi, työkokemuksesi sekä yksilöllinen opiskelutarpeesi.

Toteutus

Koulutus muodostuu innostavista koulutuspäivistä, oppimistehtävistä, ryhmä- ja projektitöistä, itsenäisestä työskentelystä, pienryhmäohjauksesta ja työssä oppimisesta. Koulutuspäiviä on keskimäärin kerran kuukaudessa. Ne tukevat tutkinnon suorittamista ja antavat uusia näkemyksiä ja ideoita.

Hakeutuminen

Haku

Lehtimäki, päiväopetus

Hakuaika:

1.12.2021 klo 00.00 - 31.1.2022 klo 23.59

Koulutus alkaa:

4.4.2022
Hae koulutukseen (opintopolku.fi) (avautuu uudessa ikkunassa, siirtyy toiselle verkkosivustolle)

Tärkeät tiedot hausta

Opiskelijavalinta

Valinta tehdään hakemuksen tietojen pohjalta. Täytä siis hakemuksesi huolellisesti. Hakijan tulee tutustua ammatillisen koulutuksen opiskelijavalinnan perusteisiin.

Tutkintoon ei ole pääsykoetta.

Hakeutumista koskevat tiedustelut haku@omnia.fi

Kielitaidon arviointi

Hakija, jonka äidinkieli ei ole suomi, voi osoittaa suomen kielen taitonsa riittävän opiskeluun joko todistuksella tai osallistumalla kielitestiin (taso B1.1). Jos hyväksyttävää todistusta ei ole, niin hakija saa kutsun kielitestiin sähköpostilla. Se tulee läpäistä, jotta haku jatkuisi. Lue lisää kielitaidon arvioinnista.

Peruutusehdot

Mikäli opiskelija on ottanut opiskelupaikan vastaan ja eroaa kuukauden kuluessa opintotojen alkamisesta, peritään 50 % opiskelijamaksusta. Tämän jälkeen tehdyistä eroista peritään koko opiskelumaksu. Muutokset ovat mahdollisia.

Takaisin ylös
Tagit:
Muoti ja kauneus