Hyppää pääsisältöön

Haku

Näytetään 961 - 972 / 1961
  • Parasta digiohjausta -hankkeessa tuettiin työpaikkaohjaajien ja opetushenkilöstön osaamista ja yhteistyötä digitaalisten palvelujen hyödyntämiseksi.
    Digitalisaatio
  • Hankkeessa kehitettiin ohjaus- ja opetushenkilöstön osaamista uraohjauksessa osana yksilöllisten oppimispolkujen suunnittelua sekä erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden työllistymisen edistämistä.
    Ohjaus
  • Hankkeen tuloksena lisättiin keskinäistä ymmärrystä tulevaisuuden muutoksiin liittyvistä haasteista, minkä lisäksi kehitettiin innovaatioiden työkalupakki.
    Kestävä kehitys
  • Pilar

    Hanke
    Hankkeen tavoitteena oli jo nyt useassa yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa käytössä olevan VISIR-etälaboratoriojärjestelmän kehittäminen ja laajentaminen korkea-asteella ja pilotoiminen toisella asteella.
    Digitalisaatio
  • Hankkeen tavoitteena oli saada osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen hyviä käytäntöjä ja työkaluja opetus- ja ohjaushenkilöstölle.
    Monikulttuurisuus
  • Täydennyskoulutushankkeen tavoitteena oli antaa opetushenkilöstölle käytännönläheisesti työkaluja ja taitoja uudenlaisen opettajan roolin omaksumiseen.
    Oppimisympäristöt
  • Hanke tuotti tulevaisuuden taitoja tukevia toimintamalleja, joita hyödynnetään uudistuvan lukion kehittämisessä. 
    Oppimisympäristöt
  • Hankkeessa kehitettiin osaamisen tunnistamista ja tunnustamista sekä yksilöllisiä ja tehokkaita opintopolkuja oppivelvollisuusiän ylittäneille maahanmuuttajille.
    Monikulttuurisuus
  • Hankkeessa luotiin ohjaukseen joustava ja asiakaslähtöinen toimintamalli, vahvistettiin ohjaushenkilöstön osaamista ja yhteistyötä sekä kokeiltiin ohjaukseen liittyviä digitaalisia mahdollisuuksia.
    Ohjaus
  • Hanke pyrki löytämään tapoja tuoda tilanne- ja oppijakohtaisia ratkaisuja käyttäen apuna VR, AR toteutuksia sekä kehittämään tekoälyyn perustuvia opiskelijan vuorovaikutteisia keskusteluja robotin kanssa.
    Oppimisympäristöt
  • Hankkeen tavoite oli kehittää ammatillisten opettajien opetus- ja ohjaustaitoja vastaamaan muuttuviin tulevaisuuden tarpeisiin, työelämän odotuksiin sekä opiskelijoiden oppimistavoitteisiin.
    Pedagogiikka
  • Espoon työväenopiston Tietotupa tarjoaa digitukea, apua älylaitteiden ja ohjelmien käyttöön sekä sähköiseen asiointiin.
    Avoimet ja vuokrattavat työskentelytilat Digitalisaatio