Espoon Uskalla Yrittää -aluetapahtumassa ja -kilpailussa ovat mukana Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan osallistuvat nuoret ja NYT-yritykset Uudenmaan alueelta.
Perjantaina 31.1.2025 vietettiin Ammattiosaamisen päivää, jonka aikana Omniassa keskusteltiin monipuolisesti tulevaisuuden osaamisesta ja ammattiosaamisen merkityksestä.
Jatkuvassa haussa voi hakea opiskelemaan ympäri vuoden. Jatkuva haku on väylä opintoihin erityisesti silloin, jos olet jo suorittanut toisen asteen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon.
Hanke tukee hallitusohjelman tavoitetta ottaa nykyistä paremmin huomioon tekoälyn ja digitalisaation mahdollisuudet koulutusjärjestelmän kehittämisessä.
Ammatillinen koulutus tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia työelämään ja jatko-opintoihin – aina kaksoistutkinnosta avoimen ammattikorkeakoulun väyliin. Tärkeintä on löytää polku, joka motivoi ja tukee nuoren omia tavoitteita.
Työskenteletkö sähkön parissa tai tarvitsetko sähkötyöturvallisuuskoulutusta työtehtäviisi? Sähkötyöturvallisuuskoulutus SFS 6002 tarjoaa kattavan perehdytyksen sähkötyöturvallisuuteen ja auttaa tunnistamaan sekä ehkäisemään sähkötapaturmia työpaikalla.
Kortit ja passit,
Rakentaminen ja korjaus,
Sähkö ja turvallisuus
Osaatko toimia tulipalotilanteessa? Alkusammutuskoulutus antaa sinulle käytännön osaamista ja varmuutta toimia oikein tulipalotilanteessa sekä käyttää sammutusvälineitä tehokkaasti. Koulutus sopii kaikille, jotka haluavat parantaa paloturvallisuusosaamistaan työpaikalla tai arjessa.