Jos ennen opiskeltiin, mentiin töihin ja eläköidyttiin, nyt on oltava valmis luomaan itsensä ammatillisesti moneen kertaa uudelleen. Oppiminen ei pääty, kun tutkinto tai sen osa on suoritettu, pikemminkin päinvastoin.
Työtä ja tulevaisuutta,
Kilpailutoiminta,
Työllisyys,
Vastuullisuus
Emma Gordinin tavoitteena on päästä opiskelemaan sosiaalitieteitä. Yksittäisten aineiden opiskelu ja ylioppilastutkinnon arvosanojen korottaminen parantavat hänen mahdollisuuksiaan tulla valituksi todistusvalinnalla.
Petri Koivunen valmistuu keväällä 2024 merkonomiksi. Liiketoiminnan perustutkinnon hän on opiskellut pääasiassa työelämässä oppien. Aluksi hän suoritti opintoja koulutussopimuksella Iso Omenan Citymarketissa. Kun työharjoittelu sujui mallikkaasti, vaihtuivat opinnot oppisopimukseen ja Koivunen alkoi saamaan työstään palkkaa.
Daniel Malm ajattelee kiinteistönhoitoalan olevan täynnä mahdollisuuksia. Neljä vuodenaikaa vaativat kiinteistönhoidon ammattilaiselta laajaa osaamista. Kun vuodetkin ovat erilaisia eikä aina voi tietää millainen talvi on edessä, on alalla osattava varautua kaikenlaiseen.
Ria Tarima valmistui ylioppilaaksi viime vuoden lopussa ja valmistautuu nyt psykologian pääsykokeisiin. Espoon aikuislukiosta löytyi ilo oppimisesta ja akateemisesta osaamisesta sekä paikka itseluottamuksen vahvistumiselle.
Martta Vennola on yhdistänyt menestyksekkäästi työn, perhe-elämän ja aikuislukion opinnot. Espoon aikuislukio on ollut sopivan joustava ja monimuotoinen paikka opiskella.
Monikielisyys on yksi sivistyksen osa-alue, jossa maahanmuuttajilla on paljon osaamista. Osaamista voidaan tukea tai kehittää erilaisilla kursseilla ja koulutuksilla, joita Espoon työväenopisto tarjoaa.
Oppia ja iloa,
Kansainvälisyys,
Monikulttuurisuus,
Osallisuus,
Pedagogiikka
Kun Espoon työväenopiston uusi asiakas soittaa kysyäkseen tarkemmin vaikkapa italian tai saksan kielen kurssista, keskustelu johtaa usein asiakkaan ihmettelyyn: Mutta tämähän on hybridikurssi. Miten tämä voi toimia, kun osa opiskelijoista on luokassa ja osa verkossa?