Hyppää pääsisältöön

Aineopiskelu on hyvä tapa parantaa jatko-opiskelumahdollisuuksia

Blogi | 10.03.2025
Emma Gordinin tavoitteena on päästä opiskelemaan sosiaalitieteitä. Yksittäisten aineiden opiskelu ja ylioppilastutkinnon arvosanojen korottaminen parantavat hänen mahdollisuuksiaan tulla valituksi todistusvalinnalla.
Emma Gordin.

20-vuotias Emma Gordin kirjoitti vuonna 2023 ylioppilaaksi Kuninkaantien lukiosta. Koska jatkopolku ei ollut koulun päätyttyä vielä selkeänä mielessä, Gordin päätti jättää korkeakoulujen yhteishaun väliin ja viettää välivuotta. Työpaikka löytyi ruokakaupasta ja välivuoden myötä myös omat tavoitteet alkoivat selkiytyä.

”Suosittelen välivuoden pitämistä kaikille. Se antaa hengähdystauon opiskeluista. Pääsee kokeilemaan työelämää, ja saa uusia kokemuksia sekä aikaa miettiä mitä haluaa”, Gordin toteaa.

Työ kaupassa on Gordinin mukaan auttanut avartamaan omaa ajattelua, kun työkaverit ovat eri ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa.

”Siihen asti oli aina ollut se sama ikäryhmä, jonka kanssa oli tekemisissä”, Gordin pohtii.

Ylioppilastutkintoa voi täydentää ja arvosanoja korottaa

Keväällä 2024 Gordin kiinnostui sosiaalitieteistä. Erityisesti hän on kiinnostunut ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja ihmisten ja yhteiskunnan välisestä suhteesta. Hän haki opiskelemaan Helsingin yliopistoon pääsykokeiden kautta. Opiskelupaikka jäi kuitenkin muutamasta pisteestä kiinni.

Nyt Gordin on Espoon aikuislukiossa aineopiskelijana ja aikoo hakea yliopistoon uudestaan todistusvalinnalla. Gordinin hakukohteissa todistusvalinnassa on painotettu reaali, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi psykologiasta, yhteiskuntaopista tai historiasta saa todistusvalinnassa enemmän pisteitä.

”Kun en ollut kirjoittanut mitään näistä, en saanut kovin paljon pisteitä. Nyt opiskelen psykologiaa sekä äidinkieltä. Psykologian kirjoitan uutena aineena ja äidinkieltä korotan”, Gordin kertoo.

Espoon aikuislukiossa opiskelu on joustavaa ja ilmapiiri rento

Opiskelu Espoon aikuislukiossa oli Gordinille tuttua jo päivälukion ajalta, sillä hän oli opiskellut joitain opintojaksoja verkko-opintoina. Nyt hän on suorittanut opintojaksoja lähiopintoina. Vuorotyön yhdistäminen opiskeluun on ollut Gordinin mukaan helppoa.

”Ruokakaupassa työskennellessä en voi ottaa koko aamupäivän tunteja. Opiskelen sitten verkossa tai iltakursseilla.” 

Espoon aikuislukiossa Gordinilta saa kiitosta erityisesti ilmapiiri ja kanssaopiskelijat.

”On kiva, kun kursseilla on aidosti motivoituneita ihmisiä. Tunnelma on tavallaan rennompi kuin päivälukiossa. Kun opiskelijoita ei ole paljon, saa henkilökohtaisemman tunteen opiskeluun. Tunnelmaan vaikuttaa myös se, että kaikki opiskelevat vapaaehtoisesti”, Gordin kuvailee.

Haluaisitko korottaa arvosanojasi tai opiskella lukion aineita?
Tutustu Espoon aikuislukioon
Takaisin ylös
Tagit:
Oppiminen Omniassa
Oppimisympäristöt