Hyppää pääsisältöön

Opiskelijauutiskirje Omnis 4/2025

Uutiskirje | 06.11.2025
Omnis kokoaa yhteen tärkeimmät tapahtumat ja uutiset opiskelijoille. Ratkaisuja. Yhdessä. Kaikille.
""

Suuntana valoisa tulevaisuus

Marraskuun pimeimmät viikot ovat käsillä, mutta Omniassa katseemme suuntautuu valoisaan tulevaisuuteen, jossa osaaminen ja hyvinvointi kantavat pitkälle.

Me Omniassa uskomme, että jokaisella on kyky ja halu oppia. Kun osaaminen vahvistuu, myös luottamus omaan tekemiseen ja tulevaisuuteen kasvaa. 

Oppiminen ei tapahdu yksin, vaan osana yhteisöä ja verkostoja, jotka tukevat, innostavat ja kantavat eteenpäin. Yhdessä rakennamme tulevaisuutta, jossa jokaisella on tilaa kasvaa ja voida hyvin.

Joulukuussa juhlimme valmistuvia opiskelijoitamme. Tuoreet ylioppilaat, ammattiin valmistuvat ja muut tavoitteensa saavuttaneet ovat tärkeän etapin äärellä ja ottavat merkittävän askeleen elämässään eteenpäin. Tutkinto on saavutus opiskelijalle, mutta myös koko yhteiskunnalle.

Omnian oppimispolut ovat moninaisia ja joustavia. Osa jatkaa korkeakouluun, toiset siirtyvät työelämään, ja monet palaavat myöhemmin täydentämään osaamistaan. Omnian laaja koulutustarjonta mahdollistaa elinikäisen oppimisen.

Toivotan kaikille oppimisen iloa, valoa marraskuuhun ja lämpimiä hetkiä kohti vuoden loppua. Paljon onnea ja menestystä tulevaisuuteen kaikille valmistuville.

Maija Aaltola
Johtava rehtori

Elokuussa muuttunut tupakkalaki kieltää nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden käytön

""

Elokuusta 2025 alkaen tupakkalaki on koskenut myös nikotiinipusseja, nuuskaa, sähkösavukkeita ja muita savuttomia nikotiinituotteita. Kaikkien tupakkalain mukaisten tuotteiden käyttö ja esilläpito on kielletty oppilaitoksen alueilla – tämä koskee opiskelijoita, henkilökuntaa, vieraita ja huoltajia.

Alle 18-vuotiaat eivät saa pitää hallussaan tupakkatuotteita tai niiden vastikkeita, kuten nikotiinipusseja tai nikotiinittomia vapeja.

Tupakkalain rikkomisesta voidaan antaa huomautus tai kirjallinen varoitus, ja törkeissä tapauksissa asiasta voidaan ilmoittaa poliisille.

Opiskelijoille on lähetetty aiemmin tiedote Wilman kautta.


 

Tukea arjen haasteisiin – Ohjaamotalon Starttipiste auttaa Omnian Palvelutorilla

Tarvitsetko tukea raha- tai Kela-asioissa? Onko sinulla asumiseen tai asunnon hakemiseen liittyvä kysymys, johon haluaisit saada nopeasti apua? Tuntuuko työnhaku vaikealta?

Ohjaamotalon Starttipiste tarjoaa nuorille matalan kynnyksen tukea elämän eri tilanteisiin ilman ajanvarausta.

Starttipiste toimii Omnian Palvelutorilla Espoon keskuksessa täydentäen siellä nuorille suunnattuja palveluja. Paikalla on etsivä nuorisotyöntekijä, joka auttaa eteenpäin.

"Starttipisteellä voimme yhdessä aloittaa asioiden selvittämisen. Meille mikään huoli ei ole liian pieni tai liian suuri", kertoo etsivä nuorisotyöntekijä Kirsi Hartikainen.

Ohjaamotalon Starttipiste on avoinna Palvelutorilla Espoon keskuksessa:

  • Maanantaisin klo 11–15
  • Keskiviikkoisin klo 11–15

Yhteystiedot

Kirsi Hartikainen, etsivä nuorisotyöntekijä
kirsi.hartikainen@espoo.fi
050 544 6042

Ohjaamotalon Starttipisteen palvelut on tarkoitettu alle 30-vuotiaille espoolaisille ja kauniaislaisille nuorille.

Lue lisää Ohjaamotalon palveluista (espoo.fi)

""

 

Kysely opiskelijoille: Katse tulevaisuuteen opintojen jälkeiseen aikaan

""

Haluamme Omniassa tukea sinua mahdollisimman hyvin koko polkusi ajan, oli tavoitteesi sitten työpaikan löytäminen, yrittäjäksi ryhtyminen tai jatko-opintoihin pääsy. 

Kerro meille, miten voimme tukea sinua opintojen eri vaiheissa entistä paremmin: ennen opintoja, opintojen aikana ja opintojen jälkeen. 

Kysely pitää sisällään kolme kysymystä ja sen voi täyttää nimettömänä. Yhteystietosi jättämällä osallistut arvontaan, jossa voit voittaa 2 kpl leffalippuja. Jaamme yhteensä 5 leffalippupakettia.

Vastausaika päättyy keskiviikkona 19.11. klo 23.59. 

Kiitos kun osallistut toiminnan kehittämiseen! 


 

Kouluterveyskysely kertoo myönteisestä kehityksestä opiskelijoiden hyvinvoinnissa

""

Keväällä 2025 toteutettuun kouluterveyskyselyyn vastasivat ensimmäistä kertaa kaikki ammatillisten perustutkintojen ja TUVA-koulutuksen opiskelijat iästä riippumatta.

Alle 21-vuotiaiden tulosten perusteella omnialaisten opiskelijoiden tupakointi sekä alkoholin, nuuskan ja nikotiinipussien käyttö oli vähäisempää kuin muualla Suomessa. Sen sijaan kannabiksen kokeilu ja käyttö oli hieman yleisempää.

Myös monella muulla osa-alueella tulokset olivat myönteisiä: yhä useampi opiskelija kokee saavansa koulussa tukea ja mahdollisuuden jutella aikuisen kanssa mieltä painavista asioista. Lisäksi kokemus siitä, että opettajat ovat kiinnostuneita opiskelijoiden asioista, on vahvistunut.

Yli 21-vuotiaiden tulokset saadaan myöhemmin.


 

Tule mukaan opiskelijoiden kattohallitukseen!

""

Haluatko vaikuttaa koulun asioihin ja edistää opiskelijoiden hyvinvointia? Tai haluaisitko osallistua työryhmiin järjestämään tapahtumia opiskelijoille? Jos vastasit kyllä, Olisit mahtava jäsen kattohallitukselle! 

Opiskelijoiden kattohallituksen kokoukset ovat avoimia kaikille Omnian opiskelijoille. Tule siis rohkeasti mukaan vaikuttamaan! Kattohallitus toiminnasta saa kerrytettyä osaamispisteitä, paljon erilaisia taitoja, sekä pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin. Aktiivisuus ja taidot näyttävät myös hyvältä CV:ssä! 

Seuraava kattohallituksen kokous järjestetään 17.11.2025 klo 14 Kirkkokadun toimipisteessä opiskelijahallituksen tilassa, Ki16B1009/Käpy. Tule rohkeasti mukaan!

Jos sinulla on kysymyksiä tai joku mietityttää, olethan yhteydessä meihin sähköpostilla opiskelijahallitus@omnia.fi

Opiskelijoiden kattohallitus


 

Yacqub viimeistelee lukio-opinnot Espoon aikuislukiossa

Yacqub Mohamed, 21, on saamassa lukio-opinnot ja ylioppilaskirjoitukset päätökseen ja tähtää jatko-opintoihin ammattikorkeakoulussa.

Lue Yacqubin haastattelu

Ravintola-alan opinnot toivat varmuutta ja rohkeutta

20-vuotias Jemina Mellin löysi oman polkunsa ravintola-alalta. Hektinen työ sopii Jeminalle, joka kaipaa tekemistä ja uuden oppimista.

Lue Jeminan haastattelu

 

Ystävyyttä Nuorten työpajoilla

Työpajajaksosta voi saada monenlaisia asioita, yksi niistä on ystävyys. Tästä esimerkkinä ovat Nuorten työpajoilla keväällä 2025 vierailleet Pietu ja Eemeli.

Lue Pietun ja Eemelin haastattelu

Takaisin ylös
Tagit:
Uutiskirje
Hyvinvointi
Kilpailutoiminta
Kulttuuritoiminta
Ohjaus
Osallisuus