
Tervetuloa uuteen lukuvuoteen!
Kesän jälkeen on aika suunnata katseet kohti uutta lukuvuotta. Syksy tuo tullessaan mahdollisuuksia oppia uutta, asettaa tavoitteita ja rakentaa polkua kohti tulevaisuutta. Jokainen lukuvuosi on uusi alku, ja sen aikana saavutetut pienet ja suuret onnistumiset ovat tärkeitä askeleita eteenpäin.
Omniassa opiskelua tehdään yhdessä – opiskelukaverit, henkilöstö ja läheiset muodostavat verkoston, joka tukee ja kannustaa eteenpäin. On tärkeää muistaa, että oppiminen ei tapahdu yksin, vaan se rakentuu yhteistyöstä ja jaetuista kokemuksista.
Jotta arki sujuisi mahdollisimman hyvin, on tärkeää, että jokainen tuntee yhteiset pelisäännöt. Järjestyssääntöjen kertaaminen ja ohjeiden noudattaminen eivät ole vain muodollisuus – ne luovat turvallisen, toimivan ja viihtyisän oppimisympäristön, jossa jokainen voi keskittyä olennaiseen.
Toivon sinulle innostusta, rohkeutta ja iloa alkavaan lukuvuoteen. Jokainen päivä tarjoaa uuden mahdollisuuden oppia, kokeilla ja onnistua.
Johtava rehtori
Opetukseton päivä perjantaina 5.9.2025
Perjantaina 5.9.2025 järjestetään Omnian henkilöstölle tarkoitettu henkilöstöpäivä. Tämän vuoksi kyseisenä päivänä ei pääsääntöisesti järjestetä opetusta. Opetusta voidaan järjestää erityistilanteissa, jolloin opetus näkyy lukujärjestyksessä.
Opettajilla on mahdollisuus antaa opiskelijoille itsenäisesti suoritettavia tehtäviä, jos opetuksen kokonaisuus sitä edellyttää. Opettajat tiedottavat mahdollisista tehtävistä erikseen.
Jos sinulla on kyseisenä päivänä työelämässä oppimista, se toteutuu normaalisti suunnitelman mukaisesti.
Katso myös lukuvuoden tärkeät ajat.
Omnian Palvelutorit palvelevat laajennetuin aukioloajoin

Kesätauon jälkeen Omnian Palvelutorit toivottavat opiskelijat ja asiakkaat tervetulleiksi asioimaan paikan päällä. Elokuusta alkaen aukioloaikoja on laajennettu ja palvelutarjontaa kehitetty entistä monipuolisemmaksi.
Aukioloajat elokuusta alkaen
- Kirkkokatu 16A: ma, ke, to klo 9–15, ti klo 9–17, pe klo 9–14
- Leppävaara (Upseerinkatu 11): ma–to klo 9–15, pe klo 9–14
- Tapiola (Itätuulenpiha 1): elokuussa ma–to klo 9–15, pe klo 9–14. Syyskuusta alkaen ma–ti klo 9–15
Lakela, Suomenoja ja Kirkkonummi toimivat satelliittipisteinä erikseen ilmoitettuina aikoina. Kirkkokadulta, Leppävaarasta, Tapiolasta ja Kirkkonummelta löytyy myös kirjastopalvelut.
Palvelua monikanavaisesti
Palvelutorilta saat apua paikan päällä, puhelimitse ja sähköisesti:
- Puhelinpalvelu arkisin klo 10–14 numerossa 09 2319 8360
- Sähköposti: info@omnia.fi
- Ajanvaraus: Bookings-kalenterin kautta varattavissa aikoja mm. uraohjaukseen
Uutta syksyllä
- Uraohjaajat palvelevat Kirkkokadun Palvelutorilla maanantaisin klo 9–11 walk in -periaatteella 11.8. alkaen. Lisäksi heidät tapaa Ison Omenan Neuvontapisteellä keskiviikkoisin.
- Myöhemmin syksyllä Kirkkokadulla voi tavata myös Espoon kaupungin etsivän nuorisotyöntekijän.
Palvelutorilta saa myös tietoa Omnian hakeutumisen asiantuntijoilta ja henkilökohtaista tukea esimerkiksi opintoihin liittyvissä kysymyksissä, etuuksissa ja sähköisessä asioinnissa.
Sähköisen opintotoimiston palvelut
Omnian sähköisessä opintotoimistossa voit hoitaa opiskelutodistuksiin ja opintosuoritusotteisiin liittyvät asiat helposti ja ilman jonotusta. Opintojen aikana tarvitsemiasi todistuksia voit ladata Wilmasta suoraan sähköisesti, ja valmistumisen jälkeen virallinen tutkintotodistuksesi toimitetaan sinulle sähköpostiin latauslinkkinä.
Jos tarvitset muita todistuksia tai lisätietoja opintojen etenemisestä, voit tehdä pyynnön sähköisen opintotoimiston palvelulomakkeella. Tilatut todistukset toimitetaan yleensä kolmen työpäivän kuluessa.
Sähköisen opintotoimiston avulla saat tarvittavat todistukset sujuvasti silloin, kun se sinulle parhaiten sopii.
Aiemmin hankittu osaaminen huomioidaan ammatillisissa opinnoissa
Ammatillisen opiskelijan on mahdollista saada aiemmin hankittu osaaminen tunnustetuksi osaksi opintoja. Aiemmin hankitun osaamisen tulee vastata opintojen ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen eli ostut tehdään osana henkilökohtaistamista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opintojen alussa.
Osaamisen tunnustamista varten tulee toimittaa todistukset aiemmista opinnoista vastuuopettajalle. Paras tapa jakaa Suomessa suoritetut opiskelutiedot on linkki Opintopolun suoritustietoihin. Jos suoritukset eivät löydy Opintopolusta, tulee toimittaa vastuuopettajalle kopiot paperitodistuksista. Todistuksista tarvitaan kaikki sivut, myös mahdolliset takakansien tekstit.
Kun kaikki todistukset on toimitettu ajallaan, saadaan ostutkin tehtyä sujuvasti. Opettajilla saattaa olla tarkentavia kysymyksiä liittyen osaamisen ajantasaisuuden varmistamiseen, joten on tärkeää olla aktiivinen ja vastata opettajien yhteydenottopyyntöihin.
S2-tukea tarjolla fysiikan, kemian ja matematiikan verkkokurssien suorittamiseen
Ammatillisille opiskelijoille on tarjolla S2-tukea itsenäisesti suoritettaviin fysiikan, kemian ja matematiikan verkkokursseihin sekä Kirkkokadulla että Teamsissa.
- Fysiikka
- keskiviikkoisin klo 13-15 (Kirkkokatu)
- Torstaisin klo 10-12 (Teams)
- Kemia
- maanantaisin klo 12.15 -14 (Kirkkokatu)
- Perjantaisin klo 10-12 (Teams)
- Matematiikka 1-2
- maanantaisin klo 15-17 (Teams)
- Matematiikka 3-4
- torstaisin klo 15-17 (Teams)
Lisätietoja verkkokurssien S2-tuesta saat erityisopettaja Elina Luukkoselta, elina.luukkonen@omnia.fi.
Uraohjaus ammatilliselle opiskelijalle
Ammatillisen koulutuksen uraohjauspalvelut palvelevat kaikkia Omniasta ammattiin valmistumassa olevia opiskelijoita. Uraohjaajalta saat apua työpaikan hakuun, jos olet valmistumassa muutaman kuukauden sisällä, eikä sinulla ole vielä työpaikkaa tiedossa. Uraohjauksessa voidaan mm. etsiä yhdessä erilaisia työmahdollisuuksia, tehdä työhakemuksia ja harjoitella työhaastattelua varten.
Espoon aikuislukio avaa ovia ja antaa aikaa etsiä suuntaa
Eevi Helanderin kaksoistutkinto valmistuu syksyllä, kun loput ylioppilastutkintoon kuuluvat kirjoitukset Espoon aikuislukiossa valmistuvat. Tuoreen media-alan osaajan polku ei ole ollut aivan suoraviivainen, mutta kaikelle on ollut aikansa ja paikkansa.
Etäopiskelusta iloa ja oppia – kielikurssit tuovat osaamista Mikkeliin
Tero Puustinen on aktiivinen ja utelias oppija, jonka arjessa yhdistyvät innostus uusiin kokemuksiin ja jatkuva halu kehittää itseään. Kielet ovat aina kiehtoneet Puustista, ja ne ovat avanneet hänelle uusia näkökulmia maailmaan.
Tarinoita omnialaisesta arjesta
Millaista on opiskelu tai harrastaminen Omniassa, mitä tapahtuu Nuorten työpajoilla tai millaista on OSKEn arki? Tutustu omnialaiseen arkeen blogiartikkelien kautta! Jutuissa Omnian opiskelijat, oppijat ja asiakkaat pääsevät ääneen ja kertovat oman tarinansa.
Omnia pähkinänkuoressa
Omnia järjestää monialaista ammatillista koulutusta ja tukee työelämän kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Omnian omistajia ovat Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi. Opiskelijoita on vuosittain noin 35 000.
Omniassa opiskellaan
- ammatillisia perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja
- tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (TUVA)
- aikuislukiossa
- aikuisten perusopetuksessa (AIPE)
- työväenopiston kursseilla
- nuorten työpajoilla
- maahanmuuttajien osaamiskeskuksessa (OSKE)