Hyppää pääsisältöön

Opiskelun ja urheilun yhdistäminen Omniassa

Tuemme sinua urheilun ja opiskelun yhteensovittamisessa ja saat käyttöösi siihen liittyvät tukitoimet. Kaksoisura on suunnattu tavoitteellisesti valmentautuvalle urheilijalle.

Omnian urheilijan kaksoisuralla voit hankkia itsellesi ammatin, lukion päättötodistuksen tai ylioppilastutkinnon samalla kun jatkat omassa lajissasi kohti tavoitteitasi. Tuemme sinua urheilun ja opiskelun joustavassa yhteensovittamisessa ja saat käyttöösi siihen liittyvät tukitoimet.

Urheilijan kaksoisura on suunnattu tavoitteellisesti valmentautuvalle, kansalliselle ja kansainväliselle huipulle tähtäävälle urheilijalle. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen vaatii opiskelijalta vahvaa sitoutumista, ahkeruutta sekä itsenäistä otetta opiskeluun.

Meille Omniassa on tärkeää taata urheilijoiden jaksaminen niin päivittäisessä harjoittelussa kuin kilpailu- ja harjoitusmatkojenkin aikana. Siksi haluamme löytää ja suunnitella juuri sinulle sopivat yksilölliset ja joustavat toimintamallit, jotka mahdollistavat opiskelun urheilun ohella.

Urheilijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma

  • Omniassa sinulle nimetään vastuuopettaja ja tehdään henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma eli HOKS. Siinä huomioidaan myös urheilun ja lajin vaatimukset.
  • Jos olet lukio-opiskelija, sinulle tehdään opinto-ohjauksessa henkilökohtainen opintosuunnitelma. Lue lisää lukio-opintojen etenemisestä.
  • Opintosi suunnitellaan niin, että seurojen aamuvalmennuksiin osallistuminen on sinulle mahdollista, myös työelämässä oppimisen aikana.
  • Huomioimme myös osallistumisesi kilpailumatkoille ja leireille. Lisäksi Omniassa sinulla on mahdollista yhdistää urheilu ja kansainvälinen työelämässä oppimisen jakso.
  • Pidä Wilman urheilijatietolomake ajan tasalla. Lomakkeesta löydämme päivitetyn tiedon urheilijaurastasi.
  • Pidä myös säännöllisesti yhteyttä urheilukoordinaattoriin ja opinto-ohjaajaan. Myös huoltajan, urheilijan ja urheilukoordinaattorin tapaamiset ovat mahdollisia.

Urheiluopinnot

Urheiluvalmennuksesta ja osallistumisesta oman lajin kilpailuihin voit saada opintosuorituksia kaikkiin Omniassa tarjottaviin ammatillisiin perustutkintoihin.

Voit sisällyttää urheiluopintoihin seuraavia opintoja:

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen, Työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen, valinnaiset osaamistavoitteet

  • Urheilijana toimiminen 3 osp
  • Urheiluvalmentautujana kehittyminen 3 osp
  • Urheiluvalmentautumisen merkitys 3 osp
Ammatilliset tutkinnon osat

Ammatillinen valinnainen, yhteisten tutkinnon osien osa-alueita, lukio-opintoja tai muita jatko-opintovalmiuksia tukevia opintoja (Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen, Työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen, valinnaiset osaamistavoitteet)

  • Aktiivinen kilpaurheilija 5 osp
  • Kilpaurheilijaksi kehittyminen 5 osp
  • Kilpaurheilijaksi syventyminen 5 osp
  • Ammattimaiseksi urheilijaksi kehittyminen 5 osp
  • Ammattimainen urheilija 5 osp
  • Ravitsemusvalmennus 1 osp
  • Psyykkinen valmennus 1 osp

SportOmnia tarjoaa aamuvalmennusta

Omniassa sinulla on urheilijana mahdollisuus aamuvalmennukseen. Aamuvalmennusta järjestetään yhteistyössä Leppävaaran ja Haukilahden urheilupainotteisten lukioiden kanssa. Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean (urhea.fi) asiantuntijat ja valmentajat ovat mukana yhteistyössä.

Aamuvalmennus on ensisijaisesti tarkoitettu niille tavoitteellisille urheilijoille, joilla ei ole oman seuran järjestämiä aamuharjoituksia.

Aamuvalmennusta tarjoavat paikat:

Aika: ma–pe klo 8.00–10.00

Lisätietoja:

Urheilijan arki

Harjoittelun ja opiskelun yhdistämisessä tärkeintä on ajanhallinta. Muutamia helppoja pelisääntöjä noudattamalla asiat sujuvat.

Urheilu

Ota vastuuta, suunnittele kalenterisi etukäteen.

Yhteistyö

Tiedota säännöllisesti (WhatsAppilla, Wilman kautta, tekstiviestillä, sähköpostitse tai puhelimitse) vastuuopettajalle ja koordinaattorille, kun olet leireillä tai kisoissa. Pidä koordinaattori ja vastuuopettaja ajan tasalla myös kaikissa muissa vastaavissa urheiluun liittyvissä asioissa. Meidän on helpompi tukea ja auttaa sinua opiskelun ja urheilun yhdistämisessä, kun kerrot oman urheilutoimintasi vaatimuksista ja aikatauluistasi.

Oppiminen

Varaa säännöllisin väliajoin tapaamisaika urheilukoordinaattorille, vastuuopettajalle ja/tai opolle. Näissä tapaamisissa päivitetään yhdessä tilanteesi urheilu-uran kannalta ja opiskelun etenemisen kannalta. Hyödynnä parhaasi mukaan Omnian asiantuntijoiden palveluita opiskelusi suunnittelussa.

Hyödynnä tukitoimet

Urheilijana saat Omniasta tukea muun muassa seuraaviin asioihin:

  • Ajanhallinnan koordinointi: harjoittelu, opiskelu, lepo, ravinto, elämänhallintaurheilijan ravinto: aamupuuro, lounaat, urheilijan välipalat
  • Harjoittelupaikat: Omnian kuntosalit, palloilusalit ja Espoon kaupungin vapaat vuorot käytössä
  • Tukiharjoitukset: Urhean palvelut, aamuharjoittelu, Kehity huippu-urheilijaksi -opintokokonaisuus.
  • Henkilökohtaiset opintopalvelut: oma opinto-ohjaaja, urheilukoordinaattori, vastuuopettaja
  • Urheilijan osaamispisteet: urheilija saa hyväksi luettavia opintosuorituksia urheilusta

Urheilutiimi on tukenasi

Urheilukoordinaattorit ja muu urheilutiimi tukee sinua kaksoisurallasi. Tapaamisissa kartoitetaan tavoitteitasi ja tarpeitasi sekä mietitään valintoja urheilun ja koulunkäynnin sujuvaan yhdistämiseen. Urheiluoppilaitos sijaitsee Kameleonten hallissa.

Varaa aika urheilukoordinaattorille tai opinto-ohjaajalle joko puhelimitse tai sähköpostitse.

Urheilutiimin yhteystiedot

Petra Sillanpää
Urheiluoppilaitospäällikkö
046 851 5210
Petra.Sillanpaa@omnia.fi

Reino Kärkkäinen
Opettaja
040 193 6597
Reino.Karkkainen@omnia.fi

Hanna Kouki
Opinto-ohjaaja
040 126 4832
Hanna.Kouki@omnia.fi

Sirkka Snell
Assistentti
046 851 5198
Sirkka.snell@omnia.fi

Fysioterapiaa koskevat tiedustelut: Tuomas Tikkala tuomas.a.tikkala@gmail.com.

Urhea logo.
Urheiluoppilaitos Omnia -logo.
Takaisin ylös
Tagit:
Urheilutoiminta