Hyppää pääsisältöön

Uuden yrittäjän koulutus

Yrittäjyyden ammattitutkinto
Ammatti- ja erikoisammattitutkinto
Suunnitteletko yritystoiminnan käynnistämistä? Onko suunnitelmissasi sivutoiminen yrittäjyys? Hio idea kuntoon ja rakenna yrityksellesi vahva pohja.

Koulutuksen kuvaus

Kun haluat perustaa oman yrityksen, Yrittäjyyden ammattitutkinto antaa sinulle rohkeutta ja valmiuksia toteuttaa sen. Koulutus tarjoaa käytännön työkaluja kannattavaan liiketoimintaan: saat välineitä esimerkiksi liiketoiminnan suunnitteluun, yrityksen rahoitukseen sekä markkinointiin ja myyntiin. Asiantuntevien kouluttajien avulla kehität ideaa eteenpäin aina yrityksen perustamiseen asti. Opinnoista tarttuu mukaan tärkeitä yrittäjyyden valmiuksia, kuten periksiantamattomuutta, itsensä ilmaisua ja toisinajattelua. 

Tukenasi on myös pienyrittäjien yrittäjäverkosto. Yrittäjätarinat innostavat ja koulutuksen aikana syntyy uusia ideoita ja verkostoja. Ja mikä tärkeintä, monet idean aihiot jalostuvat opintojen aikana kannattavaksi liiketoiminnaksi.

Voit hakea koulutuksen jälkeen ammattikorkeakouluun tai yliopistoon jatko-opintoihin. Kestävän kehityksen teemat kulkevat mukana osana opintoja ja näyttöjä opiskelujesi ajan. Sinulla on mahdollisuus suorittaa opintoja tai työelämässä oppimisen jaksoja ulkomailla.

Lue lisää tutkinnon rakenteesta (eperusteet.opintopolku.fi).

Koulutuksen tiedot

Mitä valmiuksia tarvitset?

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka suunnittelevat oman yrityksen perustamista tai ovat yrittäjyyden alkutaipaleella. Alkuun pääset sillä, että sinulla on ajatus tulevasta yrityksestäsi.

Omnian koulutuksissa painopiste on omien taitojen hiomisessa, toisia sparraten ja yhdessä oppien.

Koulutuksen kesto

Opintojen kesto on yksilöllinen. Keskimäärin opinnot kestävät 1 vuoden. Opintojen kesto määräytyy henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan ja siihen vaikuttavat mm. aikaisemmat opintosi, työkokemuksesi sekä yksilöllinen opiskelutarpeesi.

Toteutus

Koulutus muodostuu innostavista koulutuspäivistä, oppimistehtävistä, ryhmä- ja projektitöistä, itsenäisestä työskentelystä, pienryhmäohjauksesta ja työssä oppimisesta. Koulutuspäiviä on keskimäärin kerran kuukaudessa. Ne tukevat tutkinnon suorittamista ja antavat uusia näkemyksiä ja ideoita.

Asiakkaan kokemus

Yrittäjän ammattitutkinto auttoi alkuun yrittäjän uralla

”Koulutuksen toteutus, sisältö, ajankohta ja kesto oli täydellisen sopiva omaan elämäntilanteeseeni. Koulutuksen tuomat opit kulkevat yrittäjyydessä mukana melkein päivittäin”

Lue Markun haastattelu

Hakeutuminen

Tärkeät tiedot hausta

Opiskelijavalinta

Valinta tehdään hakemuksen tietojen pohjalta. Täytä siis hakemuksesi huolellisesti. Hakijan tulee tutustua jatkuvan haun tärkeisiin tietoihin.

Tutkintoon ei ole pääsykoetta.

Hakeutumista koskevat tiedustelut haku@omnia.fi

Kielitaidon arviointi

Hakija, jonka äidinkieli ei ole suomi, voi osoittaa suomen kielen taitonsa riittävän opiskeluun joko todistuksella tai osallistumalla kielitestiin (taso B1.1). Jos hyväksyttävää todistusta ei ole, niin hakija saa kutsun kielitestiin sähköpostilla. Se tulee läpäistä, jotta haku jatkuisi. Lue lisää kielitaidon arvioinnista.

Peruutusehdot

Mikäli opiskelija on ottanut opiskelupaikan vastaan ja eroaa kuukauden kuluessa opintotojen alkamisesta, peritään 50 % opiskelijamaksusta. Tämän jälkeen tehdyistä eroista peritään koko opiskelumaksu. Muutokset ovat mahdollisia.

Oppisopimuskoulutuksen peruuttaminen on maksutonta.

Haku

Espoon keskus, päiväopetus

Hakuaika:

19.9.2022 klo 07.30 - 31.1.2023 klo 23.59

Koulutus alkaa:

30.1.2023
Hae koulutukseen (opintopolku.fi) (avautuu uudessa ikkunassa, siirtyy toiselle verkkosivustolle)
Takaisin ylös
Tagit:
Liiketoiminta ja johtaminen
Yrittäjyys