Hyppää pääsisältöön

Haku

Näytetään 49 - 60 / 280
  • Autoalaan liitettävät mielikuvat laahaavat vielä ainakin osin menneisyydessä, vaikka autoalan teknologinen kehitys on ollut viime vuosina merkittävämpää kuin edeltäneiden sadan vuoden aikana yhteensä. Tämän muutosvauhdin myötä myös alan osaamistarpeet muuttuvat erityisellä vauhdilla haastaen sekä alan kokeneet konkarit että nyt alaa opiskelevat. Alan tulevien työvoimatarpeiden kannalta kriittinen kysymys onkin, tunnistavatko omia tulevaisuusvalintojaan pohtivat nuoret autoalan vetovoimaiseksi ja voimakkaasti uudistuvaksi urapoluksi, jossa pääsee aidosti vaikuttamaan vihreän siirtymän toteutumiseen.
    Työtä ja tulevaisuutta Työllisyys Vastuullisuus
  • Monikielisyys on yksi sivistyksen osa-alue, jossa maahanmuuttajilla on paljon osaamista. Osaamista voidaan tukea tai kehittää erilaisilla kursseilla ja koulutuksilla, joita Espoon työväenopisto tarjoaa.
    Oppia ja iloa Kansainvälisyys Monikulttuurisuus Osallisuus Pedagogiikka
  • Omniassa juhlittiin 12.12.2025 yli 850 ammattiin valmistunutta. Jokainen heistä saavutti tärkeän etapin matkalla kohti omaa alaansa ja työelämää.
    Uutinen Ammattitaito Osallisuus
  • Vanhustyön erikoisammattitutkinto
    Kiinnostaako sinua kehittää vanhustyön osaamistasi? Vanhustyön erikoisammattitutkinto syventää ammattitaitoasi ikääntyneen ihmisen kohtaamiseen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.
    Ammatti- ja erikoisammattitutkinto Hyvinvointi ja terveys
  • Omnia vie suomalaista koulutusosaamista Kambodzhaan EU:n rahoittamassa hankkeessa, jossa kehitetään työssäoppimista, väyläopintoja ja teknisen koulutuksen saavutettavuutta.
    Uutinen Kansainvälisyys Verkostot
  • Meiltä valmistuu kymmenien eri alojen tulevia ammattilaisia. Jokaiseen koulutukseen kuuluu oppimista työpaikalla aidoissa työtilanteissa. Ammatillisen opiskelijan rekrytointi yritykseesi saattaa olla panostus tulevaisuuteen. Tutkinnon osien tai koko tutkinnon suorittaminen työelämässä on myös monelle opiskelijalle itselleen sopivin tapa suorittaa opintoja. Voit kouluttaa sopivan tekijän juuri sinulle ja samalla saat tuoretta ammattitaitoa osaksi työyhteisöä.
    Yrityspalvelut Ammattitaito Oppimisympäristöt Työllisyys
  • Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon tutkinnon osa
    Kuuluuko työhösi valokuvaaminen ja kuvien käsittely? Kuvien käsittely ammattimaisesti -koulutuksessa saat tärkeää osaamista työsi tueksi.
    Täydennyskoulutus Tietotekniikka ja media
  • Liiketalouden opettaja Tuula Tuhkanen palkittiin Omnian Ammattilaisgaalassa Vuoden 2022 opettajana. Häntä kannustavat työssä opiskelijoiden onnistuminen, hyvä työyhteisö ja vahva tahtotila tehdä opiskelijoiden kaikki, mikä on mahdollista.
    Työtä ja tulevaisuutta Ammattitaito Kehittäminen
  • Työelämän monimuotoisuuden arvo on noussut yleiseen keskusteluun uudella tavalla. Tämä on kuitenkin vasta hyvä alku. On aika siirtyä sanoista tekoihin.
    Työtä ja tulevaisuutta Työllisyys Vastuullisuus
  • Omnian laajasta tarjonnasta löydät itsellesi sopivan koulutuksen ja tavan opiskella. Ammatillisen tutkinnon suoritettuasi voit jatkaa Omniassa matkaasi ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin sekä täydennyskoulutuksiin. Voit myös suorittaa passi- ja korttikoulutuksia. Ammatillisen tutkinnon myötä avautuvat myös yliopistojen ja korkeakoulujen ovet. Jatkuvan haun kautta voit hakea milloin vain sinulle sopii.
  • Omniassa kaksoistutkinnon voi suorittaa ammattilukiossa, jossa opiskelija opiskelee rinnakkain ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon. Lukuvuodesta 2026–2027 alkaen ammattilukio-opintoja uudistetaan, jotta opiskelijoiden arki olisi sujuvampaa ja opiskelupäivät pysyisivät kohtuullisina.
    Uutinen Ammattitaito Ohjaus
  • Maahanmuuttajanaisten koulutus (NAKO) on tarkoitettu sinulle, jos olet täysi-ikäinen, sinulla ei ole oikeutta kotoutumissuunnitelmaan eikä sinun suomen kielen taitosi riitä koulu- tai työpaikkaan.
    Valmentava koulutus Elämä- ja työelämätaidot