
”Olen ollut Omniassa töissä kymmenen vuotta, ja palaute tuntuu mukavalta ja kannustavalta”, Tuula Tuhkanen kertoo.
Tuhkasen mukaan häntä vie eteenpäin sisäsyntyinen tahtotila tehdä kaikkensa opiskelijoiden eteen.
”Opiskelu ei ole muusta elämästä erillään, ja pyrin aina kohtaamaan opiskelijan kokonaisvaltaisesti. Joskus olen miettinyt, että työssä on vähän yhdistelmää lääkärin, terapeutin ja äidin työstä. Ajattelen, että tietynlainen rempseys, empaattisuus ja huumori ovat minulle ominaisia työssäni, ja niistä olen saanut myös myönteistä palautetta”, hän sanoo.
Vapaus tehdä omalla tavalla
Ennen Omniassa työskentelyä Tuhkanen toimi 25 vuotta hotellialalla. Kasvatustieteiden maisterin opintojen jälkeen tie toi Omniaan alun perin nuorten aikuisten osaamisohjelmaan.
Omnia on tarjonnut Tuhkaselle riittävästi vapautta tehdä asiat omalla tavallaan. Hän iloitsee siitä, että Omnia on vastuullinen työpaikka, jossa on hyvä työskennellä.
”Esihenkilöt ja toimialarehtorit sekä hirveän hyvä ja monipuolinen tiimi ovat tekemässä yhdessä töitä”, Tuhkanen tuumaa.
Työelämän rajapinnassa
Tuula Tuhkanen kertoo haluavansa olla opiskelijoiden kanssa myös tulevaisuudessa.
”Opiskelijoiden onnistuminen ja työllistyminen, joskus pitkienkin vaikeuksien jälkeen, ovat työni voimavara. On tärkeää luoda ja ylläpitää suhteita työelämään, ja erityisesti maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kohdalla se on merkittävä asia. Työelämässä tarvitaan edelleen lisää avarakatseisuutta, vaikka moni asia on siinä suhteessa parantunutkin. Oman työni tulevaisuuden näen paitsi opiskelijoiden kanssa myös entistä enemmän työelämän rajapinnassa”, hän tuumaa.
Paitsi opiskelijoista ja työtovereistaan, Tuhkanen saa työhönsä potkua myös omista harrastuksistaan.
”Bailatino, jooga ja avannossa käyminen tekevät aina hyvän mielen”, hän sanoo.
Kehittäminen Omniassa
Tämä tarina kuuluu Kehittäminen Omniassa -blogisarjaan.