Hyppää pääsisältöön

Opiskelijoiden rekrytointi - tulevat ammattilaiset

Palvelu
Meiltä valmistuu kymmenien eri alojen tulevia ammattilaisia. Jokaiseen koulutukseen kuuluu oppimista työpaikalla aidoissa työtilanteissa. Ammatillisen opiskelijan rekrytointi yritykseesi saattaa olla panostus tulevaisuuteen. Tutkinnon osien tai koko tutkinnon suorittaminen työelämässä on myös monelle opiskelijalle itselleen sopivin tapa suorittaa opintoja. Voit kouluttaa sopivan tekijän juuri sinulle ja samalla saat tuoretta ammattitaitoa osaksi työyhteisöä.

Työpaikalla tapahtuva oppiminen tarjoaa joustavan ratkaisun, kun haluat kouluttaa uusia työntekijöitä tai vahvistaa henkilöstösi osaamista. Koulutussopimuksen avulla koulutat lyhytkestoisesti, esimerkiksi opiskelijan työelämässä oppimisen ajan.

Oppisopimus tarjoaa mahdollisuuksia pidempikestoiseen kouluttamiseen niin nykyiselle kun uudelle henkilökunnalle, mutta se sopii hyvin koulutusmuodoksi myös esimerkiksi kesätöiden ajaksi.

Työelämäjaksolla opiskelijat tekevät yrityksen ja oppilaitoksen yhdessä sopimia työtehtäviä ja antavat näin työpaikalle omaa osaamistaan. Vastineeksi oppija tarvitsee hyvää ohjausta ja riittävästi tilaisuuksia tehdä hänen ammattitaitoaan vahvistavaa työtä.

Työpaikalla tapahtuva oppiminen voi olla lyhyt- tai pitkäkestoista

Lyhyempiin työelämäjaksoihin sopii koulutussopimus

Koulutussopimus solmitaan opiskelijan työssäoppimisjakson ajalle. Koulutussopimuksen aikana opiskelija ei ole työsuhteessa työpaikkaan, eikä työstä makseta palkkaa tai muuta vastiketta. Koulutussopimuksella opiskelija tai työntekijä voi suorittaa pieniä kokonaisuuksia, esimerkiksi tutkinnon osia.  

Työssäoppimisjakson aikana opiskelija suorittaa opintojaan jakson aikana opintoihin liittyvien tavoitteiden mukaisesti yrityksessäsi opiskellen. Jakson päätyttyä arvioit yhdessä opettajan ja opiskelijan kanssa työelämässä oppimisen jakson tavoitteiden onnistumisen.

Pidempiin työelämäjaksoihin sopii oppisopimus

Oppisopimuskoulutuksen aikana työntekijä on työsuhteessa yritykseesi ja työstä maksetaan palkkaa. Voit saada koulutuskorvausta ja/tai palkkatukea oppisopimuskoulutuksen ajalta.

Työntekijä opiskelee yrityksessä työskennellen ja osallistuu opetukseen oppilaitoksessa muutamia kertoja kuukaudessa. Oppisopimuksella opiskelu edellyttää, että työntekijällä on työtunteja yrityksessäsi vähintään 25 tuntia viikossa.

Oppisopimus on mahdollista solmia myös lyhyemmäksi ajaksi. Ammatillisen opiskelijan palkkaaminen määräajaksi on kätevä mahdollisuus hankkia osaamista ja tekijöitä juuri silloin kun tarvitset. Sopimusjakson pituuden määrität yrityksesi tarpeen mukaan. Tutusta kausityöntekijästä voit myös kasvattaa todellisen tekijän yritykseesi!

Tutustu tarkemmin oppisopimuksen tarjoamiin vaihtoehtoihin.

Valmennusta työpaikkaohjaajille

Omnia järjestää työpaikoille valmennuksia työpaikkaohjaajille sekä alakohtaisia arvioinnin perehdytyskoulutuksia.

Tutustu työpaikkaohjaajakoulutuksiin

Ota yhteyttä!

Omnian yrityspalvelut on apunasi! Ota yhteyttä ja kartoitetaan yhdessä tilanne ja etsitään paras ratkaisu yrityksellesi. Omnian yrityspalvelutiimi palvelee yritystäsi kaikissa tilanteissa.

Takaisin ylös
Tagit:
Ammattitaito
Oppimisympäristöt
Työllisyys