Opetuksen uudet tuulet

Opetuksen maailma elää suurten muutosten aikoja. Digitalisaatio ja etäopetus ovat jo itsessään suuria muutoksia. Etäopetuksen tarjoamat mahdollisuudet ovat loputtomat. Etäopettamisen rinnalla ja sen ansioista kansainvälistyminen tarjoaa kiinnostavia näkökulmia opettamiseen. Etäopetusta seuraamaan voi tulla opiskelijoita maailman monesta kolkasta. Lisäksi opiskelijoiden liikkuvuus kasvaa huimaa vauhtia. Potentiaalinen oppilaskunta on vapaan sivistystyön puolella entistä heterogeenisempi.

Sijainnista sisältöihin

Ei niin kovin kauan sitten Espoon työväenopiston opiskelijoita oli varmasti suurin osa espoolaisia ja oppilaitoksen vahvuus oli sen sijainnissa. Sinne oli helppo tulla kotoaan iltaisin. Nykyisin vahvuuksien täytyy löytyä entistä enemmän opetuksen sisällöistä. Juuri vapaa sivistystyö voi ottaa huomioon tarpeita nopeammin ja joustavammin kuin viralliseen opetusohjelmaan täysin sitoutuneet laitokset.  Tämä tarjoaa meille opettajille mahdollisuuden tarkistaa omia metodejamme ja haastaa kehittämään opettamisen konventioita. Tämä antaa myös vapaan sivistystyön oppilaitokselle uudenlaisen tehtävän yhteiskunnassa. Me voimme avata kokonaan uudenlaisia opintopolkuja ja vastata yksilöllisempiin tarpeisiin nopeasti ja tehokkaasti.

Opettajana olen tämän talvena aikana kokeillut kahta itselleni uudenlaista tapaa opettaa, kohdata opiskelijat ja tuoda uudenlaista sisältöä opettamiseen. Molemmat kurssit olivat opettavaisia kokemuksia, mutta myös osoittivat niiden tarpeellisuuden.

Elämää siirtolaisena

Olen itse elänyt lähes koko aikuisikäni siirtolaisena. Olen asunut vuodesta 1986 alkaen muualla kuin Suomessa. Joka kerta uuteen maahan muuttaessani, ensimmäinen tarve, perustarve oli oppia maan kieltä. Oman kokemukseni mukaan tavallisen kauppa ja toiminta -sanaston oppiminen on suhteellisen helppoa ja nopeaa. Hieman enemmän vaivaa on tarvittu esimerkiksi viranomais- ja lääkärikäynti sanaston opiskeluun. Mutta niidenkin oppimisen jälkeen, koin itseni aina vasta puolikkaaksi. Kieli on kulttuuria ja jokainen kulttuuri on oma kielensä. Kun oppii uuden kielen, ei opi vain kieltä, oppii myös kulttuurin. Jos ei opi, niin kielitaito jää puolitiehen. Minulle on ulkomaan vuosien aikana tullut selvästi, että kuuluakseni yhteisöön, minun tulee tuntea maan historiaa, sen arvoja ja ymmärtää myös se kuvallinen ympäristö, jossa elän.

Suomen kieltä ja kulttuuria ulkomaalaisille

Omiin kokemuksiini heijastaen silmäilin kurssitarjontaa Suomea vieraana kielenä opiskeleville. Nopeasti katseltuna näytti siltä, että heille tarjotaan vain kieltä eikä kulttuuria.  Kysyin itseltäni: mitä minä taidehistorian opettajana voisin heille tarjota? Mietin suomalaisuutta. Mitä on suomalaisuus? Kuka ja miten se luotiin? Silloin, kun kansalaisvaltio malli syntyi Euroopassa 1800-luvulla, sen lähtökohtana oli aina ensin luoda ajatus kansalaisuudesta. Jonkun maalaisuus ei ole luonnon laki. Se on malli, joka opetettiin kansalaisille. Kansalaisuuden luomisessa on käytetty taidetta. Italialaisuuden loi hyvin pitkälle Giuseppe Verdi, Wagner loi saksalaisuuden, Viollet-le-Duc loi ranskalaisuuden. Kuka meille loi suomalaisuuden? Oma taiteentukijan katseeni kääntyi luonnollisesti Suomen kultakauden taiteilijoihin. Päätin tarjota kurssin, Suomea ja Suomenkulttuuria, jo hieman suomea puhuville.

Kurssilaiset

Kurssilleni osallistuvilla oli hyvin erilainen tausta kullakin: Etelä-Amerikasta Eurooppaan ja Aasiaan. Kävi nopeasti selväksi, että heille oli tarpeen ymmärtää Suomen valtion muodostumisen historia ja Suomen kansallistunteen määrittävät seikat. Suomen kultakauden tekijät tarjosivat minulle mahdollisuuden kertoa heille, miksi suomalaisille taistelevat metsot, on niin tärkeä teos: mitä se edustaa suomalaisille? Saatoimme käydä lävitse Kalevalan kertomuksia, Kalevalan syntyhistoriaa. Kertoipa eräs opiskelija minulle jopa olevansa ilahtunut siitä, että hän vihdoin ymmärsi, mitä kaikki suomen vakuutusyhtiöiden nimet Samposta Tapiolaan merkitsevät.  Muutama opiskelija kertoi rohkaistuneensa menemään Ateneumiin ja Gallen-Kallelan näyttelyyn, koska heillä vihdoin oli välineitä ymmärtää, mistä näistä teoksissa on kyse ja mitä esimerkiksi Ateneum edustaa suomalaisille ja suomalaiselle kulttuurille.  Kurssin tarpeellisuudesta kertoi myös erään opiskelijan kommentti. Hän sanoi aina olleensa kiinnostunut kuvataiteesta, mutta millään Suomen kielen kurssilla ei oltu koskaan käyty lävitse taidehistorian termistöä. Hänelle juuri se oli tämän kurssin tärkein anti. Hän oli kokenut tulevansa kohdatuksi ihmisenä, jolla on kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia, ei vain kuluttajana ja viranomaisten kanssa asioivana siirtolaisena. Minulle opettajana kurssi antoi välineitä arvioida omaa kieltäni. Kuvien kautta keskustellessa jouduin miettimään muun muassa sitä, mitä eroa on männyllä, hongalla ja petäjällä ja miten se ilmaistaan kuvallisesti.

Interaktiivinen taidehistoria

Toisen kokeellisen kurssini aloitin suomenkieliselle ryhmälle taidehistoriasta, erikoisalana nykytaide ja sen tulkinta. Me opettajat mielellämme itse määritämme sen, mikä opiskelijoita kiinnostaa ja valmistelemme kurssimme sen mukaan, mitä me itse pidämme kiinnostavana. Tällä kertaa halusin tehdä toisin. Päätin rakentaa vuorovaikutteisen kurssin. Se sopii erityisen hyvin nykytaiteen tematiikkaan, sillä nykytaide on vuorovaikutteista ja se tehdään usein interaktiivisesti kohtaamalla katsojia. 

Kurssin kulku

Valmistelin ensimmäisen kurssin tunnin normaalisti omasta valitsemastani aiheesta. Tunnin loputtua keskustelimme. Kysyin opiskelijoilta, mihin suuntaan opetukseni vei heidän ajatuksiaan. He saivat kertoa, mikä jäi askarruttamaan ja mihin suuntaan he toivovat opetuksen jatkuvan. He kertoivat, minkä he haluavat seuraavan oppitunnin aiheeksi. Näin olemme tehneet jokaisen oppitunnin päätteeksi. Opiskelijat saavat vastauksia kysymyksiin, jotka heitä askarruttavat. He saavat luentoja aiheista, joita ovat aina toivoneet. Minä olen päässyt luennoimaan aiheista, joita en ikinä olisi itse keksinyt. Kurssistamme on tullut tarinallinen. Jokainen luento on kuin kokonaisteoksen yksi luku, joka johdattelee seuraavaan. Opiskelijani ovat kertoneet, että he löytävät aina saman aiheen kursseja useammastakin oppilaitoksesta, mutta ehkä juuri se heitä eniten kiinnostava aihe on aina jäänyt käsittelemättä. Tällä kyseisellä kurssilla heillä on ollut suora mahdollisuus vaikuttaa sisältöön. He ovat pitäneet ratkaisua palkitsevana.

Opettajan näkökulma

Minulle opettajana molemmat kurssit ovat olleet tärkeitä. Luonnollisesti olen liikkunut toisinaan oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Mutta vain astuessamme omien rajojemme ulkopuolelle, on meillä todellinen mahdollisuus kehittyä. Huomaamme, että opetuksemme rajat ovat meidän itsemme asettamia. Liian usein me aitaamme itsemme tietylle alueelle ilman päteviä perusteita. Oppiessamme itse uutta, avaamme uudenlaisia näkökulmia omaan oppiaineeseemme. Meille opettajille tarjoutuu tilaisuus opettaa entistä paremmin.

Teksti: Liisa Väisänen, taide- ja kulttuurihistorian luennoitsija, tietokirjailija
Kuva: Marco Peretto