Hyppää pääsisältöön

Omnia mukana kansainvälisessä MOSAIC-hankkeessa ja UNISERin opettajaviikolla

Blogi | 21.05.2025
Omnia osallistui toukokuussa MOSAIC-hankkeen ja UNISERin opettajaviikkoon Bolognassa, joissa kehitettiin ammatillista koulutusta ja rakennettiin kansainvälisiä verkostoja inklusiivisessa hengessä.
Ryhmä osallistujia poseeraa historiallisessa ulkotilassa kivetyllä aukiolla, taustalla keskiaikainen San Stefanon kirkko Bolognassa. Taivas on pilvinen, ja osallistujilla on rento ja hyväntuulinen olemus. Kuvassa näkyy UNISER Teacher Week -tapahtuman kulttuuriohjelmaan osallistuneita eri maista.

Omnia on vuodesta 2023 lähtien ollut mukana kansainvälisessä MOSAIC-hankkeessa (mosaiceuproject.eu), jonka tavoitteena on kehittää artesaanialojen opetusta tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Erasmus+ CoVEn (Centres of Vocational Excellence) rahoittamassa hankkeessa on mukana toimijoita Ranskasta, Italiasta, Suomesta, Belgiasta ja Bulgariasta sekä EU:n ulkopuolelta Kanadasta ja Armeniasta.

Ryhmäkuva kansainvälisestä tapahtumasta, jossa noin 20 hymyilevää aikuista poseeraa sisätiloissa UNISER-logotaustan edessä. Useilla osallistujilla on kaulassaan oranssi kaulanauha ja nimikyltti. Ryhmä on pukeutunut rennon siististi ja tunnelma on iloinen ja yhteisöllinen. Kuva on otettu luonnonvalossa ison ikkunan edessä.

 

6.-8.5.2025 pääsimme osallistumaan MOSAIC-opettajaviikkoon Bolognassa, jossa testattiin hankkeen opettajille suunnattua koulutusmateriaalia. Samaan aikaan järjestettiin myös MOSAIC-kumppani UNISERin kansainvälinen opettajaviikko (UNISER Teacher Week), joka keräsi yhteen yli 130 osallistujaa 18 eri maasta. Viikko on kasvanut aikaisemmasta hankkeesta ja järjestettiin nyt jo neljättä kertaa. Tämän vuoden pääteemana oli inkluusio.

Iso luentosali täynnä osallistujia seuraamassa puhujaa lavalla. Näytöllä näkyy esitys “The Union of Skills and Erasmus+: Lessons learned for inclusion”. Tilassa on moderni vaalea sisustus ja katossa suuria valkoisia ilmapallomaisia muotoja. Tapahtuma järjestetään UNISERin tiloissa.
Pienempi ryhmätyötila, jossa osallistujat istuvat pöytien ääressä ja kuuntelevat kahta esittäjää. Esitysnäytöllä näkyy ohjelmarunko, ja taustalla on mikroskooppeja, mikä viittaa mahdollisesti laboratorioympäristöön. Osallistujilla on oranssit kaulanauhat ja tapahtuma liittyy UNISERin MOSAIC-projektiin.

Viikon tärkeintä antia olivat verkostoituminen, kokemusten jakaminen ja oppiminen toisilta. Kun osallistujia on yli 130, on luonnollisesti vaikea tutustua kaikkiin. Navigointia ja yhteyksien luomista helpotti tapahtuman oma sovellus, jonka avulla saattoi etsiä tietoa osallistujista, aikatauluista ja työpajoista. Erityisesti opettajaviikon ohjelmassa oli kuitenkin varattu oma tilaisuus uusien hankekumppaneiden löytämiseen: niin sanottu matching session, eli viiden minuutin treffit.

Tilaisuudessa osallistujat istuivat pareittain vastakkain ja jokaisen viiden minuutin jälkeen siirryttiin aina oikeanpuoleiselle tuolille. Tämä vauhdikas formaatti mahdollisti tutustumisen noin kymmeneen eri kansainväliseen opettajaan tai asiantuntijaan lyhyessä ajassa. Konferenssitila täyttyi iloisesta puheensorinasta, ja ohjelman päätyttyä monella oli ääni käheänä – mutta taskussa useampi uusi kontakti ja ehkä jopa tuleva yhteistyökumppani.

Kolme hymyilevää naista seisoo yhdessä UNISER Teacher Week -taustaseinän edessä. Keskellä seisova henkilö on pukeutunut vaaleaan kukkakuosiseen paitaan ja silmälaseihin. Osallistujilla on kaulanauhat ja nimikyltit, ja tunnelma on ystävällinen ja rento.
Suuri tila täynnä ihmisiä osallistumassa "speed date" -muotoiseen verkostoitumistilanteeseen. Parit keskustelevat vastakkain istuen, ja taustalla näkyy suuri näyttö, jossa ajastin laskee viiden minuutin keskusteluaikaa. Katossa roikkuu suuria pyöreitä koristeita ja tilassa vallitsee aktiivinen ja iloinen ilmapiiri.

Keskusteluissa nousivat esiin muun muassa:

  • Inkluusion merkitys ja toteutus eri maissa
  • Ammatillisen koulutuksen erilaiset käytännöt eri mantereilla
  • UNISERin toiminta ja rooli liikkuvuuden edistämisessä
  • Vierailut sosiaalisiin työpajoihin, kuten EtaBeta, jotka tarjoavat koulutus- ja työmahdollisuuksia tukea tarvitseville henkilöille
  • Uudet työkalut erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden liikkuvuuden lisäämiseen
  • Eri hankerahoitusten vaatimuksiin tutustuminen
  • MOSAIC-hankkeen tarjoamat materiaalit opettajien tueksi

Viikolla kuultiin myös Anna Barbierin (EU:n työllisyyden, sosiaaliasioiden ja osallisuuden osasto, Bryssel) esitys uudesta EU-aloitteesta Union of Skills to Strengthen Europe’s Competitiveness (maaliskuu 2025). Aloite korostaa koulutus-, osaamis- ja tutkimusresurssien yhdistämistä koko Euroopan tasolla, jotta voidaan vastata työelämän muuttuviin tarpeisiin ja vahvistaa Euroopan globaalia kilpailukykyä.

Opettajaviikkoon kuului myös työpajavierailuja, ohjattuja kävelykierroksia Bolognan keskustassa ja tutustumista kaupungin historiaan. Työpajoissa päästiin tutustumaan eri teemojen kautta toisten osallistujien osaamiseen ja jakamaan kokemuksia. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli lounas paikallisessa opetusravintolassa, jossa tulevat ravintola-alan ammattilaiset esittelivät taitojaan. Nämä hetket tarjosivat paitsi kulttuurisia elämyksiä, myös arvokkaita keskusteluja ja uusia oivalluksia.  

Kuusi hymyilevää naista seisoo auringonpaisteessa kirkon edessä ulkoilmassa, osana kulttuuriohjelmaa. Taustalla näkyy historiallinen tiilikirkko ja vanhoja puita. Tunnelma on lämmin, rento ja kansainvälinen – kuva huokuu kohtaamisen ja yhteistyön mahdollisuuksia.

Mosaic-hankkeessa kehitetyt opintokokonaisuudet ja kolme opettajakurssia siirretään Omnian Moodleen suomenkielisinä ensi syksyn aikana.

Takaisin ylös
Tagit:
Kehittäminen Omniassa
Kansainvälisyys