Hyppää pääsisältöön

Osuvat taidot

Hanke
Logo: Vipuvoimaa EU:lta 2014–2020
Logo: Euroopan unioni, Euroopan sosiaalirahasto.

Hankkeen kuvaus

Hankkeessa kehitetään valtakunnallisesti hyödynnettävä open badge-osaamismerkkijärjestelmä. Kehitetty osaamismerkkijärjestelmä mahdollistaa aikuisten tiedon käsittelyn ja hallinnan perustaitojen ja tietotekniikkaa soveltavien ongelmaratkaisutaitojen (PIAAC) varmistamisen tunnistamalla ja tunnustamalla osaamista formaalin koulujärjestelmän ulkopuolella, eri kouluasteilla ja siirryttäessä koulutusmuodosta toiseen. Lisäksi hankkeessa tuotetaan osaamisperusteet tietotekniikkaa soveltavien ongelmaratkaisutaitojen varmistamiseen muussa kuin tutkintotavoitteisessa koulutuksessa.

Kohderyhmä

Hankkeen kohderyhmänä on opetus- ja ohjaushenkilöstö sekä 16–65 vuotiaat ammatillisen koulutuksen, ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön opiskelijat.

Hankkeen kesto

1.8.2019–31.12.2021

Projektivastaava Omniassa

Jaanamari Torniainen

Yhteistyökumppanit

Koordinaattori: Oulun ammattikorkeakoulu Oy

Osatoteuttajat: Hämeen ammattikorkeakoulu Oy, TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry, Suomen eOppimiskeskus ry, Espoon seudun koulutuskuntayhtyä Omnia, Kiipulasäätiö, Koulutuskeskus Salpaus-kuntayhtymä, Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu, Opintotoiminnan Keskusliitto.

www-sivut

tieke.fi/hankkeet/osuvat-taidot

Rahoittaja

Euroopan sosiaalirahasto

Takaisin ylös