Hyppää pääsisältöön

Hankkeet

Hankkeet

Tutustu Omnian monipuolisiin hankkeisiin.
Näytetään 1 - 12 / 34
  • Hanke tuotti tulevaisuuden taitoja tukevia toimintamalleja, joita hyödynnetään uudistuvan lukion kehittämisessä. 
    Oppimisympäristöt
  • Hankkeessa edistetään oppilaitoksen yhteisöllistä toimintakulttuuria sekä hyödynnetään ja kehitetään yhteisöllisyyttä tukevia toimintamalleja ja menetelmiä.
    Osallisuus
  • Hankkeessa edistetään oppilaitoksen yhteisöllistä toimintakulttuuria sekä hyödynnetään ja kehitetään yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta tukevia toimintamalleja ja menetelmiä.
    Osallisuus
  • Hankkeessa luodaan malli tietopohjasta jolla tulisijamuurari pärjää nykymuotoisessa muuttuvassa toimintaympäristössä.
    Ammattitaito
  • Hankkeessa kehitettiin Kiltakoulu-toimintamallia uusien eri paikkakunnilla toimivien saman alan kiltojen verkossa tapahtuvassa yhteistyössä.
    Oppimisympäristöt
  • Hankkeessa mahdollistettiin Urheilijan kaksoisura tavoitteellisesti valmentautuvalle, kansalliselle ja kansainväliselle huipulle tähtäävälle urheilijalle.
    Ohjaus
  • Hankkeen tavoite oli kehittää ammatillisten opettajien opetus- ja ohjaustaitoja vastaamaan muuttuviin tulevaisuuden tarpeisiin, työelämän odotuksiin sekä opiskelijoiden oppimistavoitteisiin.
    Pedagogiikka
  • Hankkeen tavoitteena on lisätä opettajien tasa-arvoisia edellytyksiä toimia alati muuttuvassa digitaalisessa ympäristössä.
    Digitalisaatio
  • Hankkeen tavoitteena oli pilotoida ja kehittää pitkäkestoisia työssäoppimisjaksoja ulkomailla.
    Oppimisympäristöt
  • CLEMET

    Hanke
    Hankkeella vastataan uuden teknologian ajoneuvoalan tuottamiin muutostarpeisiin. Hankkeessa määritellään tulevat oppimisprofiilien haasteet sekä työelämässä toimivien ammattilaisten osaamisprofiilin tarvitsema muutostarve.
    Oppimisympäristöt
  • Hankkeessa tuotettiin kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin soveltuvaa digitaalista oppimateriaalia yrittäjyyden, yrityksessä toimimisen ja yritystoiminnan suunnittelun tutkinnon osiin.
    Digitalisaatio
  • Hankkeen toimintojen avulla ammatillisten oppilaitosten opettajat saavat paremman käsityksen yksilöllisten opintopolkujen kansainvälisistä mahdollisuuksista ja siitä, miten niitä on mahdollista entistä paremmin kehittää ja hyödyntää opiskelijoiden oppimisen varmistamiseksi.
    Oppimisympäristöt