Vietämme vuonna 2024 Sivistyksen teemavuotta, jolloin on luontevaa pysähtyä termin äärelle pohtimaan, mitä sivistys oikeastaan on, sekä mikä itse asiassa on sivistystä. Sivistys saa eri merkityksiä eri historianhetkissä ja maailmankolkissa, eli se on dynaaminen ja ajassa elävä käsite. Kielitoimiston sanakirja (kielitoimistonsanakirja.fi) kuvaa sivistystä kasvatuksen kautta omaksutuksi tiedoksi sekä ihmisen sisäiseksi, henkiseksi kehittyneisyydeksi ja kypsyydeksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön strategia 2030 (okm.fi) linjaa, että ”sivistynyt ihminen kokee elämän merkityksellisenä, ja merkityksellisyyden kokemus lisää luottamusta yhteiskuntaan ja yhteiskunnassa.” Voimmeko siis olettaa, että kaikki ne asiat, jotka luovat merkityksellisyyden tunteita ihmisen elämään, lisäävät sivistystä? Entä missä määrin liikunta kietoutuu osaksi sivistystä?
Onko liikunta sivistystä?
Näin liikunnan suunnittelijaopettajana en voinut olla pohtimatta teemavuoden äärellä, onko liikunta osa sivistystä. Liikunnallista sivistystä on kuvattu englannin kielellä termillä ”physical literacy”, joka voidaan kääntää esimerkiksi liikuntaosaamiseksi, liikunnan lukutaidoksi tai keholliseksi sivistykseksi. Käsitteellä kuvataan niin yksilön motivaatiota, itseluottamusta, fyysistä pätevyyttä ja tietoa kuin myös yksilön ymmärrystä arvostaa ja ottaa vastuuta fyysisesti aktiivisesta elämäntavasta koko elämän ajan. Tanssipedagogiikan professori Eeva Anttila kuvailee, että kehollinen sivistys on sitä, miten keho nähdään tiedon lähteenä sekä välineenä kokemiselle ja oppimiselle. Hän korostaa tanssin merkitystä kehollisen sivistyksen luojana. Itse näen, että yhtä lailla kaikki liikkuminen ja liikunta lisää ymmärrystämme oman kehomme toiminnasta ja ominaisuuksista. Kohentunut itsetuntemus auttaa ymmärtämään myös toisia ihmisiä paremmin, mikä vahvistaa yhteisöllisyyttä, vuorovaikutusta ja yhteistyötä ihmisten välillä.
Olen törmännyt myös näkemyksiin, joiden mukaan liikuntaan käytetty aika olisi pois jostain muusta ”tärkeämmästä”, kuten itsensä sivistämisestä. Henkisen sivistyksen vastakohtana nähdään tällöin ruumiillisuus. Valtion liikuntaneuvosto korostaa arvioinnissaan (liikuntaneuvosto.fi) liikunnalla olevan myös oma itseisarvonsa merkityksellisen elämän luomisessa, ei pelkästään välinearvoa. Välillisesti liikunta edistää terveyttä, oppimista, työkykyä, osallisuutta ja kotoutumista, vähentäen näin sairaspoissaolojen ja terveydenhuollon tarvetta. Fyysisesti aktiivisilla liikkumistavoilla on merkittävä vaikutus myös hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa. Ekososiaalisen sivistyksemme ymmärtämyksemme lisääntyessä tiedostamme paremmin riippuvuutemme ympäröivään luontoon ja ihmisiin, ja valitsemme todennäköisemmin luontoa säästävän, fyysisesti aktiivisen liikkumistavan.
Liikunnan luomat merkitykset
Vallitsevaa liikuntatrendiä on myös toisaalta arvosteltu suorituskeskeisyydestä, jossa ihmiset vertailevat liikuntasuorituksiaan, jolloin liikuntasuoritusten määrä ja laatu arvottavat ihmistä. Onko liikunta sivistyksen mitta? Elämmekö yhteiskunnassa, jossa ihmisen arvon määrittelee hänen fyysinen aktiivisuutensa ja kuntonsa? Jos kysyisimme antiikin ihmisiltä, vastaus olisi kyllä. Antiikin ajalla urheilulla kohotettiin fyysistä suorituskykyä ja muokattiin kehoa vallitseviin kauneusihanteisin sopivaksi. Urheilu oli osa yleissivistystä ja itsestään selvää jokaiselle, ja vain sivistymättömät ihmiset eivät niin tehneet, kuten koordinaattori Karoliina Rankinen nostaa esiin Sivistyksen teemavuosi 2024 -sarjan aiemmassa blogitekstissä. Onkin hyvä pohtia, vallitsevatko tällaiset ajatukset edelleen yhteiskunnassamme, ja mitä suorituskeskeisyydestä seuraa? Unohtuuko ajatus hyvinvoinnista, suljemmeko osan ihmisistä liikunnan ulkopuolelle?
Toisaalta määritellään myös, että juuri sivistys on myös hyvinvointia ja sen vaalimista. Hyvinvoinnin edistäminen kuuluukin vapaan sivistystyön lailla säädettyihin tehtäviin. Espoon työväenopiston liikunnan kurssien tavoitteena on edistää väestön terveyttä ja hyvinvointia sekä parantaa ihmisen toimintakykyä. Liikunta on kansallisella tasolla keskeinen osa kansalaisopistojen kurssivalikoimaa. Kaikista kansalaisopistojen opetustunneista noin 17 % oli liikuntaa vuosina 2019–2021, raportoi OKM. Espoon työväenopisto pyrkii tarjoamaan mahdollisimman monelle mahdollisuuden harrastaa liikuntaa, ja tulla oppimaan omasta kehostaan ja sen toiminnasta.
Liikkuminen ja liikunta ovat tärkeitä resilienssin, eli palautumiskyvyn, ylläpidossa ja vahvistamisessa. Resilienssi auttaa meitä selviytymään nopeasti muuttuvassa maailmassa niin yksilönä, yhteisönä kuin kansakuntanakin. Resilienssistä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeä palanen yhteiskunnan kokonaisturvallisuusajattelua, mikä tuntuu tässä ajassa kovin merkittävältä. Liikunta on yksi tekijä, joka ylläpitää ja luo sivistystä, sekä uudistaa yhteiskuntaa. Liikunta ei ainoastaan ole fyysisen terveyden ylläpitämistä, se on myös henkisen kasvun ja yhteisöllisyyden rakentamista. Liikunta on tie kohti syvempää ymmärrystä itsestämme ja maailmasta ympärillämme.
Teksti: Ida Tuina, liikunnan suunnittelijaopettaja