Hyppää pääsisältöön
Hae yhteishaussa 17.2.–17.3.2026

Kondiittorikisälliksi Omniasta: Ronja Oksasen tuotteet ovat kuin taideteoksia

Blogi | 24.02.2026
Kun Ronja Oksanen valmistui leipuri-kondiittoriksi Omniasta kymmenisen vuotta sitten, tie vei suoraan työelämään. Nyt hän valmistui Omniasta kondiittorikisälliksi. Leipomoalan ammattitutkinto on entisestään vahvistanut taitavan ammattilaisen osaamista.
Ronja Oksanen seisoo kukkakaaren alla ruusu kädessään ja hymyilee.

Ronja Oksanen työskentelee konditoriavastaavana ja kakkusuunnittelijana kahvila Frangipanissa Helsingin Kumpulassa. Kondiittorikisällin käsissä syntyvät herkulliset vitriinituotteet ja upeat design- ja fantasiakakut.

Erityisesti tilauskakuilta asiakkaat odottavat tänä päivänä paljon, ja ne ovatkin kuin taideteoksia.

“Luovuus on minulle tosi tärkeää. Meillä Frangipanissa oma kädenjälki saa näkyä, ja voin haastaa itseäni erilaisten kakkujen kanssa, keksiä uusia tekniikoita ja seurata ja harjoitella erilaisia trendejä”, Ronja kertoo.

Leivokset, konvehdit, suolaiset ja makeat kakut – ammattitutkinto syventää osaamista

Ronjan työpäivä alkaa kahdeksalta aamulla vitriinistä myytävien tuotteiden sekä lounaalla tarjottavan jälkiruuan valmistamisella. Jotta tilaustuotteina myytävät kakut ovat valmiina viikonlopuksi, Ronja paistaa alkuviikon iltapäivinä kakkupohjat ja valmistelee kakkukoristeita. Loppuviikosta hän täyttää ja koristelee kakut odottamaan asiakkaiden juhlia.

Opintojen sovittaminen leipomokahvilan arkeen sujui mutkattomasti.

“Valmistin opintoihin kuuluvia tuotteita osana omaa työtäni. Suunnittelin opintoihin liittyvät tuotteet sen mukaan, mitkä sopivat meillä myytäviksi”, Ronja kertoo.

Kurssien suorittaminen ja näyttöjen suunnittelu vaati oma-aloitteisuutta, sillä Ronja suoritti ammattitutkintoon kuuluvat opinnot kokonaan verkko-opintoina.

“Työuraa kun on jo takana, monet asiat olivat tuttuja. Tein kuitenkin uusiakin asioita, ja opin tiettyä suunnitelmallisuutta ja työn organisointia. Sain kehittää ajan kanssa uusia, oman tyyppisiä tuotteita, jotka sopivat opintojen kriteereihin.”

Ohjaamisen ja opettamisen taitoja

Frangipanissa työskentelee usein alalla opiskelevia harjoittelijoita, joita Ronja saa ohjata. Hän valitsikin ammattitutkinnon opintoihin työpaikkaohjaajana toimimisen tutkinnon osan, mikä tukee myös pohdintoja opettajan tai kouluttajan urasta.

“On hienoa jakaa omaa osaamista ja opettaa taitoja toisille. On innostavaa nähdä, kun toinen oppii uutta.”

Ronja on suunnitellut jatko-opinnoiksi vielä leipomoalan erikoisammattitutkintoa, mikä toisi taas lisää osaamista ja valmiuksia myös opettamiseen.

Joustavasti oppisopimuksella

Kaiken kaikkiaan ammattitutkinnon suorittaminen työn ohessa oli helppoa ja joustavaa. Ronja oli Omniassa opiskelijana vuoden verran, mistä aktiivista opiskeluaikaa oli muutamia kuukausia.

“Suosittelen ehdottomasti ammattitutkintoa alalla työskenteleville ammattilaisille. Koulutukseen voi hakeutua matalalla kynnyksellä. Opiskelu sujui paljon jouhevammin kuin alun perin ajattelin.”

Ronja muistuttaa, että oppisopimus mahdollistaa tutkinnon suorittamisen työssä, jolloin työt jatkuvat entiseen tapaan. Opiskelu omaa työtä tehden on motivoivaa.

“Omassa työssä näet tulokset heti. On palkitsevaa, kun opinnoissa kehittämäsi ja valmistamasi tuotteet menevät myyntiin. Omniassa pystyy suunnittelemaan omannäköiset opinnot. Jokainen voi valita tutkinnon osat sen mukaan, missä haluaa kehittyä.”

Haluatko nostaa leipomoalan osaamisesi seuraavalle tasolle?

Takaisin ylös
Tagit:
Oppiminen Omniassa
Ammattitaito
Kehittäminen
Työllisyys