Kiireinen arki vie usein voiton, kun pitäisi tehdä hyviä valintoja ravinnon suhteen. VBreikki-kampanjan ytimessä on nuorten hyvinvointi, jaksaminen ja kyky tehdä arjessa parempia valintoja.
Kampanjan tarkoituksena on rohkaista erityisesti ammattiin opiskelevia nuoria kiinnittämään huomiota ruokailutottumuksiinsa. Sen keskiössä on kolme yksinkertaista, mutta vaikuttavaa viestiä: syö tarpeeksi usein, syö monipuolisesti ja syö rauhassa.

Ruokakasvatuksen asiantuntija Aliisa Hyvönen Ruukku ry:stä kertoi syömisen taidoista, jotka voi oppia.
Kampanjassa muistutetaan, että syömiseenkin liittyy taitoja, jotka voi opetella: kuinka kuunnella omaa nälkää ja kylläisyyttä, kuinka suunnitella syömistä, kuinka suhtautua ruokaan joustavasti ja ennen kaikkea kuinka nauttia ruoasta ilman liiallista kontrollia tai paineita. Omnia on mukana Ruokakasvatusyhdistys Ruukun koordinoimassa kampanjassa sosiaalisen median mainostoimisto Sakean kanssa.


Omnian opiskelijat valmistivat monipuoliset tarjoilut tilaisuuteen.
Nuorilla energiansaanti jää liian alhaiseksi
Nuorten ravitsemuksesta ei toistaiseksi ole ollut saatavilla laajasti ajankohtaista tutkimustietoa, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on parhaillaan tekemässä selvitystä aiheesta.
Ennakkotulosten mukaan monilla nuorilla energiansaanti jää liian alhaiseksi, suolaa saadaan liikaa ja punaisen lihan kulutus ylittää suositukset. Samaan aikaan täysjyväviljojen, kasvisten ja hyvänlaatuisten rasvojen käyttö jää vähäiseksi.
Kampanja pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen lisäämällä tietoisuutta ja tarjoamalla käytännönläheisiä ratkaisuja, jotka tukevat jaksamista, keskittymistä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Monipuolinen ja maistuva ruoka ei ole itsestäänselvyys. Se on valinta, johon nuoria halutaan kannustaa.
Kampanjan avajaistilaisuudessa Omnian terveydenhoitaja Maria Hietto korosti, että tasaisella syömisellä on keskeinen rooli arjen jaksamisessa.
“Jos aamupala jää väliin ja koulupäivä alkaa pelkän kahvin voimalla, verensokeri laskee nopeasti eikä energia riitä päivän haasteisiin,” Hietto huomautti.
Vaikka terveellisiä valintoja voi olla vaikea tehdä kaiken tiedon keskellä, pienet muutokset omiin tapoihin voivat käynnistää ison muutoksen. Muutoksia ei tarvitse tehdä kaikkia kerralla. Tärkeintä on aloittaa niistä, jotka tuntuvat helpoimmilta tuoda osaksi omaa arkea. Terveelliset tottumukset rakentuvat ajan myötä ja kehittyvät oman kokemuksen sekä elämänrytmin mukaisesti.

Terveydenhoitaja Maria Hietto kertoi ravitsemuksesta. Vastaanotolla nuorten kanssa puhutaan usein säännöllisen syömisen tärkeydestä.
Omnian opiskelijoilla tärkeä rooli kampanjan rakentamisessa
Omnian opiskelijoiden rooli kampanjan toteuttamisessa oli tärkeä. Mukana oli kolme media-alan opiskelijaryhmää, joille annettiin työelämälähtöinen tehtävänanto: tuottaa kampanjamateriaalia, jossa näkyvät kampanjan kolme pääviestiä.
Vaikka kampanjan alkuperäisenä tavoitteena oli tuottaa runsaasti videosisältöä, syntyi lopulta myös suuri määrä visuaalisesti vahvoja julisteita, jotka tuovat esiin kampanjan sanoman vaikuttavasti ja oivaltavasti.

Opiskelijoiden tekemiä julisteita on nähtävillä ruokalan seinällä Kirkkokadulla.
Päätöstilaisuudessa esiteltiin ja palkittiin kampanjan parhaita tuotoksia. Sakeaa edustanut Olli Mustasaari kertoo, että yleisvaikutelma opiskelijatöistä oli todella hyvä.
”Etenkin graafikot olivat todella taitavia. Huomaa, että näinkin nuorilla tekijöillä on jo kehittynyt hyvin silmää ja tekniikat ovat hallussa.”
Videoiden osalta tehtävänanto osoittautui hieman haastavammaksi, ja lopputulokset olivat vaihtelevampia.
”Osa ei ollut täysin ymmärtänyt tehtävänantoa, joten rajatumpi ohjeistus olisi voinut auttaa,” Mustasaari pohtii.
Palkittavien töiden valinnassa kiinnitettiin julisteiden kohdalla huomiota visuaalisuuteen, kekseliäisyyteen ja siihen, kuinka hyvin viesti sopii kampanjan käyttöön. Videoissa käytettiin neljää kriteeriä: eniten tykkäyksiä, eniten kommentteja, pisin keskimääräinen katseluaika ja paras sisältö.

Pöytäkolmio muistuttaa ruokarauhasta.
Mustasaari kertoo iloisena, että kaikki palkitut julistetyöt ylittivät odotukset.
”Osa opiskelijoita loi ällistyttävän hyvin uusia hedelmä- ja ruoka-aine-elementtejä, jotka olivat täysin kampanjan ilmeen mukaisia”, hän kiittelee.
Opiskelijoille Mustasaari lähettää lämpimät terveiset.
”Iso kiitos kaikille osallistujille. Oli hienoa nähdä, kuinka innokkaasti opiskelijat tarttuivat tehtävänantoon. Erityisen hienoa oli nähdä, kuinka palautteiden pohjalta työt kehittyivät merkittävästi. Palaute osattiin hienosti viedä käytäntöön.”