Hyppää pääsisältöön

Omnialainen innovaatio kansallisen innovaatiokilpailun finaaliin

Uutinen | 24.10.2024
Omnialainen innovaatio ”Työelämän kumppanuutta kansainvälisesti ja ketterästi” eteni finaaliin Excellence Finlandin järjestämässä kansallisessa Laatuinnovaatiokilpailussa. Kilpailun järjestäjä kuvaa finaaliin valittujen töiden edustavan rohkeaa ajattelua ja vaikuttavuutta, jotka tarjoavat konkreettisia ratkaisuja ajankohtaisiin haasteisiin.

Omnian tiimin innovaation taustalla on tarve vastata sote-alan henkilöstövajeeseen.  Nyt kehitetty ratkaisu on innovatiivinen pop-up -tiimimenetelmä, jonka avulla oppisopimuskoulutusta voi kehittää nopeilla kokeiluilla. Sen toimintaidea on resonoida koko ajan koulutuksen, työelämän ja ympäröivän yhteiskunnan muutosten kanssa. Työelämää ja oppimista palveleva uusi ratkaisu ovat monistettavissa eri toimialoille.

”Sotealalla työvoimavaje vaatii innovatiivisia ratkaisuja koulutukseen, jotta työelämä saa lisää osaavaa henkilöstöä tarpeensa mukaisesti. Aloimme ideoida uutta toimintamallia, jonka avulla eteen tulevia haasteita voisi ratkoa ketterästi. Yhdessä työelämän edustajien kanssa syntyi päätös lähteä rohkeasti kehittämään koulutusta kokeilujen kautta oppimalla”, toteaa koulutuspäällikkö Kaisa Penttinen kehittäjätiimin puolesta.

Omnian kehittäjätiimissä mukana ovat Kaisa Penttinen, Marja Typpi, Ulla-Maija Arminen, Riitta Vihunen ja Annukka Honkonen sekä laaja joukko opettajia. Innovaatiolla osallistuttiin Omnian innovaatiokilpailuun keväällä 2024. Tuomaristolta saadun palautteen perusteella tiimi täydensi hakemusta ja osallistui kansalliseen kilpailuun.

Kansallisen kilpailun voittajat julkistetaan 7.11.2024. Onnea matkaan finaaliin edenneille!

Takaisin ylös
Tagit:
Uutinen
Ammattitaito