Hyppää pääsisältöön

Nivelvaiheen tiedonsiirto Omniaan

Nivelvaiheen tiedonsiirron tavoitteena on varmistaa sujuva siirtyminen perusopetuksesta toiselle asteelle tai muuhun oppivelvollisuuden suorittamiseen soveltuvaan koulutukseen.

Tiedonsiirto mahdollistaa tuen jatkumon opiskelijan siirtyessä Omniaan. Tavoitteena on varmistaa opinnoissa tarvittavan tuen suunnittelu mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Oppivelvollisuuslain (1214/2020) 23§:n mukaisesti:

Oppivelvollisen siirtyessä uuteen oppilaitokseen tulee aiemman koulutuksen järjestäjän toimittaa koulutuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot salassapitosäännösten estämättä.

Peruskoulun päättyessä voimassa oleva tukea koskeva päätös on toimitettava uuden koulutuksen järjestäjälle.

Vastaavat tiedot tulee luovuttaa myös pyydettäessä.

Tukea koskevan päätöksen ja muun välttämättömän tiedon lisäksi huoltajan luvalla voidaan siirtää myös muuta opetuksen järjestämisen kannalta olennaista tietoa. Käytännössä Omniaan voidaan siirtää esimerkiksi Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma liitteineen.

Omniaan tiedot siirretään ensisijaisesti tietoturvallista tapaa noudattaen turvasähköpostilla (smail.omnia.fi) osoitteeseen info@omnia.fi.

Sähköpostin lähettämisen yhteydessä on mahdollisuus toivoa yhteydenottoa vastaanottavan tahon erityisopettajalta.

Tiedot voidaan toimittaa myös postitse tai tuomalla paikan päälle:

  • Postiosoite: Palvelutori, PL 77711, 02070 ESPOON KAUPUNKI
  • Käyntiosoite: Palvelutori, Kirkkokatu 16 B, Espoon keskus
Takaisin ylös
Tagit:
Ohjaus