Koulutuksen kuvaus
Koulutuksesta saat valmiuksia, joita liiketoiminnan organisaatioissa tarvitaan päivittäisessä toiminnassa sekä sisäisessä ja ulkoisessa asiakaspalvelussa. Koulutukseen osallistumalla rakennat polkuasi kohti uusia uramahdollisuuksia.
Koulutuksessa suoritetaan liiketoiminnan ammattitutkinnosta kaksi tutkinnon osaa: liiketoiminnan tehtävissä toimiminen sekä myynnin ja asiakaspalvelun suunnittelu ja toteuttaminen. Halukkailla on mahdollisuus suorittaa myös kolmas, valinnainen tutkinnon osa, jolloin kokonaisuudesta muodostuu liiketoiminnan ammattitutkinto. Valinnainen tutkinnon osa määräytyy työharjoittelupaikan mukaan.
Koulutukseen hakevilta edellytetään peruskoulun tai ylioppilastutkinnon suorittamista ja aikaisempaa työkokemusta.
Aiempaa työkokemusta voi olla työntekijänä, asiantuntijana tai esihenkilönä. Kokemus voi olla eri alalta. Sinulla voi olla taustaa myös liiketoiminnan tehtävistä, kuten myynnistä tai asiakaspalvelusta joko B2B tai B2C toimintaympäristössä. Kokemusta on voinut kertyä myös yrittäjänä toimimisesta.
Koulutuksen tiedot
Koulutuksen valintakriteerit
Asiakaspalvelutyö on usein seisomatyötä, joka edellyttää vähintään kohtuullista fyysistä kuntoa ja toimintavalmiutta. Työ voi sisältää esimerkiksi kävelyä ja nostamista.
Koulutuksen suomen kielen kielitaitovaatimus on B1.1.
Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille työllisyyspalveluiden asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa ja jotka ovat täyttäneet 20 vuotta.
Koulutuksen kesto
Opinnot kestävät noin 8 kuukautta. Opintojen alussa sinulle laaditaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS).
Toteutus
Opiskelu muodostuu innostavista koulutuspäivistä, oppimistehtävistä, ryhmä- ja projektitöistä, itsenäisestä työskentelystä sekä yksilö- ja ryhmäohjauksista. Keskeinen osa koulutusta on työelämässä oppiminen, joka toteutetaan opiskelijan itse hankkimassa harjoittelupaikassa. Oppilaitos tarjoaa tarvittaessa ohjausta ja tukea harjoittelupaikan etsimiseen.
Koulutuksessa suoritettavat tutkinnon osat
Koulutus koostuu Liiketoiminnan ammattitutkinnon tutkinnon osista. Tutustu toteutussuunnitelmiin:
Hakeutuminen
Koulutukseen haetaan työllisyyspalvelujen kautta.