Tietojohtamisen kehittäminen -hanke vastaa tarpeeseen parantaa tiedon tuotantoon, mittaamiseen, arviointiin ja hyödyntämiseen liittyviä prosesseja valtakunnallisesti kaikkien ammatillisten koulutuksen järjestäjien yhteistyöllä.
Toisen asteen ammatillisten oppilaitosten Intia‐verkoston toiminnan konkreettisena tavoitteena on edistää opettajien, opiskelijoiden, työpaikkaohjaajien ja yritysten muun henkilöstön tietämystä ja osaamista intialaisesta kulttuurista.
Hankkeen tavoitteena on tutkia, kehittää ja kokeilla tekoälyteknologian mahdollisuuksia yksilöllisen opintopolun eri vaiheissa, huomioiden myös monikulttuurisen ja kansainvälisen oppijan tarpeet.
Hankkeessa kehitetään asiakaslähtöistä ja yhdenmukaista henkilökohtaistamista ja varmistetaan ammatillisen koulutuksen laatua työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa.
Hankkeen tavoite oli kehittää ammatillisten opettajien opetus- ja ohjaustaitoja vastaamaan muuttuviin tulevaisuuden tarpeisiin, työelämän odotuksiin sekä opiskelijoiden oppimistavoitteisiin.
Hankkeen tavoitteena on kehittää malli, jonka kautta pystytään tunnistamaan työnantajien yhteisiä koulutustarpeita ja toteuttamaan koulutuksia useamman työnantajan tarpeisiin samanaikaisesti.
AV UP – Uutta osaamista av-alalle on valtakunnallinen kolmivuotinen hanke, joka kehittää av-alan koulutusta ja tukee toimialan kasvua yhteistyössä oppilaitosten ja työelämän kanssa.