Hadewijch Convents Dhondt kertoo suunnitelleensa opon kanssa aikuislukio-opintoja jo Joensuussa opiskellessaan. Kevyempi kurssimäärä kiinnosti ja muutto Espooseen johti aikuislukioon hakeutumiseen.
"Aikuislukion opinnoissa on myös paljon joustavuutta. Sain heti tukea ja apua ja pääsin keskustelemaan opon kanssa”, hän kertoo.
Convents Dhondtin mukaan aikuislukion pienet ryhmät ja rento ilmapiiri kannustivat oppimaan keskustelemalla.
”Opettajat olivat todella mukavia. Oma psykologian opettajani oli aivan loistava, ja sain häneltä apua vielä yliopiston pääsykokeisiin valmistautuessani. Oli tosi hienoa, että tuki jatkui vielä silloinkin”, hän kiittää.
Oma ala selvillä
Hadewijch Convents Dhondt suoritti ylioppilastutkinnon hyvin arvosanoin kolmessa erässä. Hän kirjoitti psykologian, englannin, äidinkielen, lyhyen matematiikan ja ruotsin.
”Olen ollut tosi kiinnostunut psykologiasta jo pitkään, ja keväällä minulle selvisi, että haluan pyrkiä opiskelemaan sitä yliopistoon. Tulevaisuudessa voisin työskennellä esimerkiksi koulupsykologina”, hän tuumaa.
”Koen, että sain hyvän vastineen sille, mitä hain lukio-opinnoilta. Voin mielelläni suositella Espoon aikuislukiota muille.”
Oppiminen Omniassa
Tämä tarina kuuluu Oppiminen Omniassa -blogisarjaan.