Hyppää pääsisältöön

Opiskelu Espoon aikuislukiossa onnistuu, vaikka Rovaniemeltä käsin

Blogi | 26.05.2025
Helena Metsänrannalle Espoon aikuislukio on tarjonnut mahdollisuuden yhdistää opinnot, työelämä ja perhe-elämä joustavasti – jopa satojen kilometrien päästä Rovaniemeltä.
Helena Metsänranta katsoo kameraan. Hänellä on poskipäissä piirretyt mustat sydämet. Hän hymyilee.

Oma reitti kohti ylioppilastutkintoa

Helena Metsänranta aloitti opinnot Espoon aikuislukiossa samalla kun suoritti lähihoitajan opintoja Omnian toimipisteessä Kirkkonummella. Opiskelun ja lapsiperhearjen yhdistämistä helpotti se, että aikuislukion kursseja pystyi suorittamaan itsenäisesti.

Kun elämäntilanne muuttui ja Metsänranta muutti Rovaniemelle, hän ei halunnut luopua aloittamistaan lukio-opinnoista. Espoon aikuislukion joustavuuden ansiosta opintojen jatkaminen onnistui etäopiskeluna.

“Tällä hetkellä suoritan kursseja sekä itsenäisesti että osallistumalla hybriditunneille. Illat ja viikonloput ovat opiskelun aikaa – päivisin keskityn kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkintoon ja keikkatöihin lähihoitajana. Opiskelu sujuu hyvin myös hiljaisina öinä työvuorossa”, Metsänranta kertoo.

Joustavat ratkaisut muuttuvassa elämäntilanteessa

Suurin haaste opinnoissa on ollut pitkä välimatka, joka vaikuttaa kokeiden suorittamiseen. Espoon aikuislukiossa on kuitenkin löydetty tilanteeseen ratkaisuja.

”Olemme aina saaneet sovittua toimivan tavan kokeiden suorittamiseen, esimerkiksi videovalvonnan avulla tai vierailun yhteydessä Espoossa. Myös etäkokeet ovat järjestyneet sujuvasti”, Metsänranta iloitsee.

Yhteisön tuki on kantanut etänäkin

Metsänrannan mukaan Espoon aikuislukion ilmapiiri erottuu edukseen. Opettajat ovat helposti lähestyttäviä ja ymmärtäväisiä, ja opinto-ohjaajan tuki on ollut korvaamatonta.

”Ilman opinto-ohjaajan ja opettajien tukea tämä ei olisi ollut mahdollista. Olen saanut suorittaa opintoni omassa tahdissani ilman paineita koulun vaihtamisesta. Olen aidosti kiitollinen”, hän toteaa.

Itseluottamusta ja uusia taitoja opiskelun myötä

Itsenäinen opiskelu on kehittänyt Metsänrannan taitoja suunnitella omaa ajankäyttöään. Opiskelu on muuttunut rutiiniksi, joka nivoutuu osaksi arkea.

”Aluksi itsenäinen opiskelu jännitti, mutta nyt tiedän, kuinka paljon pystyn suorittamaan kerralla. Motivaationi on kasvanut ja uskon omaan osaamiseeni enemmän kuin koskaan ennen”, Metsäranta kertoo.

Erityisesti uskonnon ja psykologian kurssit ovat jääneet mieleen. Metsänranta kertoo, että niiden opettaja on onnistunut luomaan poikkeuksellisen inspiroivan ja yhteisöllisen ilmapiirin.

”Niillä tunneilla oli aina lämmin henki. Tulee varmasti ikävä valmistumisen jälkeen”, hän pohtii.

Katse tulevaan – koulutuksen kehittäminen motivoi

Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen Metsänranta haluaa jatkaa opiskelua, vaikka tuleva suunta on vielä avoin. Hän kuitenkin näkee tulevaisuutensa koulumaailmassa.

”Haluan olla mukana kehittämässä oppimisympäristöjä tasa-arvoisemmiksi. Tavoitteeni on, että koulutus olisi saavutettavaa kaikille – elämäntilanteesta tai asuinpaikasta riippumatta”, kertoo Metsänranta.

Suositus aikuislukio-opinnoista haaveileville

Metsänranta suosittelee Espoon aikuislukiota kaikille, jotka kaipaavat joustavuutta ja yksilöllistä tukea opintoihinsa.

”Täällä saa olla juuri sellainen kuin on. Opiskelu ei ole sidottu paikkaan tai aikaan – se kulkee mukana arjessa, missä ikinä oletkin. Espoon aikuislukio on loistava vaihtoehto, jos etsit inhimillistä, kannustavaa ja joustavaa opiskelupaikkaa”, hän summaa.

Haluaisitko sinäkin opiskella Espoon aikuislukiossa?
Tutustu Espoon aikuislukioon
Takaisin ylös
Tagit:
Oppiminen Omniassa
Oppimisympäristöt