Omnian aikuisten perusopetuksen opettajille tarjoutui keväällä 2024 ensimmäistä kertaa tilaisuus päästä mukaan aikuiskoulutuksen Erasmus+ -ohjelmaan, jossa oli mahdollista osallistua kansainvälisiin koulutuksiin tai Job Shadowing -ohjelmaan. Job Shadowing -ohjelman kautta oli tilaisuus vierailla jonkin maan oppilaitoksessa, tutustua koulun toimintaan ja solmia eurooppalaisia kontakteja.
Minäkin tartuin tähän ainutlaatuiseen mahdollisuuteen, ja partnerikouluksi löytyi Saksan Bochumista Ottelie-Schoenewald Weiterbildungskolleg (OSW), johon Omnialla on ollut jo aiemmin yhteyksiä, kun aikuislukion opettajat vierailivat siellä joitakin vuosia sitten. Toiveenani oli löytää partnerikoulu Saksasta, koska osaan saksaa, ja sen vuoksi ajattelin saavani vierailusta enemmän irti. Niinpä otin yhteyttä koulun rehtoriin Carsten Beekeriin, ja häneltä tuli hyvin nopeasti vastaus, jossa hän toivotti lämpimästi tervetulleeksi. Sähköpostiviestittelyjen jälkeen saimme sopimaan Erasmus-vierailuni vielä toukokuulle.
Saapuminen ja tutustuminen
Matkani Bochumiin alkoi äitienpäivän aamuna, kun lensin suoralla lennolla aurinkoisesta Helsingistä vieläkin helteisempään Düsseldorfiin, josta matka jatkui junalla Bochumiin. Sunnuntai oli matkapäivä, joten sain rauhassa asettua majapaikkaani ja tutustua lähiympäristöön ennen maanantaiaamua, jolloin tapasin partnerikoulun kollegat ja pääsin tutustumaan kouluun sekä seuraamaan oppitunteja.
Bochum sijaitsee Saksan läntisessä osassa Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa Ruhrin alueella. Alue muodostuu yhteen kasvaneista kaupungeista, ja se on yksi Euroopan tiheimmin asutuista kaupunkialueista. Tälle alueelle on suuntautunut merkittävä määrä maahanmuuttoa erityisesti toisen maailmansodan jälkeen aina nykypäivään asti, mikä on lisännyt maahanmuuttajille suunnatun koulutuksen tarvetta.
Sunnuntai-iltana kaupunki oli täynnä jalkapallofaneja sinivalkoisiin paitoihin ja kaulaliinoihin sonnustautuneina, sillä Bochumin stadionilla oli alkamassa paikallisen jalkapalloseuran VfL:n ottelu Saksan tämänhetkistä mestaria Bayer Leverkusenia vastaan. Myös virkavalta oli näkyvästi paikalla. Itse en lukeudu jalkapallofaneihin, mutta saksalainen yhdysopettajani oli informoinut minua etukäteen tästä ottelusta. Tiesin kyllä, että Saksassa jalkapalloon suhtaudutaan intohimolla.
Tutustuminen kouluun ja koulutusjärjestelmään
Maanantaiaamuna, ensimmäisenä vierailupäivänä, tapasin yhdysopettajani Andrea Heinin sekä koulun vararehtorin Sebastian Leithen. He ottivat minut ystävällisesti vastaan ja esittelivät koulurakennuksen, joka on ollut käytössä vuodesta 2008 lähtien. Oppilaitos on toiminut jo 60 vuotta, mutta aikaisemmin toimintaa oli eri rakennuksissa. Koulussa on myös upea auditorio, joka mahdollistaa valmistujaisjuhlien ja muiden suurempien yhteisten tapahtumien järjestämisen. Koulukierroksen jälkeen tapasin opettajanhuoneessa opettajia, teimme muutoksia päivän ohjelmaani, sain tietoa koulun systeemeistä ja kävimme läpi suunnitelmat tälle viikolle.
Keskeisenä toiveenani oli tutustua aikuisten maahanmuuttajien koulutukseen Saksassa ja erityisesti saksa toisena kielenä -opetukseen, koska itse toimin Omnian aikuisten perusopetuksessa suomi toisena kielenä -opettajana. Andrea Hein oli laatinut minulle hyvän ohjelman ottaen huomioon toiveet, joita olin etukäteen esittänyt.
OSW tarjoaa yleissivistävää jatkokoulutusta aikuisille. Koulutuksen tavoitteena on eritasoisten valtakunnallisten tutkintojen suorittaminen. Opintojen jälkeen opiskelijoilla on mahdollisuus jatkokoulutukseen eri asteilla, ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Koulussa voi suorittaa Saksan monimutkaisen koulusysteemin mukaisesti eritasoisia päättökokeita aina lukion oppimäärään asti. Päättökokeet eri koulutusasteilla ovat liittovaltiokohtaisia. Opetusta on tarjolla aamulla, päivällä ja iltamyöhään asti.
Koulutusta maahanmuuttajille
Maahanmuuttajille OSW tarjoaa valmistavaa koulutusta, jossa tavoitteena on saavuttaa riittävä saksan kielen taito (B1) sekä matematiikan ja englannin taidot, jotta opiskelija voi jatkaa normaalin saksalaisen koulusysteemin mukaisesti opintojaan. Valmistavat kurssit kestävät kolme lukukautta eli yhteensä puolitoista vuotta. Jokaisen lukukauden lopussa on suurempi koe, jonka hyväksytty suorittaminen on edellytyksenä seuraavalle lukukaudelle siirtymiseen.
Valmistavassa koulutuksessa opiskellaan saksaa, matematiikkaa, englantia sekä biologiaa. Pääsin seuraamaan kaikkien näiden aineiden opetusta vierailuni aikana. Opetus oli ammattitaitoista, opettajat olivat suunnitelleet opetuksen huolella ja toteuttivat sitä monipuolisin pedagogisin menetelmin ja innostuneesti. Opiskelijoilta myös vaadittiin vastuunottoa ja opetus oli selvästi tavoitteellista.
Saksa toisena kielenä -opetuksen lisäksi seurasin valmistavan koulutuksen biologian, matematiikan ja englannin opetusta. Biologian oppitunti oli erityisen mielenkiintoista, sillä opetus oli kielitietoista ja toiminnallista. Ensin opiskeltiin aiheeseen liittyviä käsitteitä ja lopuksi mentiin ulos istuttamaan koulun pihalla oleviin viljelylaatikoihin yrttejä sekä tomaatin ja mansikan taimia. Kaikki tämä tapahtui tietysti saksan kielellä.
Valmistavan koulutuksen jälkeen opiskelijoiden tavoitteena on jatkaa opintopolkuaan normaaleilla tutkintoihin johtavilla väylillä. Seurasin matematiikan ja saksan kielen opetusta myös Realschulen iltaopetuksessa. Hyppy kolmen lukukauden valmistavasta opetuksesta tutkinto-opetukseen Realschulessa tai Gymasiumissa on suuri, joten vaarana on opintojen opintopolun katkeaminen.
Vierailun anti
Job shadowing -vierailuni yksi keskeinen tavoite oli kansainvälisten, erityisesti eurooppalaisten suhteiden luominen ja vahvistaminen. Tärkeimpiä anteja olikin tutustua paikallisiin kollegoihin, vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia sekä samalla nähdä, miten tässä koulussa toimitaan ja toteutetaan samanlaista opetustyötä, jonka parissa itsekin toimin. Paljon on yhtäläisyyksiä, samoja menetelmiä ja haasteita, mutta myös eroja.
Työskenneltyäni jo pitkään maahanmuuttajien opettajana, oli erittäin virkistävää ja antoisaa päästä kurkistamaan, miten Saksassa toimitaan paljolti samankaltaisen kohderyhmän parissa. Lähtökohdat ovat erilaiset, sillä maahanmuuttajien määrä Saksassa on huomattavasti suurempi, ja lisäksi siellä on jo useamman sukupolven maahanmuuttajataustaisia ihmisiä valtavan paljon. Vierailu auttoi näkemään uusin silmin sen, mikä meillä jo toimii hyvin, mutta samalla sain ajatuksia ja virikkeitä oman opetusalan kehittämiseen. Iloitsin myös siitä, että pääsin virkistämään saksan kielen taitoani tämän lyhyenkin vierailun aikana.
Onnistuneesta matkasta kiitos kuuluu Omnian kv-tiimille ja Mika Heinolle, jolta sain hyvän ohjeistuksen ja neuvoja matkan järjestelyissä. Erittäin suuri kiitos myös OSW:n kollegoille, jotka olivat heti valmiit vastaanottamaan minut ja suunnittelivat antoisan ohjelman vierailuviikolle.
Kirjoittaja opettaa suomea toisena kielenä aikuisten perusopetuksessa.
Omnialaiset maailmalla
Tämä postaus kuuluu Omnialaiset maailmalla -blogisarjaan.