Hyppää pääsisältöön

Aikuislukiosta Harvardiin - Juho Ojanen kiittää tehokasta ja hauskaa tapaa opiskella

Blogi | 16.12.2022
Juho Ojanen valitsi Espoon aikuislukion, koska tavoitteellinen jalkapallon pelaaminen vei hänet Saksaan ja opinnot piti pystyä suorittamaan joustavasti. Ylioppilastutkinnon suorittamisen jälkeen Ojanen pääsi aloittamaan opinnot Harvardissa Yhdysvalloissa.
Juho Ojanen.
Juho Ojanen aloitti opinnot Harvardissa syksyllä 2022.

Miksi hakeuduit opiskelemaan Espoon aikuislukioon?

Hakeuduin opiskelemaan Espoon aikuislukioon, koska en Saksaan muutettuani enää voinut suorittaa lukiota tavalliseen tapaan. Edellisen lukioni opinto-ohjaaja suositteli minulle Espoon aikuislukiota, joten päädyin valitsemaan sen. 

Milloin suoritit opintosi? Kuinka monta vuotta opiskeluun meni?

Aloitin opintoni syksyllä 2019 ja valmistuin keväällä 2022, eli aikuislukiossa ehdin opiskella kolme vuotta. Olin kuitenkin kurssien osalta valmis jo keväällä 2021. 

Miten arvioisit Omnian ja aikuislukion onnistumista urheilijan tukemisessa?

Opintojen suorittaminen urheilun ohessa oli mielestäni helppoa. Suurin helpotus tavalliseen lukioon verrattuna oli kurssien vähäisempi määrä. Omnialla on erittäin hyvät tukiverkostot, joita pystyin hyödyntämään. 

Minkälainen kokemus opiskelu Espoon aikuislukiossa oli? Missä onnistuttiin, missä oli kehitettävää?

Opiskelu Espoon aikuislukiossa oli hyvä kokemus. Tykkäsin erityisesti kurssien selkeästä rakenteesta ja suoritusajan joustavuudesta. 

Minkälaisia tietoja, taitoja tai valmiuksia sait Espoon aikuislukiosta? Vastasivatko ne odotuksiasi ja toiveitasi?

Opin Espoon aikuislukiossa opiskelemaan itsenäisesti. Se on tärkeä taito, josta uskon olevan minulle paljon hyötyä tulevaisuudessa. Osasin odottaa, että etälukiossa itsenäisen opiskelun voisi oppia, mutta en kuitenkaan ollut tajunnut sen olevan niin tehokasta ja hauskaa. 

Opiskelet nyt Harvardissa Yhdysvalloissa. Miten opintosi ovat alkaneet ja millaista elämä Yhdysvalloissa on?

Opiskelen nyt Harvardissa Bachelor of Arts  -tutkintoa, jonka pääainetta en ole vielä päättänyt. Harvardissa on mahdollisuus alkuun kokeilla monia erilaisia kiinnostuksen kohteita, sillä pääaine pitää päättää vasta toisen opiskeluvuoden puolivälissä. Tällä hetkellä minua kiinnostavat eniten psykologia sekä taloustiede. Olen oppinut jo paljon uutta ja kiinnostavaa, mikä on ollut mahtavaa! 

Mitkä ovat pitkän tähtäimen ammatilliset tavoitteesi? Entä mihin tähtäät urheilijana?

Pitkällä tähtäimellä haluan löytää itselleni mielekkään ammatin, jonka parissa pääsen toteuttamaan omia vahvuuksiani. Urheilijana tavoitteeni on pelata mahdollisimman pitkään mahdollisimman kovalla tasolla.

Voisitko suositella Espoon aikuislukiosta muille kiinnostuneille? Mitä tavoitteellisesti urheilevan opiskelijan kannattaa erityisesti ottaa huomioon lukio-opinnoissa?

Voin suositella Espoon aikuislukiota jokaiselle tavoitteelliselle urheilijalle, koska pidin itse sitä kaikista parhaana ja tehokkaimpana tapana suorittaa lukio. Tavoitteellisesti urheilevan opiskelijan kannalta huomionarvoista on aikuislukion joustavuus. Se mahdollistaa esimerkiksi sen, ettei kaikkia kokeita tarvitse tehdä tavallisen lukion tapaan yhdessä ryppäässä, vaan ne voi jakaa pidemmälle ajalle. Sen myötä voi keskittyä entistä paremmin ja tasapainoisemmin urheiluun.

Kiinnostuitko lukio-opinnoista?
Tutustu opiskeluun
Voit hankkia ammatin, lukion päättötodistuksen tai ylioppilastutkinnon samalla kun tähtäät tavoitteisiisi urheilijana.
Lue lisää Omniasta urheiluoppilaitoksena
Takaisin ylös
Tagit:
Oppiminen Omniassa
Ammattitaito
Urheilutoiminta