Hyppää pääsisältöön

Aikuislukio voi sopia myös vieraskieliselle – tuore ylioppilas löysi oman polkunsa 

Blogi | 28.12.2022
Vera Menken valmistui joulukuussa ylioppilaaksi Espoon aikuislukiosta. Hänen mielestään Omniassa parasta on se, että jokainen voi löytää oman tiensä opintoihin ja työelämään.  
Vera Menken.
Vera Menken on tämän syksyn ylioppilas.

Vera Menken aloitti opinnot Espoon aikuislukiossa, koska halusi suomalaisen tutkinnon. 12-vuotiaaksi asti peruskoulua Hollanissa käyneellä Menkenillä oli jo Hollannissa suoritettu toisen asteen tutkinto, ja Espoon aikuislukio tarjosi paikan ylioppilaaksi valmistumiseen.  

”Minusta on upeaa, kuinka hyvin koulullamme otetaan huomioon vieraskielisyys. Vieraskielisyys on iso asia muutenkin, mutta etenkin opiskelussa se tuo kaikenlaisia haasteita. Koulullamme opettajat ovat hyvin ymmärtäväisiä ja tukevia sekä apua tarjoavia. Vieraskielisyyden ei aina tarvitse hankaloittaa opiskelua”, Menken kiittää.  

”Minulla oli opintojen alussa Suomessa paljon kieleen liittyviä vaikeuksia ja hankaluutta uusien asioiden oppimisessa toisella kielellä. Omniassa opettajat ymmärtävät vieraskielisten oppilaiden vaikeuksia opiskelussa ja auttavat sekä kannustavat heitä opinnoissa eteenpäin. Myös mahdollisuus opiskella S2- eli suomi toisena kielenä -opintoja oli erittäin mukava, sillä parhaiten oppii omalla tasolla. S2:sen oppilaat ymmärtävät ja kannustavat myös toisiaan.”     

Innostusta ja kannustusta 

Vera Menken kirjoitti ylioppilastutkintoa varten viisi ainetta: pitkän englannin, terveystiedon, biologian, lyhyen matematiikan sekä suomen toisena kielenä. 

”Espoon aikuislukio on ollut todella hyvä kokemus, mistä olen todella kiitollinen. Kun koulussa on paljon erilaisia opiskelijoita, kaikki pääsevät tavoitteisiinsa ja opiskelemaan. Opettajat kannustavat ja tukevat. He ovat innostuneita ja oppitunneilla oli mielenkiintoisia keskusteluja.” 

Tukea ja joustavuutta 

Menkenin mukaan koulun ja opiskelun monimuotoisuus ja joustavuus auttavat osaltaan myös henkisessä jaksamisessa. Opintoja on saanut tehdä etänä ja koululla läsnä ollen.  

”Olen puhunut muiden opiskelijoiden kanssa siitä, kuinka hyvä Omniassa on ollut opiskella ja että mielenterveys on ollut parempi kuin koskaan opintojen aikana. Aikuislukiossa on monella lailla helpompaa kuin päivälukiossa”, hän toteaa.  

Vera Menkenin tavoitteena on jatkaa opintoja yliopistossa.  

”Tykkäisin opiskella joko biologiaa tai kasvatusalaa”, hän sanoo.  

Kiinnostuitko lukio-opinnoista?
Tutustu opiskeluun aikuislukiossa
Takaisin ylös
Tagit:
Oppiminen Omniassa
Ammattitaito