Hyppää pääsisältöön

Kansainvälisen kokemuksen hankkiminen kotimaassa

Palvelu
Kansainvälistä kokemusta voit hankkia myös Suomessa kotikansainvälistymisen avulla. Voit esimerkiksi toimia kv-tuutorina tai työskennellä oman alasi yrityksessä, jossa työkielenä on jokin muu kuin suomi.

Kotikansainvälistyminen tarkoittaa kotimaassa (esim. omassa oppilaitoksessa tai työpaikalla muun kielisten työkavereiden kanssa) hankittua kansainvälisyyskokemusta.

Voit tavata Omniaan työelämässä oppimisjaksoille tulevia ulkomaalaisia opiskelijoita ja osallistua heille järjestettävään vapaa-ajan ohjelmaan. Omnia vastaanottaa vuosittain noin 170 työssäoppijaa ulkomailta, jotka tapaavat mielellään Omnian opiskelijoita.

Kv-tuutorit

Tule mukaan kv-tuutoritoimintaan ja pääset vaikuttamaan mielikuvaan, jonka ulkomaalaiset opiskelijat tai muut vieraat vievät mukanaan kotimaahansa Omniasta ja Suomesta. Kv-tuutorina pääset osallistumaan ulkomaalaisille ryhmille järjestettyihin ohjelmiin. Vapaa-ajan ohjelma voi olla esimerkiksi Helsinki- tai Nuuksio-kierros.  

Tuutorit ovat opiskelijoita, jotka toimivat uusien opiskelijoiden ja kansainvälisten opiskelijoiden opastajina ja PR-henkilöinä eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Tuutorit koulutetaan tehtäviinsä. Koulutuksessa eri koulutusalojen ja toimipisteiden opiskelijat tutustuvat toisiinsa ja luovat uusia verkostoja. 

Olet tervetullut mukaan Omniaan tulevien ulkomaalaisten opiskelijoiden tuutoritoimintaan!
Lisätietoja saat kansainvälisyyspalveluista kv-palvelut@omnia.fi

Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen kotimaassa

Kansainvälinen työelämässä oppiminen voidaan liittää osaksi ammatillista osaamista Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen -tutkinnon osa suorittamalla. Tämä 15 osaamispisteen kokonaisuus toteutetaan oman alan työtehtävissä toimimalla kansainvälisessä yrityksessä joko ulkomailla tai kotimaassa.

Kotimaassa tutkinnon osa on mahdollista toteuttaa esimerkiksi työskentelemällä yrityksessä tai työyhteisössä, jossa työkielenä on jokin muu kuin suomi tai ruotsi. Kysy mahdollisuuksista omalta opettajaltasi tai kv-palveluista kv-palvelut@omnia.fi.

Työelämässä oppimisjakso Omnian kansainvälisyyspalveluissa

Omnian kansainvälisyyspalvelut tarjoavat mahdollisuuksia työelämässä oppimiseen esim. Liiketoiminnan tai Matkailualan opiskelijoille.  

Työtehtävät vaihtelevat toimistotyötehtävistä Suomeen saapuvien ulkomaalaisten opiskelijoiden avustamiseen ja ohjaukseen.  

Lisäksi on mahdollista järjestää saapuville opiskelijoille suunnattuja vierailuohjelmia yhdessä kv-palveluiden kanssa. Erilaisia vierailuja järjestetään mm. Nuuksioon, Helsingin keskustaan ja Fazerin vierailukeskukseen. Opastetun vierailun suunnittelu ja toteuttaminen voi mahdollistaa myös Opastuspalvelut -näytön suorittamisen.

Kysy lisää kv-palvelut@omnia.fi

Takaisin ylös
Tagit:
Kansainvälisyys