Syanotypian lauantaikurssi pidettiin syyskuun alussa Espoon työväenopistossa Leppävaarassa. Sateisen alkusyksyn keskellä aurinko yllätti ilmaantumisellaan, ja vaikka suora auringonvalo ei ole välttämätöntä syanotypioiden tekemisessä, nopeuttaa se työskentelyä huomattavasti.

Syanotypia on 1800-luvulta peräisin oleva menetelmä, jossa UV-valoherkälle paperille asetetaan erilaisia läpikuultavia materiaaleja ja annetaan auringon (tai UV-lampun) valottaa paperi. Lopuksi paperi pestään vedellä. Lopputuloksena syntyy taianomaisia teoksia, joissa materiaalien muodot näkyvät vaaleina sinistä taustaa vasten.

Prosessiin kuuluu valotettavan pinnan herkistäminen rautasuolojen ja veden sekoituksella. Pinta on herkistämisen jälkeen UV-valoherkkä, kunnes se lopuksi saa vesihuuhtelun. Valottamista ennen se pitäisi siis pitää kokonaan poissa luonnonvalosta tai suojata siltä. Tämä asettaa työskentelytiloille haasteen: miten iso ryhmä mahtuu käsittelemään ja kuivaamaan paperinsa. Ratkaisimme ongelman suorittamalla nämä vaiheet pienessä varastohuoneessa, ja sopu antoi sijaa.

Opiskelijat toivat runsaasti erilaisia materiaaleja: kuivattuja ja kuivaamattomia kasveja, pitsiä, kalvolle tulostettuja negatiiveja, kristallia, pikkuesineitä ja jopa joutomaalta löydettyjä muovin- ja lasinkappaleita. Osa testasi omia papereitaan (mm. tapettia ja itsetehtyä paperia), moni käytti opiston hankkimaa akvarellipaperia. Yksi kokeili somesta löytämäänsä vinkkiä, jossa tavalliselle kopiopaperille tulostetun valokuvan toiselle puolelle levitetään ruokaöljyä ja tuloste asetetaan uv-herkistetylle paperille valottumaan. Toimii!

Lopuksi vedokset pestiin kylmässä vedessä ja ripustettiin kuivumaan kahden naulakon väliin pingotetulle pyykkinarulle. Kuivumista oli mahdollista nopeuttaa hiustenkuivaajan avulla. Syntyi valtava määrä upeita teoksia!

Syanotypian valottaminen tehdään siis usein auringonvalossa, mutta UV-lamppukin käy. Lampun avulla syanotypioita voi tehdä säässä kuin säässä. Silti prosessi tuntuu aika erilaiselta, kun askel vie sisältä ulos luonnonvaloon ja odottelukin tapahtuu ulkoilmassa. Syanotypia kun ei valotu sekunnin sadasosissa vaan siihen tarvitaan useita minuutteja, pilvisellä säällä jopa lähemmäs tunti. Ja kyllä, aurinko pääsee myös pilviverhon läpi eli silloinkin voi valottaa, mutta valotusajan kanssa on oltava kärsivällinen.

Syanotypia on valokuvan tekniikka, mutta siinä ei käytetä kameraa. Valokuvan kenttä sisältää monenlaisia tekniikoita, jotka kuuluvat kenttään, koska niissä käytetään valoherkkää materiaalia. Eli valo heijastuu jonkin läpi ja luo kuvan, joka tavalla tai toisella saadaan pysyväksi. Tavallaan valokuvausta voi siis olla vaikka tuoreen kasvin lehden päälle asetettu sapluuna, jonka läpi auringonvalo haalistaa lehteä ja peittoon jäävä osa pysyy ennallaan.

Digitaalisessa ajassamme tämä saattaa tuntua kaukaiselta, mutta toisaalta moni tuntuu tässä hetkessä myös kaipaavan valokuvauksen juurille, valon ja käsinkosketeltavien materiaalien pariin. Syanotypiakurssikin täyttyi hetkessä ja jonottajia kertyi saman verran. Suunnitteilla onkin keväälle uusia syanotypiakursseja, jotta useampi pääsee testaamaan tätä kiehtovaa tekniikkaa!

Teksti: TaM, kuvataidekasvattaja ja valokuvan ammattilainen Nanna Saarhelo