Hyppää pääsisältöön

Kotoa kohti työelämää - kokonaisvaltaista kotoutumista maahanmuuttajavanhemmille

Hanke
Euroopan unionin rahoittama.

Hankkeen kuvaus

Hankkeessa vahvistetaan maahanmuuttaneiden kotivanhempien kielitaitoa ja työelämäosaamista toiminnallisen suomen kielen opetuksen, uraohjauksen, työelämäorientaation sekä muun hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukevan toiminnan avulla. Hanke järjestää kerhotoimintaa osallistujien alle kouluikäisille lapsille samassa paikassa ja osittain yhdessä kotivanhempien kanssa parantaen koko perheen kotoutumista. Hankkeen tavoitteena on parantaa osallistujien työelämän ja palvelujärjestelmän tuntemusta, sekä rohkaista oman työ- tai opiskelupolun suunnitteluun. 

Kohderyhmä

Maahanmuuttaneet kotivanhemmat. Toissijaisena kohderyhmänä ovat osallistujien lapset. 

Hankkeen kesto

1.9.2023–31.12.2025

Projektivastaava Omniassa

Susanna Okker

Yhteistyökumppanit

Koordinaattori: Omnia

Partneri: Espoon kaupunki

Rahoittaja

ESR+

Takaisin ylös