Teatterissa ihminen saa mahdollisuuden tarkastella itseään, muita ihmisiä ja maailmaa uusista näkökulmista. Erityisen kiinnostavaa on roolityöskentely: prosessi, jossa näyttelijä rakentaa kirjoitetusta hahmosta elävän ja uskottavan ihmisen. Roolia rakentaessaan hän kysyy jatkuvasti: Kuka tämä ihminen on? Mitä hän haluaa, pelkää tai tavoittelee? Mitkä kokemukset ovat muovanneet häntä?

Nämä ovat samalla perustavanlaatuisia kysymyksiä ihmisyydestä.

Toisen näkökulman harjoittelua

Teatterin erityinen voima liittyy siihen, että se pakottaa katsomaan maailmaa jonkun toisen näkökulmasta. Kiinnostavaa roolihahmoa ei voi rakentaa vain määrittelemällä tämä hyväksi, pahaksi, ujoksi tai vihaiseksi. Näyttelijän täytyy ymmärtää hahmon tarpeita, tavoitteita, pelkoja ja ristiriitoja.

Ymmärtäminen ei tarkoita tekojen hyväksymistä. Roolityöskentely antaa kuitenkin mahdollisuuden harjoitella myötäelämistä ja näkökulman vaihtamista turvallisessa taiteellisessa ympäristössä.

Myös katharsiksen, eli taiteen puhdistavan tai vapauttavan kokemuksen, ajatus on tässä kiinnostava. Näyttelijä voi lähestyä tunteita ja tilanteita, joita hän ei omassa elämässään ehkä koskaan kohtaisi. Hän voi näyttämöllä rakastaa, vihata, pelätä, menettää, antaa anteeksi tai taistella mahdottomalta tuntuvan asian puolesta. Kaikki tämä tapahtuu fiktion kehyksessä, joka tarjoaa kokemukselle turvallista etäisyyttä.

Rooli syntyy kerros kerrokselta

Hyvä roolityöskentely on prosessi. Näyttelijä tutkii tekstin lisäksi hahmon suhteita muihin, tavoitteita, esteitä, elämäntilannetta ja toimintaa. Myös fyysisyys on tärkeää: Miten hahmo kävelee? Millainen hänen hengityksensä ja puherytminsä on? Mitä hänen kehonsa kertoo silloin, kun hän pelkää? Vähitellen, kerroksittain, alkaa kirjoitetusta tekstistä muodostua elävä ihminen juuri näyttelijän luovan, taiteellisen työn tuloksena.

Tärkeä kysymys voi olla myös hahmon suurin salaisuus. Miten hän yrittää peittää sen? Onnistuuko hän? Miten salaisuus vähitellen paljastuu muille hahmoille ja katsojalle?

Näistä havainnoista alkaa muodostua kokonainen ihminen.

Näyttelijä ei kuitenkaan rakenna roolia tyhjästä. Hän tuo prosessiin oman havaintokykynsä, mielikuvituksensa ja elämänkokemuksensa. Näyttelijä ikään kuin vetää roolihahmon oman persoonansa ja henkilöhistoriansa läpi ja lopputuloksena syntyy aina ainutlaatuinen, henkilökohtainen tulkinta roolista Siksi sama roolihahmo voi saada eri näyttelijöiden tulkinnoissa täysin erilaisen muodon.

Omien kokemusten hyödyntäminen ei tarkoita henkilökohtaisten tai kipeiden asioiden paljastamista. Roolia voidaan rakentaa esimerkiksi mielikuvituksen, muistojen, havaintojen, musiikin, kirjallisuuden ja fyysisten harjoitteiden avulla. Tavoitteena ei ole vahingoittaa itseään tunteakseen mahdollisimman voimakkaasti, vaan löytää taiteellisesti toimiva ja turvallinen yhteys hahmoon.

Teatteri syntyy yhdessä

Teatteri on toistamisen taidetta. Sama näytelmä voidaan esittää kymmeniä kertoja, mutta jokaisen esityksen pitäisi tuntua syntyvän juuri siinä hetkessä. Tämä vaatii näyttelijältä läsnäoloa: roolin täytyy olla tuttu, mutta ei mekaaninen.

Roolihahmo voi muuttua ja syventyä jokaisen esityksen myötä. Vastanäyttelijän katse, yleisön reaktiot tai näyttelijän uusi oivallus voivat muuttaa tuttua kohtausta. Tarvitaan aitoa läsnäoloa, oikeaa elämää näytelmän antamassa tilanteessa, joka on jokaisen kohtauksen ydin. Miten roolihenkilö toimii ja reagoi juuri siinä tilanteessa ja miten näyttelijä eläytyy itse tähän tilanteeseen: löytyykö juuri tästä kohtauksesta ovi joka näyttelijälle roolihenkilön maailman ja auttaa näyttelijää ymmärtämään näytelmän kulkevan logiikan, jolla roolihahmo toimii? Mitä roolihahmo toiminnallaan yrittää saavuttaa, miksi hän tätä asiaa haluaa ja mitä hän tekee saavuttaakseen päämääränsä.

Lopulta roolityöskentely ei ole yksilösuoritus. Rooli elää suhteessa vastanäyttelijään, kohtaus syntyy kuuntelemisesta ja reagoimisesta ja esitys koko työryhmän yhteistyöstä. Harrastajateatterissa harjoitellaan samalla kuuntelemista, luottamusta, yhteistyötä ja yhteisen päämäärän eteen työskentelemistä.

Roolityöskentely ei siis ole vain tapa rakentaa uskottava hahmo. Se on tapa tutkia ihmistä, kun opimme kysymään, mitä roolihahmo tavoittelee, pelkää tai yrittää peittää, opimme ehkä kysymään samoja asioita myös tosielämän ihmisistä.

Teatteri ei anna meille valmiita vastauksia ihmisyyteen. Se opettaa meitä esittämään parempia kysymyksiä.

Ehkä juuri siksi teatteriharrastuksella on merkitystä. Se antaa meille mahdollisuuden katsoa tuttua maailmaa vieraan ihmisen silmin – ja palata sen jälkeen takaisin omiin saappaisiimme hieman muuttuneina. Saattaa olla, että teatteriesityksen jälkeen kykenemme ymmärtämään hiukan enemmän toisia ihmisiä ja tuntemaan empatiaa heitä kohtaan.

Teksti: näyttelijä ja näyttelijäntyön opettaja Riku Korhonen