Hyppää pääsisältöön

Työelämäpalautteen kerääminen alkaa 1.7.2021

Uutinen | 11.06.2021
Työelämältä on tärkeää saada palautetta yhteistyön onnistumisesta ja hyödyistä suoraan työpaikoilta. Palautetta käytetään yhtenä vaikuttavuusrahoituksen perusteena.

Työelämältä on tärkeää saada palautetta yhteistyön onnistumisesta ja hyödyistä suoraan työpaikoilta. Työelämäpalaute liittyy siis työpaikkojen ja oppilaitosten väliseen vuoropuheluun ja yhteistyöhön. Opiskelijat eivät ole arvioinnin kohteena.

Käyttöönoton aikataulu

Työelämäpalautteen kerääminen alkaa viimeistään 1.7.2021, josta lähtien saatua palautetta käytetään yhtenä vaikuttavuusrahoituksen perusteena.

1.7.2021 alkaen käytössä on kaksi työelämäpalautekyselyä:

Työpaikkaohjaajakysely lähetetään Opetushallituksesta automaattisesti koulutus- tai oppisopimuksessa mainitulle vastuulliselle työpaikkaohjaajalle jokaisen kuukauden 1. ja 16. päivä, jos lähettämistä edeltävän kahden viikon aikana työpaikkaohjaajan ohjauksessa olevan opiskelijan työpaikkajakso on päättynyt.

Työpaikkakysely, jonka kohderyhmänä ovat koulutussopimuksia ja oppisopimuksia tehneet työnantajat, joilta palaute kysytään kaksi kertaa vuodessa: tammi-helmikuussa ja heinä-elokuussa. Tämä kysely on koulutuksen järjestäjäkohtainen ja siihen vastaa työnantajan edustaja.

Mitä työpaikat tästä hyötyvät?

  • Kyselyt ovat konkreettinen tapa antaa palautetta ja vaikuttaa!
  • Kyselyiden tulokset kootaan valtakunnallisesti ja oppilaitokset saavat tulokset käyttöönsä työelämäyhteistyön kehittämiseksi.  
  • Kyselyn tuloksien perusteella voidaan entisestään kehittää ja parantaa työelämässä oppimisen laatua.
Takaisin ylös
Tagit:
Uutinen
Työelämäyhteistyö