Ajankohtaiset

Tulevat ammattilaiset saivat tietoa opiskelusta Tervetuloa Omniaan 2020 –verkkotapahtumassa

Kaksipäiväisessä tilaisuudessa esiteltiin verkon välityksellä ammatillisen koulutuksen koulutusaloja ja opiskelua Omnian toimipisteissä Espoossa ja Kirkkonummella.

- Jo kolmen vuoden ajan olemme kutsuneet juhannusviikolla opiskelijoiksi valitut ja heidän kotiväkensä tutustumaan toimipisteisiin sekä ottamaan opiskelupaikan vastaan. Tämän toimintamallin kehittivät opiskelijat ja henkilöstö Luodaan onnistunut opiskelijakokemus- eli LOOK- hankkeessa. Tavoitteena oli helpottaa opintojen aloittamista tutustumalla tulevaan opiskelupaikkaan, henkilöstöön ja Omnian palveluihin. Tänä kesänä ei ollut mahdollista kokoontua, mutta halusimme kuitenkin tarjota tietoa tässäkin tilanteessa, kertoo Omnian ohjaus- ja tukipalvelujen koordinaattori Päivi Saari.

- Poikkeustilanteen aikana meidän opiskelijamme, opettajat ja muu henkilökunta on saanut – joutunutkin oppimaan uusia asioita ja työskentelytapoja. Niinpä me rohkeasti lähdimme tekemään videoita keräten kaikkea sitä tarpeellista tietoa, mitä olemme aiemminkin uusille opiskelijoille jakaneet, hän lisää.

Lopputuloksena oli moniammatillisesti tehdyt videot, joissa esiinnytään toimipisteittäin. Videoilta löytyy tietoa eri tutkinnoista, opiskelusta, ohjaus- ja tukipalveluista sekä henkilöstöstä. Lisäksi tietoa on tarjolla Omnian opiskelija- ja kansainvälisyystoiminnasta sekä urheilu-urasta.

Tapahtuma tarjosi monipuolisesti tietoa opinnoista Omniassa

Uusille opiskelijoille lähetettiin kutsut verkkotapahtumiin hyväksymiskirjeen mukana. Verkkotapahtumassa kerrottiin tietysti tarvittavista välineistä, työasuista ja alan kirjallisuudesta. Myös Omnian opiskelijatoiminta oli esillä tapahtumassa, ja tietoa oli tarjolla myös opetuksen tuesta ja tukitoimista. Tapahtuma tarjosi tietoa myös työelämässä oppimisen mahdollisuudesta ulkomailla.

Työelämässä oppiminen ulkomailla esittelyä Tervetuloa Omniaan tapahtumassa.

Opintoaloista kertoivat myös alan opiskelijat. Tapahtumassa esiteltiin lisäksi ammattilukiomahdollisuutta ja opiskelijaurheilijoiden urheilu-uraa. Voit katsoa urheilu-urasta videon Youtube-kanavaltamme. Videolla jalkapalloilija Arlind Sejdiu, nyrkkeilijä Julian Jalava ja kilpauimari Vilma Ruotsalainen kertovat miten Omnia on auttanut heitä yhdistämään urheilun ja opiskelun. Myös urapolun erilaisia mahdollisuuksia esiteltiin eri aloilla.

Verkkotapahtumassa oli myös chat-yhteys, jossa oli mahdollisuus kysyä kysymyksiä oman koulutusalan henkilökunnalta.

Tutkintojen esittelyt katsottavissa videoina tapahtuman jälkeen

Tiistaina esittelyt alkoivat Lehtimäentien toimipisteestä: Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto ja Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon (toimitilahuoltaja) esittelyllä. Muut tiistaipäivän esittelyt olivat:

  • Lehtimäntien toimipiste: Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto ja Liiketoiminnan perustutkinto.
  • Kirkkokadun toimipiste: Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, Liiketoiminnan perustutkinto, Puuteollisuuden perustutkinto, Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto, Rakennusalan perustutkinto, Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (kiinteistönhoitaja), Taideteollisuusalan perustutkinto, Puutarha-alan perustutkinto ja Tekstiili- ja muotialan perustutkinto.
  • Lakelankadun toimipiste: Elintarvikealan perustutkinto, Laboratorioalan perustutkinto, Matkailualan perustutkinto ja Ravintola- ja catering-alan perustutkinto.

Keskiviikkona esittelyt alkoivat Kirkkonummen toimipisteestä, kun vuorossa olivat Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, Liiketoiminnan perustutkinto, Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, Rakennusalan perustutkinto ja Veneenrakennuksen perustutkinto. Muut keskiviikon esittelyt olivat:

  • Suomenojan toimipiste: Autoalan perustutkinto.
  • Leppävaaran toimipiste: Liiketoiminnan perustutkinto, Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, Turvallisuusalan perustutkinto, Teknisen suunnittelun perustutkinto, Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, Tieto- javiestintätekniikan perustutkinto, Talotekniikan perustutkinto.

Tapahtumassa esitetyt videot ovat katsottavissa tapahtuman jälkeen. Linkin videoihin löydät sivulta Tervetuloa Omniaan 2020 -infotilaisuudet verkossa. Videot ovat katsottavissa 26.6. asti.

Tervetuloa Omniaan uudet opiskelijat

Opiskelu alkaa elokuun ensimäisellä viikolla. Uusille opiskelijoille lähetetystä hyväksymiskirjeestä löydät ohjeet opiskelupaikan vastaanottamiseen ja aloituspäivän. Jokaiselle opiskelijalle tarjotaan yksilöllinen opintopolku ja opinnot suunnitellaan aiemman osaamisen, opiskelijan tavoitteiden ja elämäntilanteen mukaan. Opiskelijan sivuilta löydät lisätietoa lukuvuoden ajoista ja tärkeistä päivämääristä.

Opiskelupaikka on vastaanotettava 25.6.2020 mennessä. Opiskelupaikan voi vastaanottaa sähköisesti linkin kautta, jonka hakija saa hakemuksessa ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen. Jos opiskelupaikan ottaa vastaan sähköisesti, tulee kuitenkin toimittaa opiskelupaikan vahvistuslomake kirjallisena sekä kopiot koulutodistuksista InfoOmnian asiakaspalvelupisteisiin Opiskelupaikan vastaanottamisesta löydät tietoa myös Yhteishaku 2020 -sivulta.

Omnian tutkintoihin ja opiskelijahaastatteluihin voit tutustua YouTube-kanavallamme myös Omnia My Day-videoiden sekä muiden Youtube-kanavamme videoiden avulla. Löydät kanavalta opiskelijoiden kokemuksia ammattiin opiskelusta sekä toimipiste-esittelyjä.

Onnittelut uusille opiskelijoille ja Tervetuloa opiskelemaan Omniaan!

Lisätietoja antaa
Päivi Saari
Koordinaattori
0505925030
Paivi.Saari@omnia.fi