Ajankohtaiset

Omniasta valmistuu tänä lukuvuonna yli 1800 uutta ammattilaista ja ylioppilasta

Omniasta valmistuu 1780 uutta ammattilaista. Määrään on laskettu mukaan kaikki lukuvuoden 2020–2021 aikana valmistuneet ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon suorittaneet opiskelijat sekä ammatilliseen koulutukseen valmentavan VALMA-koulutuksen suorittaneet opiskelijat. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneita on tänä lukuvuonna 1299.

Espoon aikuislukiosta valmistuu 36 ylioppilasta ja 41 kaksoistutkinnon suorittanutta.  

Tänä lukuvuonna valmistuvat ammattilaiset ovat opiskelleet poikkeusoloissa, mikä on asettanut osalle opiskelijoista rajoitteita ja vaikuttanut joidenkin kohdalla myös valmistumiseen. Kesällä on lisätty mahdollisuuksia suorittaa opinnot loppuun ja valmistua vielä ennen syksyä.

Rehtori Maija Aaltola iloitsee, että opinnot ovat edenneet opiskelijoilla pääsääntöisesti hyvin ja valmistuvia ammattilaisia on vaikeasta vuodesta huolimatta todella paljon.

Virtuaalinen kevätjuhla 4.6.

Omnian virtuaalista kevätjuhlaa vietetään perjantaina 4.6. klo 17.00–18.30. Juhlassa kuullaan myös suositun artistin yllätyskonsertti. Kevätjuhla on yhteinen kaikille valmistuville, opiskelijoille, henkilöstölle ja läheisille. 

Kevätjuhlaan voi tulla mukaan seuraavan linkin kautta: omnia.fi/kevatjuhla2021

Omniasta lukuvuonna 2020-2021 valmistuneet (1.8.2020 -31.5.2021)

Listalla on niiden opiskelijoiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisuun.

Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (VALMA)

Acosta Roland
Al-Robei Nuur
Amporn Racharin
Bouhanna Asma
Chair Billel
H.Rash Rezhin Mohammed Salih
Haidari Said Ayoub
Hamid Hamid Abdulkareem
Hamid Mohamad
Hankasalo Wille Matias Waltter
Kaarlehto Katri Sylvia
Kremov Ivan Nikolaev
Mactao Jammel
Manninen Hilda Miisa Maria
Mutoni Alice
Nguyen Thi Tuyet Dung
Ojanperä Tanja Anneli
Payendeh Mojtaba
Pettinen Maria Elisabet
Rezai Aminullah
Salas Agudelo Ivonne
Statofci Edmira
Valonen May Kristine Ferrer
Yasmin Mubashra

Ammatilliset perustutkinnot

Autoalan perustutkinto

Aaltonen Lotta Satu Elina
Abou Alfadel Saeed
Al Shourtani Ahmed Harbi Abed
Arikan Erdem Jeremi
Baston Jon Erik Bert
Björklund Kim
Doku Ebenezer Bright
Gottberg Caj Peter
Hyttinen Jere Olavi
Karppi Eetu Santeri
Ketonen Arto Juhani
Kivinen Roope Oskari Juhani
Kosunen Jim Thomas Christian
Lundberg Miira Sini-Satu
Niemelä Toni Kristian
Pesonen Jonne Aleksi
Pitkonen Nina Katariina
Põldmets Egert
Selva Joshua Jeremia
Shamsaldin Pirdawood Mustafa
Syrjänen Arttu Oskari
Tabbasum Naveed
Tauschi Joanna Josefina
Wajih Haider Radhi
Virtanen Eetu Kristian

Elintarvikealan perustutkinto

Abbas Dhuha Ehsan
Abdullahi Saiido Mohamed
Al Azawi Asma Mohammad Abdulhamid
Al Zubi Maison
Al-Janabi Ban Hadi Hussein
Alward Maha
Backman Mari Annukka
Benhammou Mervi Johanna
Ezebuiro John Eberechi
From Weronika Anna
Grotell Anna Christina
Haapala Rea Erica
Haissoufi Dounia
Hiltunen Bao Hue
Himmanen Anni Katariina
Jussila Meeri Mikaela Irene
Kauppinen Miia Susanna
Khurshid Daban Rashid
Lahmar Oumelkheir
Lammi Maarit Elina
Larmala Vilma Amanda
Leino Sara Pauliina
Makkonen Mimmi Lotta Karoliina
Mashhadi Mina
Närep Helen
Oss Raili
Saari Tiia Sinikka
Sabet Dorsa
Sappinen Emma Karolina
Seuranen Sabina Jasmine Elisabeth
Sieppi Marja Amanda
Statofci Shqipe
Tasala Ingrid Sigrid
Tenhunen Vilja Mariia
Tullila Merili Aida Aurora
Viemerö Emilia Iris Katarina
Viheriäranta Jenni-Maria
Vuori Jasmin Katariina
Vuorinen Henna Sini Helena
Yamaguchi-Rajama Ayumi
Yilmaz Rabia
Younis Hassan Mahabad

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto

Aal-Zeyad Dunya Fahem Abdulhussein
Ahtola Nadine Emilia
Al-Salihi Mirvet Faris Rashid
Al-Zanganee Rafil Adnan Sattar
Annala Suvi Sarita Hannele
Fagerlund Kira Christina
Grents Valerija Viola
Häkkinen Susanna Sofia
Jaber Ghada
Jauhiainen Tuija Helena
Kananen Paula Marika
Karelina Irina
Kaymakci Edip
Keloglu Dilara
Khalaf Mayada Hussain Khalaf
Kivas Anu Tuulia
Korkiakoski Tiina Susanna
Kärt Mari
Lahtinen Taru Juulia
Mohammed Suham
Mustafa Pare Sulayman
Mustonen Kelly
Namouz Ahlam Ahmad
Nuri Shorsh
Ots Kadri
Padar Larissa
Palo Elena Aurora
Partanen Tara Jemina Julia
Pekkala Liisa Anniina
Polsa Bettiina Hannele Isabel
Rahikka Elina Johanna
Rantanen Tiina Johanna
Rask Jenna Julia
Rautio Jemina Alexandra
Rolig Maria Katariina
Sainio Krista Noora Johanna
Sirkiä Jenni Pauliina
Sorval Vadim
Sumberg Kairi
Taher Ahmad Talal
Taipale Kanerva Anniina
Vihko Emma Julia

Kauneudenhoitoalan perustutkinto

Efremova Regina

Kiinteistöpalvelujen perustutkinto

Latvakoski Samuel Johannes

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto

Al-Bulha Rafid Abbas Shakban
Amini Mustafa
Anoun Akeel Abdulrazzaq
Eronen Kati Emma Eveliina
Hakalax Lauri Samuli
Hussein Salam Saeed
Jafari Rahman
Korpi Mari Pauliina
Kuivalainen Mikko Juhani
Könönen Antti Juho Kyösti
Mahdi Zaid Ali
Metsälä Tomi Tapani
Mohamad Abdul Salam
Musran Abuagla Barakat Elnomer
Paasonen Krista Anna Alice
Pellegrino Stefano

Säilä Sami Tapani

Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto

Kurlin Sonja Angelika

Laboratorioalan perustutkinto

Arenta-Holmström Miia Carita
Eeso Sarmad Tawfeeg Khudhur
Havia Kalle Aukusti
Heikkinen Aaro Eemeli
Holappa Christina Silja Monica
Holmberg Marie Christine
Lempiäinen Kyllikki Marjaana
Mannermaa Matilda Elisabet
Okrój Mirka Maria
Pajusalo Juha Anton Eirik
Sadek Noor Emad
Toivola Taija-Tiina
Torres Lilli Annikki
Trotskaja Diana
Varhala Annina Aurora

Liiketalouden perustutkinto

Abokar Samatar Mohamed Ali
Alrashedi Reham Husham Mohsin
Auranen Petrus Jiri Johannes
Frias Enrike
Gråsten Niklas Santeri
Hasan Ali Hamza
Havia Joona Kristian
Huttunen Lenni Akseli
Huusko Santeri Ilmari
Hämäläinen Miko Veeti Kristian
Immonen Anita Kristiina
Invenius Joel Benjamin
Kannisto Emmi Fiia Katriina
Kinnunen Jesse Juhani
Korjonen Linda Jessica
Kuortti Emmi Ida Eveliina
Kuurne Elina Iida Sofia
Mal Suhayb Abdisalam
Myllyniemi Veeti Samuli
Niskanen Paula Katarina
Partanen Roope Juhani
Pohjasvuo Sofia Elsa Orvokki
Randelin Evelina Ida-Elisabeth
Ranta Mikael Anton Johan
Rantanen Tatu Thomas
Ridal Jessica Kristina
Salmi Miiko Arttur Elias
Salonaho Niki Santeri
Savonen Julia Anni Olivia
Sillanpää Joonas Erik
Taskula Veera Kristiina

Liiketoiminnan perustutkinto

Aalo Sanna Tuulikki
Abdi Hinda Abdullahi
Abrahim Amina Nurey
Ahmed Swapna
Airio Saana Siro
Al Zaidi Qusai
Alame Rami Karim
Ali Samira
Al-Jarah Jasmin
Andrianova Lidia
Bazouleva Tipsu Marleena
Bercasio Russel
Björklund Niko
Bogdanova Irina
Butt Hamza Nawab
Eloranta Jaro Oskari
Erken Bahar
Eskelinen Jarna Kaarina
Eteläpelto Linda Madeleine
Etner Hariett
Golzari Hassan Reza
Gomez-Calonius Juvy
Granström Frida Maria
Gustafsson Henrik Carl Otto
Haikonen Meri-Tuuli Helene
Hamilton-Määttälä Kati Päivikki
Hannula Marika Miia Susanna
Heiskanen Lauri Samuel
Helminen Sofia Susanne
Hiltunen-Männistö Katri Elina
Hokkanen Heli Kristiina
Humaloja Riikka Marika
Huusko Tea Elisabet
Hyvärinen Heidi Susanna
Hyytiäinen Markus Valtteri
Hämäläinen Veikka Valtteri
Ilic Esztike
Invenius Emil Johan
Jaakola Roni Henrik Antero
Jokinen Aleksi Juhani
Järvinen Jaana Kaarina
Kallio Katja
Kalvik Keithlin
Karaslahti Eveliina Julia
Kargina Tatjana
Karhinen Jimi Henrik
Karlsson Martin Henrik
Kasanko Johanna Kristiina
Kaskenpalo Eve Alina Aleksandra
Keskitalo Saija Eveliina
Klinaku Albina
Kolosovskaia Angelina
Korhola Emilia Josefiina
Korpas Antton Oliver
Kovalenko Tetiana
Kukk Kaisa
Kurko Pia Maria
Lahtinen Helena Päivikki
Laine Emmi Johanna
Lappalainen Lauri Juhani
Lara Ma. Stefanie
Lau Hook Nam
Lautkankare Meri Tuulia
Lukkala Mary Ann
Luova Saara Viola
Makhmudova Surayyo
Manninen Netta Jemina Elmiina
Merad Sarah Jasmine
Metsla Mirjam
Mughal Saheefa Basharat
Mustonen Liivia
Möttus Kadri
Nielikäinen Ada Vilhelmiina
Niemeläinen Teemu Anton
Nikkinen Emilia Wilhelmiina
Niskanen Evgeniia
Nissinen Anna Maria Antonia
Nissinen Anni Aada Emilia
Nyholm Niko Johannes
Ohta Maria
Ovdiienko Nataliia
Pajari Elisa Anneli
Paju Ave
Panova Karina
Peci Arjanit
Pekkonen Johanna Maria
Pelli Linda Pernilla Sofia
Penttinen Jimi Veli Valdemar
Perälampi Aleksi Rasmus Sebastian
Petäjäniemi Seija Susanna
Peuranen Katja Hannele
Pllana Ardian
Puidet Sille
Raitolampi Venla Dagmar
Ramadoss Meveena
Rantala Ninni Annika
Rantanen Sameli Jaakko Ensio
Reid Ella-Lisa Carita
Rossi Darja
Ruotsalainen Anton Hermanni
Saarinen Sanni Roosa Amanda
Sah Pragya Rani
Salonen Touko-Ilari
Sankkinen Sanna Marjut Markontytär
Serena Järvinen Maria Elena
Shahi Sumitra
Shuman Muhammad Rafiq Muhammad Ali
Siapco Armar
Sihvonen Mark
Statovci Vlora
Suvanto Inka Merita
Syla Edona
Säily Gitta Maria
Särki Liubov
Taavitsainen Aaro Tuomas
Tamsalu Jane
Teemant Joanna
Toomsalu-Sääsk Helen
Torkkeli Anniina Liisa Kyllikki
Tuominen Roopert
Varjola Sakari Vaka Väinämö
Vendoti Vandana
Vetserkovskaja Niina
Viinikka Nea Aleksandra Sofia
Välimäki Peppi Johanna

Matkailualan perustutkinto

Aaltonen Yana
Abuzamaq Nada
Alhawari Yaman
Antonen Mari-Liis
Ceder Ada Matilda
Eerikäinen Laura Elisa
Eriksson Kia Michaela
Haanpää Heidi Heleena
Hedman Marlene Annika Katariina
Hytönen Liisa Katariina
Hämäläinen Lauri Eemeli
Karvinen Carolina
Krovjakova Liliana
Kuisma Maria Katariina
Linde Sandra
Linden Miia Marianne
Lodman Erica Johanna
Lokkila Heidi Tuulikki
Maijala Miira Hannele
Mannila Mira Susanne
Marina Anastasiia
Müürisepp Olga
Oikarainen Melissa Aniza Aurora
Oksanen Joenna Kati Eerika
Paglant Andero
Pasanen Siiri Eevi Maria
Penttinen Ina Elisa
Piitulainen Daniela Tinka Melina
Somova Ekaterina
Tittonen Saara Aleksandra
Tshika-Kalonji Marceline

Matkailualan perustutkinto

Aaltonen Yana
Abuzamaq Nada
Alhawari Yaman
Antonen Mari-Liis
Ceder Ada Matilda
Eerikäinen Laura Elisa
Eriksson Kia Michaela
Haanpää Heidi Heleena
Hedman Marlene Annika Katariina
Hytönen Liisa Katariina
Hämäläinen Lauri Eemeli
Karvinen Carolina
Krovjakova Liliana
Kuisma Maria Katariina
Linde Sandra
Linden Miia Marianne
Lodman Erica Johanna
Lokkila Heidi Tuulikki
Maijala Miira Hannele
Mannila Mira Susanne
Marina Anastasiia
Müürisepp Olga
Oikarainen Melissa Aniza Aurora
Oksanen Joenna Kati Eerika
Paglant Andero
Pasanen Siiri Eevi Maria
Penttinen Ina Elisa
Piitulainen Daniela Tinka Melina
Somova Ekaterina
Tittonen Saara Aleksandra
Tshika-Kalonji Marceline

Media-alan perustutkinto

Abou-Selleau Sebastian Elias Joseph
Luhtasaari Ronja Ada Ilona
Rajanen Nuutti Samuli

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto

Abbas Mohammed Kadhim
Al Majbali Abbas
Kuusivaara Joonas Ilari
Mechlin Jarunee
Mikkonen Antti Einari
Päivinen Satu Sanna
Värtinen Wannapa

Puutarha-alan perustutkinto

Aalto Talvikki Annikki
Gremmelmaier Candido Maria
Haimi Sini Tuuli
Heikkinen Mirja Marita
Lamminmäki Salla Julia
Launonen Saini Anna-Sanelma
Lyytikäinen Marissa Maria
Peltola Inka Anniina
Pihlaja Markus Kristian
Pogribniak Anna
Segbe Adjowa-Esse
Ström Nea Marianne
Turunen Maija Sofia
Varjo Janica Emilia
Warjus Emmi Maria
Väisänen Hanne Riikka Pauliina
Åvall Vilma Vilhelmiina

Puuteollisuuden perustutkinto

Ahmadi Habibullah
Poranen Ville Vertti Kalervo
Saarinen Samuli Joonas

Rakennusalan perustutkinto

Ahmadi Farid
Assad Mohammad Ahmad
Daud Salad Mohamed
Fadel Abed Seif
Faqihe Asadullah
Haikonen Toni Sakari
Hamidi Mostafa
Husseini Aminullah
Immo Minttu Emilia
Kiviniemi Akseli Vertti Sammeli
Ndayishimiy Pascal
Pihlström Aleksi Johan

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto

Akta Hanadi
Al-Falahi Mohammed
Al-Gburi Shatha Fawzi Talib
Al-Kinani Nadia Hasan Abdullah
Al-Ogaili Safaa Mezher Mohammed
Birosel Howard
Chua Irene
Da Silva Marta Lucia
Fedorova Alla
Gjyshinca Yll
Heimonen Iida Aliisa
Helminen Hanna Marjut
Hokkanen Mira Kaarina
Holopainen Sara Laura
Ibrahim Hussein Yahya
Ikäheimo Netta Julia Johanna
Iso-Antila Luka Kristian
Jokinen Vilma Eveliina
Kaihoniemi Rungnapha
Kakundi-Ålander Zainab Erasto
Kankare Noora Aurora
Kilpeläinen Veeti Samuel
Kinnari Milja Amanda
Kónya Réka
Lainesalo Joni Kristian
Lamine Mohammed
Lehtinen Anni Emilia
Lehtonen Sanni Josefiina
Leinonen Maija Kaisa
Lindgren Vilma Piritta
Mahdi Nawfal Mohammed
Mohammed Haydar Qasim
Niskanen Miriam-Veronica
Ohra-aho Malla Marjaana Timontytär
Oleksandrova Olena
Osaigbovo Charity
Partanen Mikko Juhani
Pavlovskaja Svetlana
Qochan Ayaz Abdulwahid Mohammed Nori
Raiesmaa Jean-Erik
Ralli Juho-Matias
Rasila Jessica Lina Aliisa
Ruusuvaara Venla Maria Katariina
Salminen Aapo Sakari
Sathe Anaya Amol
Shrestha Sita
Song Ziqiang
Timonen Ada Anniina
Trieu Thien An

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Abazi Mevlude
Abazi Refiqe
Abdi Suweyda Ahmed
Agasaro Hallyssia
Ahlgren Francisca
Ahmed Ikra Suudi
Ahmed Nura Ibrahim
Aho Veronica Elise
Aleksandrova Inna
Ali Fahdi Muhumad
Ali Sharif Muhidin
Anttalainen Saara Elina
Arand Elisa Katriina
Aunio Riitta Anneli
Avdullahu Florentina
Begu Kelmendi Adelina
Benayad Ghizlane
Berghäll Riikka Marika
Bityutskaya Natalia
Björklund Maija Elina
Chauhan Aruna
Chukwuemeka Cynthia Nkechinyere
Daneshpayeh Petri Matias
Fagerström Heidi Mirjam
Filatova Elizaveta
Gashi Giselda
Grundström Katarina Julia Matilda
Gröndahl Rebecca Kesia Mari
Gyamfi Eric
Haajanen Jemina Valentina
Hagström Jonna Kirsikka
Hariri Mohammad
Havukunnas Jenni Katariina
Heikkilä Aino-Riitta
Heino Noora Katariina
Hippi Niko Johannes
Holma Anna Maria
Honkimaa Susan Paulina
Hussein Anfa Abdikarim
Husseini Mohammad Shah
Hyvärinen Jaana Kaarina
Hämäläinen Linda
Hämäläinen Päivi Tellervo
Ilola Vuokko Elsa Irene
Jalava Riikka Maarit
Jing Changhong
Juuti Oona Johanna
Jäkälä Taija-Leena Aliisa
Kaaya Namsifu Aminiel
Kalliosaari Merja Kristiina
Karim Maruf Ashti
Karjalainen Alise Sofia
Kelmendi-Krasniqi Lavdie
Kenttälä Wulan Oktari
Keränen Petra Emilia
Kicsi Kriszta
Kilpiäinen Elisa Helena
Kliuchareva Valeriia
Koc Pervin
Koistinen Milla Kristiina
Koivusaari Tiia-Maria
Konstantas Marika Hannele
Korhonen Tuike Elisa
Korsisaari Marja Susanna
Kotaviita Heidi Laura Marika
Krasniq Dorentina
Kuokkanen Jani Juhani
Kuvaja Adolfsson Katja Annika
Kyllönen Maarja-Ly
Könnömäki Jermiina Juulia
Laaksonen Grace Haki
Laamanen Krista Sofia
Laar Kaja
Laatikainen Tiia Eerika
Laguir Maroua
Laitinen Milma Anne Sofia
Lank Valve
Lappalainen Nina Kaarina
Lappalainen Petra Maria
Leikas Mira Carolina
Leppivuori Noora Karoliina
Libe Tiina
Linna Noora Katariina Emilia
Lotfi Nasrin
Luhtala Leena Maria
Luostarinen Pinja Julia
Lübitch Alice
Lääperi Taru Marja Tuulia
Mahad Abdullah Adan Wafa
Manninen Rea Emilia
Marttinen Henna
Mathe Dora
Mikheeva Natalia
Mikkonen Aappo Juhani
Mir Ali Mohsen
Mohamed Alradya Musa Modlal
Mohamed Hassan Nasra
Mohamed Suad Abdikadir
Mohammad Ali Hana
Mohammadi Mohammad
Montonen Vera Petra
Myllymäki Noora Ilona
Mäenpää Mia Susanna
Mägi Kaja
Mäkinen Beda Kristiina
Määttänen Sanna-Mari Johanna
Nathaniel Kehinde Tayoh
Niemelä Jukka Petri Tapani
Niiva Erkka Juha Tapio
Nurmi Julia Ida Maria
Nwokedi Williams
Obama Peter Oluoch
Oksanen Oona-Maria Annika
Oksanen Suvi Tuuli
Orantie Heini Liisi
Paakkari Mia Kaarina
Paananen Lumi Anna Linnea
Paasimaa Laura-Annika
Palomäki Maarit Hannele
Panjawi Shiller
Partanen Heta Maaria
Partanen Julia Katariina
Pasmik Juraj
Pekkonen Piret
Pelkonen Katja Maarit
Penkina Natalja
Pennanen Nora Eveliina
Phan Giang Elina
Posohhina Jevgenia
Puntti Katja Rakel
Puolakka Sari Helena
Ranta Elle
Rautio Natalia
Reinikainen Henna Maria
Roqti Karima
Rubimbura Veronique
Räty Karolina Margaretha
Saarikko Tanja Irene
Salakari Christian Michael Tristan
Salin Sirpa Susanna
Salovaara Mirka Maria
Samohvalova Irina
Santahuhta Sanna Maria Kristiina
Sarani Fatemeh
Sequeira Neslyn Bonaventure
Siad Fadumo Sheikh Abdulahi
Siddikova Yulduzhon
Sipilä Runo Lumi Emilia
Sojakka Anna Kaisa Pauliina
Sood Pooja
Stankoska Gordana
Starosta Natalja
Stenberg Minna Pauliina
Suleiman Hodan Farah
Sun Marady
Sundman Maria Edilia
Sundström Veera Vilhelmiina
Suominen Julia Elsa Christina
Suuntela Henna Maaret
Syrenius Tripta Marie
Tarkiainen Katja Henrikka
Tarto Mari-Liis
Toivoniemi Henni Eveliina
Tuominen Anni Sofia
Tusima Minna Susanna
Vehkomäki Santtu Mauno Olavi
Vikman Minna Johanna
Virtanen Nina Lahja Kristina
Viskari Elisa Miliza
von Hintze Anita Irene
Wulff Jasmin Pauliina
Vuokila Katri Maarit
Väliaho Merja Sinikka
Xhoni Arta
Yildirim Ilkay
Zafar Asma
Zaher Davood
Österlund Linda Ira Kristiina

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto

Azizi Abdulmalek
Cumberworth Jan David
Elfimov Egor
Iacoviello Miguel José
Koponen Jesse Erkki Petter
Koskinen Lauri Veikko Santeri
Kouvonen Anneli Maria
Kärpänen Juuso Juhani
Levänen Arttu Eemeli
Maaninen Santeri Miikkael
Mehrabi Ramez
Möttönen Maija Helena
Nguyen Tan Lam
Niemi Veli Esko Eemeli
Nousiainen Henri Tapani
Rajala Tomi Johan
Salminen Nuutti Juhani
Seppenen Natalja
Seppänen Jussi Ilari
Sidibeh Bunama
Waara Salla Helena

Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto

Hiltunen Tatu Erik
Hänninen Jani Robert
Laakkonen Tino

Taideteollisuusalan perustutkinto

Kajander Lotta Marika
Koivula Laura Kristiina
Korkalainen Aleksi Santeri
Kämppi Vesa Matti Tapio
Lisko Reetta Maria
Oranne Anu Susanna
Poutiainen Emma Karoliina
Rinta Seppo Jouko Tapani
Tanninen Leena Kaarina
Taponen Iida Eveliina
Westerback Nina Heidi Maria

Talotekniikan perustutkinto

Abdi Abdilaahi Mohamed
Al-Gburi Samer Yousif Hasan
Arpiainen Ville Veikko Eemeli
Eklund Thomas Anton Oliver
Helasjärvi Kasperi Benjamin
Herrala Julius Matias
Ihantola Matias Jimi Johannes
Immonen Teemu Juhani
Jallow Justus Sehou Yusuf
Kesälä Mica Kristian
Leikas Joona Oskari
Nurminen Noel Erik Sebastian
Nyberg Pekka Johannes
Piiroinen Aapo Matias
Pusenius Anton Sakari
Riihonen Kaapo Julius
Rönnholm Jami Jonathan
Sarja Otso Asko Ochir
Töyrylä Carl Richard Akseli

Teknisen suunnittelun perustutkinto

Akaf Farahnaz
Al-Omar Hayder Alaa Hayder
Ettefagh Kasra
Hakanen Lasse Antero
Kannisto Kirsi Maaria
Kaukoranta Valtteri Olavi
Muttonen Teemu Antero
Ruotsalainen Mira Astrid
Veräjänkorva Topi Oskari

Tekstiili- ja muotialan perustutkinto

Aurava Johanna Elina
Bergman Minna Maria
Bhusal Prativa
Halonen Janni Katarina
Herttuainen Ida Sofia Alexandra
Honka Saara Aurora
Karhulahti Annika Sofia
Kursu Minna Margit
Kutuzova Irina
Laas Kristiina
Leskinen Lea Anita
Moilanen Mira Johanna
Viskari Jaana Raisa Margit
Xu Lijuan

Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto

Ilpala Iiro Pasi Antero
Kuismin Jasper Armas Juhani
Mäkinen Veli-Matti Juhani
Ollonqvist Toni Christian Wilhelm
Peri Samira Natalia Irene
Poikonen Jussi Aleksanteri
Rautiainen Teemu Juhani
Ruley Alex Vilho
Ruotsinsalo Ricu Aleksi
Seilonen Juha Petteri
Stenvall Totti Eliel
Vaalimaa Jenni Maria Isabella

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto

Ahonen Niko Tapani Edvard
Ala-aho Niko Jaakko Johannes
Alam Mahin
Alnaqshabandi Haliz Burhan Ahmed
Al-Zoubi Zakaria
Benkono Kevin Kumbi
Bravo Sebastian Samuel
Fischer Onni Oliver
Gërguri Fatlum
Hakkarainen Janne Petteri
Hammarberg Tobias Juhani Mikael
Hurskainen Janne Eelis Kalevi
Järvensivu Samuli Johannes
Järvinen Toni Markus
Kassem Shädi Saleh
Kiiskilä Jesse Christer
Laar Jelena
Laitinen Eevi Matilda
Laurikainen Konsta Juhani
Maleki Mohammad Vali
Markoski Adam
Michelson Merilin
Nawrozi Mustafa
Neziri Fisnik
Notkonen Jaana Maarit
Nousiainen Sampaio Irene
Nummela Aleksis Eero Johannes
Oikarinen Dmitri Matti
Olkkonen Tor Christian
Ovchinnikova Yulia
Palssa Otto Eemeli
Rostsin Anatoli
Sallinen Joonas Aleksi
Salo Sylvester Zacharias
Salomäki Juho Aleksi Matias
Savinainen Gabriel Peter Alexander
Silanto Remy
Syvähuoko Vilho Mikael
Tammisto Roope Aleksi
Terawan Anansit
Toivonen Kalle Benjamin
Ukkonen Johanna Sara Amanda
Wahl Marit
Viitala Arttu Oskari

Turvallisuusalan perustutkinto

Altosaar Oskar Aleksander
Appel Tuomas Kimi Tapani
Cesko Huso
Haasmaa Maija Johanna Kristiina
Hinkkanen Ilari Nooa Nikodemus
Hottinger Nico Tapio
Huikuri Jenni Meri Erika
Jäkkö Aleksander
Karhumäki Katariina Siiri Maria
Kinnunen Camilla Annamaaria
Ovaska Pihla Marja Karoliina
Salonen Janita Maria
Salonen Miska Pekka Antero
Silander Lucas Benjamin
Ståhlberg Vili Kristian
Varelius Jimi Valtteri Tuomas
Vinni Neea Eveliina

Veneenrakennusalan perustutkinto

Kokko Rami Eerik

Vocational upper secondary qualification in Social and Health Care

Agim Godwin Apple

 

Ammattitutkinnot

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Abdulhameed Hend
Arifi Leonora
Embrich Veronika
Hakkarainen Essi Julia
Hietalahti Sonja Kristiina
Hussein Marian Abdikarim
Kaasalainen Raita Aino Alina
Karesti Noora Karoliina
Kerätär Marika
Klemola Sari
Lappalainen Anna-Elina Heidi
Lehtonen Sari Maria Päivikki
Makkonen Tarja Orvokki
Minkkinen Jessica
Nieminen Anna
Nieminen Niko Harry
Salminen Anne Tuulia
Singh Alka
Summanen Miko
Tikka Mia
Toimela Tiina
Viertomies Laura
Volkov Denis
Volkova Ekaterina

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto

Vanhala Satu Kaarina

Leipomoalan ammattitutkinto

Hyvärinen Jamarlizah
Kütt Elke

Liiketoiminnan ammattitutkinto

Huuskonen Noora Eliisa
Kivi Sirli
Kivinen Nancy Natalä
Kokko Laura Helena
Lehtomäki Sanna Kristina
Lundqvist Katri Katariina
Mäntylammi Maria
Oldenburg Minja Katriina
Paananen Mira Karoliina
Ruusuvuori Riikka Elena
Räsänen Sofia Aino Katriina
Tauru Sirja Kyllikki
Tiusanen Pia Johanna
Tuominen Olli Petteri

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Arala Laura Elisa
Blomqvist Carina Gabriela
Elonheimo Arttu Henrik
Harju Hanna Leena
Helokallio Saila Maarit
Honkanen Hilkka Annikki
Hosia Katja Tuulikki
Iivanainen Anna Kristiina
Jauhiainen Marja Kaarina
Jensen Sanna Kaarina
Juutilainen Sanna Maaria
Jäälinna Sanna Maria
Kaiharju Essi Maaria
Kauppila Katri Kristiina
Koskinen Matti Vilho Benjamin
Koskinen Ville Henrik
Kukkonen Minna Riikka
Kupiainen Vili Samuli
Kuuppo Kaisa Josefiina
Kähkönen Nea Susanna
Laitinen-Ceesay Helinä Mirjami
Lajunen Aki Mikael
Laulumaa Eeva Liisa
Martiskainen Minna Maarit
Mustala Sami Markus
Pennanen Taija Malisa
Puonti Anne Maria
Rantanen Kaisa Anniina
Remo Iina-Maria Johanna
Ryyli Vesa Olavi
Salakka Eira Heli Maritta
Salmela Eero Aleksi
Sand Janina Tuulia
Saukkonen Sanna-Mari
Shemyakin Denis
Sihvola Kristiina Mirka Maria
Sistonen Tuuli-Sisko
Suomalainen Oona Milla Emilia
Tamminen Nina Maria
Tanhua Hannele
Tervakallio-Dextre Heli Johanna
Tiensuu Elina Anniina
Ullgren-Lajunen Sari
Veikkolainen Jeremias Mikael
Virtanen Jani
Zarafu Copadineanu Roxana Ana Maria

Matkailupalvelujen ammattitutkinto

Tsygulova Daria

Mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto

Helén Raimo Kalevi
Kettunen Eero Heikki Kalevi
Tiensuu Maaret Tuulikki

Opastuspalvelujen ammattitutkinto

Anton Emil Christian
Ergene Ali
Kianne Pia Johanna
Lindén Valentin Johan Greger
Quednau Kerstin
Rönkkö Veera Viktoria

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto

Zafiris Pirjo Anna-Maria
Avdiu Ilir
Kokko Kai-Erik

 

Erikoisammattitutkinnot

Erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkinto

Mykkänen Emmi Marjo Emilia

Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto

Linnervuo Pauliina Emilia
Mäki Maisa Katariina
Ollikkala Angelica Mae
Salminen Maija Emilia
Silfvenius-Bart Sini Susanne

Hiusalan erikoisammattitutkinto

Koivuniemi Ulla Elisa

Johtamisen erikoisammattitutkinto

Gerbert Natalie
Voutilainen Piia-Liina
Voutilainen Reetta Elina

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Aaltonen Petri Mikael
Eironen Juha-Pekka Tuomas
Hankia Tanja Marinka
Heiskanen Olga
Helin Jarmo Sakari
Hemminki-Salin Hanna Maaret
Järvinen Anna Emilia
Jääskeläinen Sirpa Kaarina
Kaipainen Mikko Olavi
Koistinen Marja Hillevi
Laakso Mari Helena
Laurén-Lindholm Tuija Maria
Lipasti Anni Kristiina
Lämsä Riikka Marita
Markava Alena
Mäntysaari Jani Johannes
Nyström Suvi Svetlana
Paalo Juha-Pekka
Parikka Suvi Maria Kristiina
Peltonen Joonas Lauri
Räike Nina Maria
Salminen Mikko-Matti
Salminen Seppo Juhani
Silvola Kati
Soinio Giedre
Suojanen Kimmo
Syrén Eliisa Marjut
Säles Emilia Katariina
Tammivuori Tuuli
Tarsaranta Paula Johanna
Tuisku Niina Marika
Tuomi-Nikula Antti Laurentius
Vainikainen Päivi Susanna
Vettenranta Satu Johanna
Vilkka Leena Ulla-Maija
Vuorio Satu Helena

Kuntoutus-, tuki- ja ohjauspalvelujen erikoisammattitutkinto

Bibani Gashaw
Friberg Tony Christofer
Gröhn Anne Mirjami
Holmberg Helmi
Kortelainen Kristina Marianne
Kullberg Tuija Irene
Laaksonen Katri Johanna
Lassila Outi Maritta
Liettilä Terhi Anne-Maj
Lundström Anu Helena
Multanen Minna Maarit
Mäkilä Erja Kaarina
Niutanen Inne Marjaana
Palonen Kirsi Marjaana
Pukarinen Nina Helena
Pöllänen Tuomas Juhani
Salminen Minna Johanna
Siponen Tiina Johanna
Svensk Anne Kristiina
Syväsalmi Sari Jaana
Tukiainen Satu Maaria
Turunen Anni Elina
Usovich Larisa
Vahtero Ira

Leipomoalan erikoisammattitutkinto

Laitinen Reija Sanna Eveliina

Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Viherä Susanna Pauliina

Majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön erikoisammattitutkinto

Adawi Abdel Karim
Oinonen Paula Marika
Rajala Elina Kristiina

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto

Grundström Heidi Ilona
Hietala Virve Piritta
Isopahkala Mirka Maria-Johanna
Liettu Titta Tuulia Sepontytär
Salmisto Hanna Maria

Lisätietoja antaa
Maija Aaltola
Rehtori
0503849354
Maija.Aaltola@omnia.fi