Omniassa juhlittiin tällä viikolla noin 900 uutta ammattilasta ja 96 uutta ylioppilasta. Ilo ja ylpeys näkyi niin valmistuvien kuin heidän läheisten kasvoilta. Katse oli jo tulevaisuudessa - jatko-opinnoissa ja työelämässä. Viikolla juhlittiin myös TeamOmnian juhlassa muun muassa stipendin saajia, Taitaja-kisoissa ja urheilussa menestyneitä opiskelijoita sekä SAKUstarsissa palkittuja osaajia.
Juhlissa puheen pitänyt kuntayhtymän johtaja Tuula Antola muistutti, että elämänvalintoja tehdessä kannattaa kannustaa itseään kuin hyvää ystävää.
”Opiskeluaika on todella ainutlaatuinen jakso, ja on tosi tärkeää saada kokea olevansa osa yhteisöä. Se tarjoaa hyviä mahdollisuuksia, omasta koulusta ja muista oppilaitoksista, vaalikaa ja ylläpitäkää ystävyyksiä ja yhteyksiä myös jatkossa.”
Juhlapuheessaan Omnian hallituksen puheenjohtaja Pirjo Kemppi-Virtanen muistutti valmistuvia, että jokainen heistä on jo osoittanut valmiutensa tulla oman alansa huippuosaajaksi tutkintonsa loppuun saattamalla.
Hän palasi myös toukokuun alussa vietettyyn Taitaja-viikkoon ja sen yhteishenkeen ja kannusti jokaista muistamaan viikon täyttäneen ammattiylpeyden.
"Toivottavasti koulutuksenne on antanut teille monia käytännön taitoja ja työvälineitä toimia muuttuvassa työelämässä. Olette päässeet tutustumaan työhönne ja saaneet tuntuman siihen, millaiset työelämätaidot ovat tulevaisuudessa tärkeitä. Sinnikkyys ja halu oppia sekä kehittää omaa osaamista ovat niitä työelämän valtteja, joita myös tutkinnon suorittamisessa tarvitaan", Kemppi-Virtanen totesi.
Perjantaina 2.6.2023 juhlittiin Espoon aikuislukiosta ylioppilaaksi kirjoittavia ylioppilaita ja kaksoistutkinnon suorittaneita opiskelijoita. Ylioppilaaksi pääsi yhteensä 96 ja kaksoistutkinnon suoritta 29 opiskelijaa.
Ylioppilaan puheessa Jan Lehtiö onnitteli oppilaskollegoita suuresta työstä. Suurin osa Espoon aikuislukiolaisista suoritti opintonsa työn tai toisen tutkinnon rinnalla. Ylioppilastutkinto on siis suuri saavutus. "Juhlimme tänään työn määrää ja yhden taipaleen valmistumista. Pääsemällä lukiotaipaleen loppuun, osoitimme että pärjäämme tulevissa haasteissa. Kaikista haasteista huolimatta, olemme täällä tänään ja voimme ylpeydellä pitää valkolakkejamme."
Kevään aikana ammattiosaamista on nähty myös Taitaja2023-kisoissa, joissa Omnia oli pääjärjestäjänä sekä Suomen ensimmäisessä Ammattilaisgaalassa.
Valokuvia valmistujaisista, ylioppilasjuhlista ja Taitaja-kisoista löydät Omnian mediapankissa.