Hyppää pääsisältöön

Omnian innovaatiokilpailussa uudistetaan arkea

Uutinen | 29.09.2022
Kannustamalla koko organisaatiota arjen innovointiin halutaan parantaa palveluja, kehittää toimintatapoja ja lisätä vaikuttavuutta.

Omniassa käynnistyy tänä syksynä vuosittain toteutettava, koko henkilöstölle avoin innovaatiokilpailu. Kilpailu on osa vuosien 2023–2025 strategian, Omnia-yhteisön yhteisen onnistumissuunnitelman toimeenpanoa. 

“Omnian innovaatiokilpailun tavoitteena on löytää uudistuksia ja ideoita, arjen innovaatioita, joiden avulla parannamme palvelujamme, kehitämme toimintatapojamme ja lisäämme vaikuttavuutta. Tavoitteena on rohkaista kokeiluun ja kehittämiseen”, kuntayhtymän johtaja Tuula Antola sanoo. 

“Kilpailulla tehdään näkyväksi Omniassa tehtävää innovatiivista kehittämistyötä ja edistetään innovaatioiden leviämistä.  Samalla halutaan myös muokata toimintakulttuuria suuntaan, jossa jokaisen oivalluksille ja innovaatiolle on tilaa”. 

Ensimmäinen kilpailukierto käynnistyy lokakuun alussa ja huipentuu palkitsemisiin maaliskuussa 2023. Omnian arviointiraati koostuu kaupungin ja kuntien, elinkeinoelämän, opiskelijoiden sekä henkilöstön edustajista. Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Excellence Finlandin kanssa. 

Yhteistyötä vahvemmaksi 

Omnia tunnetaan jo nyt sekä Suomessa että kansainvälisesti edelläkävijänä monesta näkökulmasta. Innovaatioiden näkyväksi tekemisellä vahvistetaan perustaa moniammatilliselle, innovatiiviselle yhteistyölle niin Omniassa kuin yhteistyökumppaneiden kanssa.  

“Isossa organisaatiossa arkea ja tulevaisuutta uudistava innovaatiotoiminta on kaikkien hommaa.  Muuten jää iso osa todellisesta innovaatiopotentiaalista, ihmisissä piilevästä innovatiivisuudesta, näkemättä ja hyödyntämättä, yhteiseksi hyväksi”, Tuula Antola toteaa.  

 “Odotan innolla, minkälaisia tarinoita nousee kilpailun myötä esiin sekä palveluidemme ennakkoluulottomasta uudistamisesta että arjen innovaatioista, joiden avulla vahvistamme asiakkaille tuotettavaa arvoa. Kilpailun kautta saamme yhteiseen käyttöön sitä osaamista, jota meillä jo on. Tämä on onnistumissuunnitelmamme ydin - Ratkaisuja. Yhdessä. Kaikille.”

Takaisin ylös
Tagit:
Uutinen
Kehittäminen