Hyppää pääsisältöön

Omnialle OKKA-säätiön kestävän kehityksen sertifiointi

Uutinen | 23.09.2022
Omnian strategiassa kestävä kehitys ohjaa vahvasti organisaation toimintaa. OKKA-säätiön kestävän kehityksen sertifikaatti on osoitus pitkäjänteisestä työstä.

Omnialle myönnetty OKKA-säätiön (okka-saatio.com) kestävän kehityksen sertifiointi on uusittu. Sertifikaatti kattaa ammatillisen koulutuksen, vapaa sivistystyön, aikuislukion ja aikuisten perusopetuksen.  

Syksyllä 2021 tehdyissä auditoinneissa nousi selkeästi esille, että Omniassa on vahva tahtotila toimia kestävän tulevaisuuden edelläkävijänä. Uudessa strategiassa kestävän tulevaisuuden rakentamisella on entistä suurempi merkitys.  

“Omniassa on tehty pitkäjänteistä työtä kestävän tulevaisuuden rakentamisen eteen. Auditoinneissa saimme palautetta siitä, että Omniassa on todella paljon loistavia esimerkkejä kestävästä toiminnasta ja uutisaiheiksi sopivia keke-tarinoita. Sertifikaatti on ansaittu tällä työllä, ja voimme olla siitä todella ylpeitä”, sanoo Omnian laatupäällikkö Satu Gripenberg

Kestävän kehityksen koordinaattorin Sonja Jurmun mukaan sertifikaatti ohjaa toimimaan kestävän tulevaisuuden eteen entistä selkeämmin. 

“Se on kunnianosoitus työstä, mitä Omniassa on tehty. Samaan aikaan se merkitsee, että on tehtävä työtä kestävän tulevaisuuden takaamiseksi ja kestävän kehityksen vahvistamiseksi koko Omniassa”, hän sanoo. 

Opetus, toimintakulttuuri ja johtaminen  

Oppilaitoksen toimintaa arvioidaan kolmella kestävän tulevaisuuden indikaattorilla, joita ovat opetus, toimintakulttuuri ja johtaminen. Näistä indikaattoreista lähtien toimintaa arvioidaan olemassa olevaa toisintavaksi, tulevaisuutta ennakoivaksi ja yhteiskuntaa uudistavaksi toimintatavaksi.  

Ammatillisessa koulutuksessa indikaattorit on edelleen jaoteltu kymmeneen osa-alueeseen. Niihin sisältyy kestävän kehityksen kannalta keskeisiä näkökulmia koulutuksen toteutuksesta oppilaitoksen ympäristövastuuseen.  

Lukioiden, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osalta kestävän kehityksen kriteerit uudistuvat tämän vuoden aikana kestävän tulevaisuuden indikaattoreiksi. Espoon aikuislukion, aikuisten perusopetuksen ja työväenopiston kohdalla uuteen malliin siirrytään seuraavassa sertifikaatin uusimisauditoinnissa. 

Yhdessä kehittäen 

Tänä syksynä uusittu sertifikaatti on voimassa elokuuhun 2025 saakka. Uusimisauditointi on tehtävä viimeistään silloin. 

Omniassa on kevään 2022 aikana työstetty kestävän tulevaisuuden kehittämissuunnitelmaa vuosille 2022–2024. Se on toteutettu syksyn arvioinnin tulosten pohjalta. Kehittämissuunnitelmaa on tehty yhdessä oppijoiden ja henkilöstön kanssa, jotka ovat olleet mukana kestävän tulevaisuuden verkoston kokouksissa sekä strategiatyöpajassa. 

Suunnitelma sisältää tavoitteet ja toimenpiteet, joiden avulla oppilaitos vahvistaa toiminnassaan tulevaisuutta ennakoivia ja yhteiskuntaa uudistavia toimintatapoja. Toimenpiteet sisällytetään toimintasuunnitelmiin eri yksiköissä. 

Omnia mukana jo vuodesta 2014 

Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi on OKKA-säätiön ylläpitämä järjestelmä, joka ohjaa kestävää kehitystä johtamisessa, opetuksessa ja arjessa. Sertifiointiprosessiin sisältyy itsearviointi, ulkoinen auditointi ja kehittämissuunnitelma. 

Omnian ammatilliselle koulutukselle ja Espoon työväenopistolle myönnettiin sertifikaatit jo vuonna 2014. Espoon aikuislukiota ja aikuisten perusopetusta koskeva sertifikaatti saatiin vuonna 2018. Omnian aikuislukiosta tuli tuolloin ensimmäinen kestävän kehityksen sertifioitu aikuisten lukiokoulutusta ja perusopetusta antava oppilaitos. Tämän lisäksi Omniasta tuli ensimmäinen sertifikaatin saanut oppilaitos, jonka koulutustarjonta kattaa vahvasti koko elinikäisen oppimisen kaaren. 

Takaisin ylös
Tagit:
Uutinen
Kestävä kehitys
Vastuullisuus