Intohimo näkyy omnialaisten työssä
Ajankohtaiset

Omnia hakee henkilöstösuunnittelijaa

Haemme motivoitunutta ja kehittämismyönteistä henkilöstösuunnittelijaa.

Tulet osaksi henkilöstöpalveluiden palvelussuhdetiimiä, johon kuuluu neljä henkilöstösuunnittelijaa, viisi henkilöstöassistenttia ja palvelussuhdevastaava.

Huolehdimme yhdessä henkilöstöasioiden sujumisesta ja jatkuvasta kehittämisestä. Työtehtävämme ovat välillä kiireisiä ja haastaviakin. Haastavista tilanteista selviämme yhdessä tekemisen meiningillä ja huumorilla sekä halulla oppia ja onnistua tiiminä.

Tehtävä on määräaikainen ajalle 9.9.2020-23.7.2021.

Henkilöstösuunnittelijana toimit yhteistyössä oman vastuualueesi esimiesten kanssa. Tehtäviisi kuuluu esimiesten neuvonta, tuki ja ohjeistaminen henkilöstösuunnittelussa ja palvelussuhdeasioissa sekä palvelussuhteen elinkaareen liittyvät tehtävät. Lisäksi tehtävänäsi on ylläpitää ja kehittää henkilöstöjärjestelmiä, tehdä osaltasi henkilöstöraportointia sekä analysoida tuloksia.

Edellytämme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, KVTES -ja OVTES-sopimusten tuntemusta ja kykyä soveltaa niitä käytännön tilanteissa, vähintään kolmen vuoden kokemusta HR-työstä sekä hyviä tietoteknisiä taitoja.

Eduksi katsomme kokemuksen HR-työstä kunta-alalla ja henkilöstösuunnittelusta.

Odotamme sinulta hyviä yhteistyötaitoja, asiakaspalveluasennetta, huolellisuutta ja tarkkuutta. Lisäksi toivomme työhöntarttuvaa ja positiivista asennetta sekä kykyä ratkoa oma-aloitteisesti ongelmatilanteita.

Tehtävässä sovelletaan koeaikaa.

Huom! Tämä rekrytointi toteutetaan anonyymina rekrytointina. Se tarkoittaa, että hakemuksista poistetaan hakijan nimi, ikä ja äidinkieli Täytäthän huolellisesti tutkinto, ja työkokemus kohdat, sillä haastateltavat valitaan niiden tietojen perusteella. Huomioithan myös vapaata hakemustekstiä kirjoittaessasi, että myös se noudattaisi anonymiteetin periaatteita. Esimies valitsee haastateltavat henkilöt anonyymien hakemuksien joukosta. Sen jälkeen rekrytointi etenee normaalisti.

Hakeminen

Hae tehtävää Kuntarekry.fi-sivulla 24.8. klo 15:00 mennessä.

Lisätietoja

Kaili Koiv, 040 126 7404 (pe 14.8. klo 10-11 ja ke 19.8. klo 10-11).

Lisätietoja antaa
Kaili Koiv
Palvelupäällikkö
0401267404
Kaili.Koiv@omnia.fi