Ajankohtaiset

Liukastumisia voi vähentää omilla toimilla ja valinnoilla

Kotitapaturma.fi -sivuilla kerrotaan, että lähes joka kolmas suomalainen on liukastunut vuoden aikana. Se on aika suuri määrä. Liukastuneista miltei kolmasosa loukkasi itsensä ja joka kahdeksas joutui olemaan töistä tai koulusta pois.

Liikenneturvan kyselyssä viime vuodelta 46 prosenttia, eli lähes puolet suomalaisista kertoi käyttävänsä ainakin useimmiten liukuesteitä tai nastakenkiä talviliukkailla kävellessään. Käytätkö sinä?

Liukastumisten syinä ovat usein olosuhteet, mutta usein myös oma varautuminen on puutteellista. Pysy pystyssä -kampanja muistuttaakin, että liukastumisia voi ehkäistä oikeilla varusteilla. Keliin sopimaton kenkävalinta olikin syynä liukastumiseen lähes kolmasosalla Liikenneturvan kyselyyn vastaajista. Kiire vaikutti taustalla joka kuudennessa tapauksessa ja tarkkaamattomuus, esimerkiksi puhelimeen katsominen, oli syynä 7 prosentilla.

Nollan lähellä sahaava lämpötila ja sateet johtavat etenkin lumisena aikana usein liukkaaseen jalankulkusäähän.

- Olosuhteisiin ei juurikaan voi vaikuttaa, mutta omaan varustautumiseen ja toimintaan voi. Liukuesteet tai kunnolliset nasta- tai kitkakengät estävät liukastumisen myös lyhyillä siirtymisillä. Kiireen voi taklata varaamalla enemmän aikaa matkoihin ja esimerkiksi puhelinta kannattaa käyttää harkitusti kävelyn aikana”, summaa yhteen Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen.

Pysy pystyssä. Seitsemän tärkeää askelta:

  1. Valitse kengät kelin mukaan. Ohjeita kenkävalintaan.
  2. Käytä liukuesteitä. On myös kenkiä, joissa on valmiiksi pohjassa nastat.
  3. Varaa aikaa matkoihin.
  4. Tarkista jalankulkusää ennen liikkeelle lähtöä.
  5. Anna palautetta pihojen ja kulkuväylien kunnossapidosta.
  6.  Huolehdi kunnostasi ja vireystilastasi.
  7. Keskity kävelemiseen.

Tutustu tarkemmin liukastumisen vaaranpaikkoihin ja talvikelin vinkkeihin ja vähennä liukastumisia Pysy pystyssä -kampanjan verkkosivuilla.

Lisätietoa myös Kotitapaturman Facebook-sivulla ja Twitterissä.

Liikkuessasi Omnian ympäristössä, kiinnitä huomiota ympäristön turvallisuuteen. Jos huomaat turvallisuuspoikkeaman, ilmoita siitä turvallisuuspoikkeamailmoituksella, jonka löydät Turvallisuus Omniassa -sivulta.

Pysytään pystyssä!

Katso Pysy pystyssä -kampanjavideo

Lisätietoja antaa
Mia Kivelä
Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö
0468515041
Mia.Kivela@omnia.fi