Hyppää pääsisältöön

Joulun herkut ja tuliaiset noudettiin Omniasta

Uutinen | 22.12.2022
Leivos- ja herkkumyymälä Fridan torilla hyllyt olivat tiistaina puolen päivän aikaan tyhjänä, mutta opiskelijaleipomossa kävi kova kuhina. Tarjolla ollut glögi lämmitti, kun asiakkaat odottivat herkkujen valmistumista myyntiin.

Fridan torin edustalle kertyi metrien mittainen jono tiistaina, kun paikalliset odottivat myymälän aukeamista. Joulun alla Fridan torilla vieraili tuhansia ihmisiä, joista suurin osa oli paikallisia vakioasiakkaita. Myös Omnian omaa henkilökuntaa kävi ostoksilla.

Kahdentoista aikaan tiistaina tiski kaikui tyhjyyttään, mutta myymälässä kuului iloinen puheensorina. Asiakkaat saivat nauttia lämmintä glögiä odottaessaan, että opiskelijat valmistavat lisää herkkuja myyntiin.

Fridan torin herkkujen lisäksi myös OmniaShopissa riitti asiakkaita. Pukin konttiin ja omaa kotia koristamaan haettiin erityisesti joulukukkia, karkkia ja muita aineettomia lahjoja.

Fridan tori ja OmniaShop ovat oppimisympäristöjä. Fridan torin herkut tulevat Omnian opetuskeittiöstä ja leipomosta kokki- sekä leipomo-kondiittoriopiskelijoiden käsistä. Myynnissä on maistuvaa ruokaa, suolaista ja makeaa, makeisia ja naposteltavaa.

Kestävän kehityksen myymälässä OmniaShopissa on myynnissä Omniassa valmistettujen tuotteiden lisäksi lukuisten pienyrittäjien ekologisia tuotteita.

Palveluissa on siirrytty joulun viettoon ja ovet ovat avoinna jälleen tammikuussa.

Takaisin ylös
Tagit:
Uutinen
Oppimisympäristöt
Vastuullisuus