Uutiset

Helsingin yliopiston HY+ Oy:n ja Omnia Education Partnerships Oy:n täydennyskoulutus saudiarabialaisille opettajille

Syksyllä käynnistyvä kouluosio avaa mahdollisuuksia kansainväliseen yhteiskehittämiseen.

Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy vastaa Omnia Education Partnerships (OEP) Oy:n kanssa 57 saudiarabialaisen opettajan täydennyskoulutuksesta. HY+ ja OEP sekä Finland University Oy ovat sopineet Saudi-Arabian opetusministeriön kanssa yhteensä 117 opettajan puolen vuoden täydennyskoulutuksesta.

Koulutukseen osallistuvat opettajat aloittivat Helsingissä toukokuun lopussa HY+:n orientaatioviikolla, jonka aikana järjestäjät saivat kiitosta toiminnan sujuvuudesta ja saudiarabialaisen kulttuurin huomioimisesta. Orientaation jälkeen koulutusjakso on käynnistynyt kolme kuukautta kestävällä englannin kielen opetuksella. Ryhmiä on useampia koulutettavien lähtötason mukaan. Noin puolet HY+:n koulutettavista on itse englanninopettajia, joten heidän kanssaan keskitytään kieleen opettamisen näkökulmasta.

Intensiivinen englannin opetus kestää kuukauden, minkä jälkeen kieliopetukseen aletaan yhdistää heinä-elokuun aikana pedagogisia opintoja. HY+:n englannin kielen vastaavan kouluttajan Marja Juholan mukaan koulutettavat ovat olleet innostuneita osallistumaan opetukseen ja osoittaneet avoimuutta uusille ideoille. Helsingissä koulutettavat opettajat kommentoivat ihmisten olevan ystävällisiä ja Suomessa riittävän paljon nähtävää. Myös Helsingin yliopiston tutkimusmyönteinen ilmapiiri on tehnyt vaikutuksen. ”Korkeatasoisen koulutuksen lisäksi olemme näin alussa kiinnittäneet huomiota myös osallistujien ja heidän perheidensä arjen sujumiseen. Opiskelukin onnistuu paremmin, kun käytännön asiat ovat kunnossa”, toteaa projektijohtaja Kirsi Kettula.

Syyskuussa alkaa täydennyskoulutukseen kuuluva koulujakso, johon sisältyy kehittämishankkeen valmistelua ja opetuksen osallistuvaa seuraamista. Kouluosuudesta vastaa OEP. HY+:n ja OEP:n kouluttamat opettajat perehtyvät mentoreiden avulla käytännön koulutyöhön ohjelmaan valituissa espoolaisissa kouluissa. Valitut koulut ovat edelläkävijöitä muun muassa yrittäjyyskasvatuksessa ja oppimisympäristöjen kehittämisessä. ”Syksyllä käynnistyvä kouluosio avaa mahdollisuuksia kansainväliseen yhteiskehittämiseen”, toteaa OEP:n toimitusjohtaja Mervi Jansson. Opetuksen osallistuvan seuraamisen ohella Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta jatkaa opettajien pedagogista kouluttamista täydennyskoulutusohjelman päättymiseen saakka.

Tulevaisuudessa HY+ toteuttaa yhä enemmän kansainvälisiä täydennyskoulutuksia sekä Suomessa että ulkomailla. ”Globaalisti yhdessä toimiminen on myös Helsingin yliopiston vuoteen 2020 ulottuvan strategian mukainen tavoite”, toteaa HY+:n toimitusjohtaja Marjaana Suutarinen.

Lisätietoja:

Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy
Toimitusjohtaja Marjaana Suutarinen, marjaana.suutarinen@helsinki.fi
Projektijohtaja Kirsi Kettula, kirsi.kettula@helsinki.fi
Englannin kielen vastaava kouluttaja Marja Juhola, marja.juhola@helsinki.fi
Omnia Education Partnerships Oy (OEP)
Toimitusjohtaja Mervi Jansson, mervi.jansson@oep.fi