Hyppää pääsisältöön

Ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittaneita juhlittiin Henricuksessa

Uutinen | 31.05.2022
Omnian valmistujaisviikon juhlallisuudet aloitettiin tiistai-iltana, kun ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittaneet kokoontuivat juhlimaan yhdessä Ravintola Henricukseen.

Juhlapuheen tilaisuudessa piti Espoon kaupungin varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö Raija Laine. Omniassa pedagogisiin opintoihinsa liittyneen työharjoittelun tehnyt Laine onnitteli valmistuneita hyvästä oppilaitosvalinnasta.

”Olen vakuuttunut siitä, että te uudelle alalle ryhtyneet tai osaamistanne päivittäneet olette tyytyväisiä Omniaan”, Laine totesi.

Elinikäisen oppimisen polulla

Omniassa suoritettiin syksyn 2021 ja kevään 2022 aikana yli 700 ammatti- ja erikoisammattitutkintoa. Koulutuksiin voi hakea, kun pohjalla on perustutkinto tai vankka työkokemus alalta. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot ovat mahdollisuus päivittää ja täydentää osaamistaan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Valmistuneita onnitellut kuntayhtymän johtaja Tuula Antola nosti esiin koulutuksen tuoman hyödyn koko työelämälle.

”Olette viestinviejiä tulevaisuuden työelämään. Olette saaneet uusia eväitä työhön, mutta muuttuva työelämä vaatii myös uusia taitoja. Olette aina tervetulleita takaisin Omniaan täydentämään ja päivittämään osaamistanne”, Antola totesi.

Antola kiitti puheessaan myös Omnian henkilöstöä.

”Kiitos, että olette saattaneet opiskelijat tähän pisteeseen”, Antola totesi.

Tilaisuudessa valmistuvan puheen piti matkaoppaan koulutuksen suorittanut Emil Anton. Hän totesi ammattiin valmistumisen olevan yksi elämän siirtymäriiteistä.

”Nyt olet jotain uutta. Sitä ei voi ottaa pois. Olet nyt tämän alan ammattilainen”, Anton summasi.

Takaisin ylös
Tagit:
Uutinen
Ammattitaito