Ajankohtaiset

To 6.5. jaetaan ruokakassit viimeistä kertaa – ruokajakelu tavoitti keväällä 846 opiskelijaa viikoittain

Kouluruokailu toteutettiin ruokajakeluna 2.4.2020 – 7.5.2021 välisenä aikana. Tänä aikana kerettiin jakaa 16800 ruokakassia. Ensimmäisenä keväänä 2020 jakelua ei vielä käytettyä paljoa, mutta joulukuussa ruokajakeluun palattua löysi sen moninkertainen määrä. Kevään 2021 aikana ruokajakelua käytti keskimäärin 846 opiskelijaa viikoittain.

Aluksi ruokaa jaettiin päivittäin, mutta hyvin nopeasti todettiin, että on järkevämpää jakaa ruokaa useamman päivä edestä kerralla. Näin siirryttiin jakamaan ruokaa kahdesti viikossa, jonka jälkeen päädyttiin lopulliseen malliin, kerran viikossa jakeluun. Pitkään jakelupisteitä oli neljä, Kirkkokatu, Kirkkonummi, Leppävaara ja Tapiola. Suomenoja lisättiin mukaan tammikuussa 2021.

Kirkkokadun lastauslaiturilla jaettiin ruokakasseja torstaina 22.4.2021.

Ruokajakelua oli ruokapalveluiden tukena järjestämässä tilapalvelut, oppilaitoshallinto, työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö ja viestintä. Kokonaisuudesta vastasi toimialarehtori Erja Kumpulainen. Ruokapalveluiden palvelupäällikkö Tarja Hämäläinen kertoo, että poikkeustilanteesta auttoi selviämään tiivistynyt yhteistyö: ”Yhteistyö vahtimestareiden kanssa oli tiiviimpää, avoimempaa ja heidän kanssaan oli helppo tehdä töitä. Heidän tekemisensä oli jämäkkää touhua ja hyvin hoidettu. Turvallisuuden mukana oleminen auttoi miettimään jakelun kannalta turvallisia paikkoja ja kuinka turvavälit saadaan pidettyä.”

Aluksi ilmassa oli huolta koronasta ja riskiryhmiin kuuluvien läheistensä altistamisesta sairastumiselle. Kun turvallisuusvälineet, maskit ja muut, saatiin kuntoon ja huomattiin työn olevan turvallista, helpotti myös huoli. Raskaaksi työn teki myös jatkuva epätietoisuus, kuinka kauan jakelu jatkuu, joka hankaloitti ennakkovalmistelujen tekemistä.

Ruokatilaukset jouduttiin tekemään osittain arvaamalla, sillä tilaus jouduttiin tekemään tukkuun, ennen kuin saatiin tieto ruokailijamäärästä, jotta ruoat kerettiin myös valmistamaan ja pakkaamaan. ”Ruokakassin sisältö vaihteli, mutta valmistimme viikoittain vähintään yhden ruoan itse ja lisäksi raaka-aineita, joista voi itse valmistaa ateriat. Kun kaikki nyssäkät joudutaan punnitsemaan ja pakkaamaan, on tekeminen hyvin hidasta. Keittiöissä ei ole ollut huolta, etteikö tekemistä olisi riittänyt”, jatkaa Hämäläinen. Työstä teki lopulta mielekästä se, että työntekijät pääsivät vapaasti suunnittelemaan ja vaikuttamaan työhönsä.  

Ruokassi sisälsi viikon kouluruoat.

Kävimme seuraamassa yhtenä päivänä ruokajakelua. Muutama opiskelija, jota jututimme, kertoi ruokajakelun toimineen hyvin ja olleen tyytyväisiä toimintaan. ”Vaikka varmaan moni myös tyytyväinen sitten kun päästään takaisin normaaliin kouluruokailuun”.

Askel kohti normaalimpaa otetaan 10.5.2021 kun ruokajakelu loppuu ja palataan perinteiseen linjastoruokailuun.

Koostettuna kampuksittain ruokajakeluun osallistuneet opiskelijat.

Lisätietoja antaa
Erja Kumpulainen
Toimialarehtori
0401264872
Erja.Kumpulainen@omnia.fi
Tarja Hämäläinen
Palvelupäällikkö
0468515194
Tarja.Hamalainen@omnia.fi