Leppävaara, Adjutantinkatu 1

Tältä sivulta löydät Mäkkylässä toimivan Leppävaaran aluekeskuksen ja työväenopiston vahtimestarin sekä aluekoordinaattorien yhteystiedot.

Leppävaaran aluekeskus/Työväenopisto

Aluekeskus toimii Mäkkylässä, noin kilometrin päässä Sellon kauppakeskuksesta. Alakerrassa on kolme luokkaa ja auditorio.Toisessa kerroksessa on kaksi teorialuokkaa. Opetustarjonnassa on mm. taidetta, musiikkia, kieliä, sisustusta ja yhteiskunnallisia aineita sekä Ikäihmisten yliopiston luentosarjoja.

Talossa työskentelee vahtimestari ja aluekoordinaattori. Viidennessä kerroksessa toimivat asiakaspalvelukeskus ja opiston hallinto, sekä osaamisalueista Uudistuva, aktiivinen ja kansainvälinen espoolainen ja Luova ja taitava espoolainen.

Adjutantinkadun parkkialueella pysäköintiin tarvitaan lupalappu, jonka saa vahtimestarilta. Lisäksi kadunvarsilla on muutamia kiekkopaikkoja. Emme voi taata kaikille opiskelijoille parkkipaikkaa kurssin ajaksi.

Leppävaaran alueen vilkkaimmat kurssipaikat ovat Ruusutorpan koulu ja Omnian Leppävaaran toimipiste Upseerinkadulla. Leppävaarassa voi myös harrastaa kutomista ja käydä opetuskeittiön ruoanvalmistuskursseilla.

Käyntiosoite

Adjutantinkatu1
02650 Espoo

Postiosoite

PL 7173
02070 ESPOON KAUPUNKI

Vahtimestari

p. 050 383 3736
makkyla.vahtimestari(at)omnia.fi

Lisätietoja antaa
Kaisu Hyytiä
Aluekoordinaattori
050-4289343
kaisu.hyytia@omnia.fi
Katri Kortelainen
Aluekoordinaattori
0401267429
katri.kortelainen@omnia.fi