Voimauttavan valokuvan erikoistumisopinnot

Voimauttavan valokuvauksen erikoistumiskoulutuksessa syvennät peruskurssilla oppimiasi taitoja käyttää valokuvaa työyhteisön kehittämisessä ja hoidollisessa asiakastyössä. Omaksut vuorovaikutteisen, katseeseen ja keholliseen peilaamiseen perustuvan työotteen ja syvennät voimauttavan valokuvauksen sovellustaitojasi mm. ryhmän ohjaamisessa, terapeuttisessa yksilöprosessissa sekä perhetyössä.

Työskentelyn rinnalla kulkee henkilökohtainen valokuvaprosessi ja omien ilmaisullisten taitojen vahvistaminen.

Koulutuksessa tutustutaan voimauttavan valokuvan teoriaan ja etiikkaan sekä taiteellisiin tekniikoihin. Koulutukseen sisältyy projektitöitä, luento-opetusta, vierailevia luennoitsijoita, ammattiriihityöskentelyä, henkilökohtaista ohjausta, taiteellisia intensiivikursseja, kuvausretkiä, kirjallisuutta sekä taiteellisen päättötyöprojektin.

Erikoistumiskoulutuksen ohjaajana toimii menetelmän kehittäjä Miina Savolainen.

Voimauttavan valokuvan erikoistumisopinnot on suunnattu hoidollisen, pedagogisen ja terapeuttisen alan työntekijöille (laajasti), jotka ovat aiemmin suorittaneet voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet -koulutuksen (8 op).

Koulutus sopii myös yrittäjille tai omassa työyhteisössään kouluttajan roolissa toimivalle työntekijälle.

Koulutuksesta valmistuu voimauttavan valokuvan menetelmäohjaajaksi. Koulutuksen käyneiden on mahdollista saada lisenssi menetelmän nimen käytölle omassa työssään.

Kenelle?

Voimauttavan valokuvan erikoistumisopinnot on suunnattu hoidollisen, pedagogisen ja terapeuttisen alan työntekijöille, jotka ovat aiemmin suorittaneet voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet - koulutuksen (8 tai 10 op, hoidollinen tai työyhteisön kehittämispainotus).

Haku koulutukseen
16.8.2019 - 25.3.2020

Hae koulutukseen täyttämällä lomake.

Lähetä hakemuksen lisäksi liite sähköpostilla osoitteeseen piia.voutilainen@omnia.fi:

Kirjoita liitteeseen:
1.Nimesi
2.Ammatillinen tausta ja nykyinen/tuleva työ, jossa haluat käyttää voimauttavan valokuvan menetelmää ja työotetta.
3. Aiemmat voimauttavan valokuvan opintosi (koulutuksen järjestäjä, opettaja ja vuosi, jolloin olen suorittanut perusteet-opintoni)
4. Laadi itsestäsi kuvallinen esittely. Avaa koulutukseen hakeutumisesi syitä sekä sitä, mikä on ollut sinulle tähän asti merkittävintä menetelmäopinnoissasi (henkilökohtaisesti ja ammatillisesti). Käytä kuvituksena omiin menetelmäkokemuksiisi liittyvää kuvastoa (esim. perusteet-kurssilta). Millaisia asioita olet oppinut? Mitkä menetelmäprojektit toisten ihmisten kanssa ovat olleet sinulle vaikuttavimpia? Mitä haluat oppia lisää? Avaa esimerkkinä käyttämiesi kuvien merkitystä myös pienillä kuvateksteillä.

Esittely voi olla digitaalinen (esim. pdf- tai pptx-tiedosto) tai voit tulostaa ja lähettää sen myös postitse. Postittaessasi älä käytä alkuperäisiä valokuvia, vaan kopioita. Kysy lupa käyttämiisi kuviin (hakemukset käsitellään luottamuksellisesti). Esittelyn sopiva pituus on n. 4-10 sivua tai n. 5 min jos esittelysi on tehty elokuvatyökalulla.

Opiskelijavalinta

Voimauttavan valokuvan erikoistumiskoulutukseen valitaan neljätoista opiskelijaa hakemusten sekä aiemman menetelmätyöskentelyn perusteella. Moniammatillisuus huomioidaan ryhmän koostumuksessa.

Koulutusaika
20.4.2020 - 16.12.2022

1. työpaja 20.-22.4.2020
2. työpaja 16.-17.6.2020
3. työpaja 8.-9.9.2020
4. työpaja 29.-30.10.2020
5. työpaja 23.-27.11.2020 (väripimiöviikko - opiskelua kahtena valinnaisena päivänä)
6. työpaja 18.12.2020
7. työpaja 15.-16.2.2021
8. työpaja 31.3.2021
9. työpaja 17.-18.5.2021
10. työpaja 2.-3.9.2021
11. työpaja 28.-29.10.2021
12. työpaja 13.-14.12.2021
13. työpaja 14.-15.2.2022
14. työpaja 4.-5.4.2022
15. työpaja 30.-31.5.2022
16. työpaja 26.8.2022
17. työpaja 30.9.2022
18. työpaja 7.-8.11.2022
19. työpaja, päätösseminaari 15.-16.12.2022

Mahdollinen Lempeä Katse VI -näyttely ja yleisöseminaari 2023

Toimipiste

Koulutus pidetään Omnian Finnsin kartanossa, osoitteessa: Finnsinmäki 6, Espoo (myös majoitusmahdollisuus).

Koulutuksen sisältö

Kyseessä on voimauttavan valokuvan menetelmäohjaajaksi valmistava jatkokoulutus, joka muodostaa menetelmän ammatillisten täydennyskoulutusten toisen moduulin. 

Voimauttavan valokuvan erikoistumiskoulutuksessa syvennetään peruskurssilla saatuja valmiuksia käyttää menetelmää työyhteisön kehittämisessä ja hoidollisessa asiakastyössä, monimuotoisessa ihmiesten välisessä kohtaamisessa ja identiteettityössä. Keskiössä on voimauttavan valokuvan menetelmän mukaisen, dialogisen, katseeseen ja keholliseen peilaamiseen perustuvan työotteen omaksuminen osana vaikuttavampaa ja merkityksellisempää ihmistyötä. Työskentelyn rinnalla kulkee henkilökohtainen valokuvaprosessi ja omien ilmaisullisten ja voimauttavien taitojen vahvistaminen.  Opiskelu sisältää pienryhmätyöskentelyä, vertaisryhmäelementtejä sekä henkilökohtaista ohjausta. 

Koulutuksessa tutustutaan voimauttavan valokuvan teoriaan ja etiikkaan sekä menetelmän taiteellisiin tekniikoihin. Kolmen vuoden ja 19 lähijakson kokonaisuus sisältää projektitöitä, luento-opetusta, vierailevia luennoitsijoita, ammattiriihityöskentelyä, henkilökohtaista ohjausta, taiteellisia intensiivikursseja, kuvausretkiä, kirjallisuutta sekä taiteellisen päättötyöprojektin. Osallistujan työyhteisö pääsee hyötymään koulutuksesta jo sen kestäessä lukuisten voimauttavien valokuvaprosessien muodossa. 

Valmistuva erikoistujaryhmä toteuttaa halutessaan Lempeä Katse VI - lopputyönäyttelyn sekä -yleisöseminaarin valmistumisensa jälkeen. Mahdollisen näyttelyprojektin työpanos ja kustannukset eivät sisälly 40 op:n laajuiseen koulutukseen ja niihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Menetelmäohjaajaksi valmistuneen tai hänen työnantajansa on mahdollista rekisteröityä viralliseksi voimauttavan valokuvan menetelmälisenssin haltijaksi. Lisenssi oikeuttaa erilaisten menetelmäpalveluiden myymisen. Koulutus sopii siis myös yrittäjille tai omassa työyhteisössään kouluttajan roolissa toimivalle työntekijälle. Voimauttavan valokuvan mentelmän soveltaminen oman, ei-kaupallisen perustyön sisällä, ei sen sijaan edellytä lisenssiä.

Hinta

Koulutuksen hinta on 12 520 € sisältäen alv. 24 %.

Lisätietoja antaa

Kati Vetsch, kati.vetsch@omnia.fi, p. 050 303 4837
Piia Voutilainen, piia.voutilainen@omnia.fi, p. 040 126 4835

Kouluttajana toimii: Miina Savolainen, voimauttavan valokuvan menetelmän kehittäjä, sosiaali- ja taidekasvattaja

Peruutusehdot

Peruutukset viimeistään kaksi viikkoa ennen aloitusta: yrityspalvelut@omnia.fi. Sen jälkeen tehdyistä peruutuksista tai peruuttamattomasta ilmoittautumisesta laskutamme 50 % koulutuksen hinnasta. Opiskelijamaksua ei palauteta, mikäli opiskelija keskeyttää opiskelunsa.