Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto

Artesaani (vaatetusala)

Vaatetusalan artesaani on monen unelma-ammatti muodin ja pukeutumisen maailmassa. Ammattilaisen avainsanoja ovat kaavoitus ja muotoilu, vaatetusompelu, muutos- ja korjausompelu, muodistus, neule- ja erikoistekniikat, kulttuurit, estetiikka ja tuotesuunnittelu. Alalle tyypillisiä ovat mittatilaustyöt ja pienet sarjat.

Opinnoissa tulevat tutuiksi työskentelyn vaiheet aina vaatteen suunnittelusta, materiaalien valinnasta ja kaavoituksesta valmiiseen, viimeisteltyyn vaatteeseen asti. Omniassa opiskellaan myös myyntityötä ja asiakaspalvelua.

Omniassa opiskelijat osallistuvat laajoihin projekteihin, joissa on mukana nimekkäitä suunnittelijoita ja tunnettuja alan yrityksiä. Omnialla on kulttuurialan yhteistyökumppaneita myös maailmalla. Vaatetusalan artesaanit ovat käyneet vaihdossa mm. Saksassa, Ranskassa ja Virossa.

Lue opiskelijoiden kokemuksia vaatusartesaanin opinnoista.

Artesaani on tinkimätön kädentaitaja, jonka ammattitaidon ytimestä löytyy käden tarkkuutta, intohimoa omaan materiaaliin ja pyrkimystä hyvään laatuun. Vaatetusalan artesaanin työ kysyy luovuutta, hahmotuskykyä, kolmiulotteisuuden tajua, sekä värisilmää. Asiakaspalvelun taidot korostuvat monissa töissä.

Artesaanit voivat työskennellä hyvin monipuolisissa kädentaitoja vaativissa tehtävissä. Vaatetusalan artesaanit työskentelevät ompelimoissa ja korjausompelua tekevissä yrityksissä, teattereiden puvustamoissa, lankoja, kankaita ja vaatteita myyvissä liikkeissä ja tavarataloissa sekä vaatteita myyvien kauppojen hankintaosastoilla. Artesaanit löytävä usein paikkansa myös ohjaus- ja opetustehtävistä.

Monet artesaanit perustavat oman yrityksen. Omnia on oiva ympäristö suunnitella myös yritystoimintaa ja kartuttaa yrittäjyysosaamista!

Suoritus­vaihtoehdot

Yhteishaussa hakevat peruskoulun ja lukion päättäneet hakijat iästä riippumatta. Jos olet käynyt peruskoulun, voit hakea yhteishaussa peruskoulupohjaisiin koulutuksiin, ja jos olet käynyt lukion, voit hakea yo-pohjaisiin koulutuksiin. Jos olet jo suorittanut jonkin ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon, voit hakea jatkuvassa haussa.

Kenelle?

Peruskoulusta, lukiosta tai ulkomailla suoritetusta koulutuksesta valmistuneet nuoret, joilla ei ole aiempaa ammatillista tutkintoa, hakevat yhteishaussa.

Haku koulutukseen

Seuraava hakuaika ilmoitetaan myöhemmin.

Yhteishaku on auki 20.2.-13.3.2018.

Tutustu yhteishaun koulutustarjontaan Opintopolussa.

Katso miksi kannattaa hakea Omniaan.

Opiskelijavalinta

Tutkintoon ei ole pääsykoetta. Katso muut yhteishaun valintaperusteet Opintopolusta.

Koulutusaika

Koulutusaika riippuu opiskelijan pohjakoulutuksesta ja opintojen etenemisestä.
Peruskoulupohjaisten opiskelijoiden opinnot kestävät noin 3 vuotta ja ylioppilaspohjaisten opiskelijoiden opinnot noin 2 vuotta.

Harkinnanvarainen valinta

Sinut voidaan valita opiskelijaksi harkinnanvaraisesti seuraavista syistä:

  • Oppimisvaikeudet
  • Sosiaaliset syyt
  • Koulutodistusten puuttuminen (jos olet keskeyttänyt peruskoulun)
  • Koulutodistusten vertailuvaikeudet (jos haet ulkomaisella todistuksella)
  • Tutkinnon suorittamiseen riittämätön tutkintokielen kielitaito.

Katso ohjeet opintopolku.fi.

Kielivaatimukset

Koe on tarkoitettu hakijoille joiden äidinkieli on muu kuin suomi, eikä kielitaitoa ole muulla tavoin voitu todentaa. Lue tarkemmin kielikoekorvaavuuksista.
Kutsumme hakijat kielikokeeseen sähköpostitse.

Toteutus

Opiskelu muodostuu päätoimisesta lähiopiskelusta oppilaitoksessa, sekä 2 kuukauden työssäoppimisesta.

Koulutuksen sisältö

Pakolliset tutkinnon osat 90 osp

  • Asiakaslähtöinen valmistaminen 15 osp
  • Kulttuurilähtöinen valmistaminen 15 osp
  • Tuotteen suunnittelu 15 osp
  • Tuotteen valmistaminen 45 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 45 osp

  • Asiakaspalvelun ja myyntityön toteuttaminen 15 osp
  • Taidekäsityön tekeminen 15 osp
  • Tilaustyön valmistaminen 15 osp
  • Tuotteen valmistaminen käsityönä 15 osp

Yhteiset tutkinnon osat 35 osp

Lue lisää tutkinnon muodostumisesta Opintopolun ePerusteista.

Hinta

Opiskelu on ilmaista.

Lisätietoja antaa

Opinto-ohjaaja Ulla Aulavuo
p. 050 351 6075
ulla.aulavuo@omnia.fi