Metallialan artesaanin käsissä jopa kupari voi saada uuden muodon.
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto

Artesaani (metalliala)

Sepän ahjossa hehkuvat tuliset hiilet: metallialan artesaanin käsittelyssä taipuvat rauta, teräs, kupari ja messinki. Taitavista käsistä valmistuu vaikkapa työkaluja, miekkoja, kilpiä, sänkyjä, hyllyjä, takkavälineitä ja -luukkuja, verhotankoja, naulakoita…

Ammattilaiselta onnistuvat perinteiset sepän työt taonnasta damastitekniikkaan unohtamatta hitsausta ja metallialan perustöitä. Omniassa tutuiksi tulevat työskentelyn vaiheet aina suunnittelusta, materiaalin hankkimisesta ja työpiirustuksista aina valmiiseen, viimeisteltyyn tuotteeseen asti.

Opiskelijat osallistuvat laajoihin projekteihin, joissa on mukana nimekkäitä suunnittelijoita ja tunnettuja alan yrityksiä. Omnialla on kulttuurialan yhteistyökumppaneita myös maailmalla. Artesaanit ovat käyneet vaihdossa mm. Saksassa ja Ranskassa.

Artesaani on tinkimätön kädentaitaja, jonka ammattitaidon ytimestä löytyy käden tarkkuutta, intohimoa omaan materiaaliin ja pyrkimystä hyvään laatuun. Sepän työ kysyy myös luovuutta ja hahmotuskykyä.

Huolellinen ja rauhallinen seppä välttää tapaturmat. Artesaani ei voi olla turhan herkkä lialle, pölylle ja melulle!

Artesaanit voivat työskennellä hyvin monipuolisissa kädentaitoja vaativissa tehtävissä. Metallialan artesaanit työskentelevät usein alan pienissä yrityksissä, kulttuurialan työpaikoilla kuten teattereissa, tai ohjaus- ja opetustehtävissä. Lavastamisen ohella myös messurakentaminen työllistää artesaaneja.

Monet artesaanit perustavat oman yrityksen. Omnia on oiva ympäristö suunnitella myös yritystoimintaa ja kartuttaa yrittäjyysosaamista!

Suoritus­vaihtoehdot

Hae lisähaun kautta jos sinulla ei ole aikaisempaa ammatillista tutkintoa. Opintosi alkavat heti. Hae erillishaun kautta, kun haluat suorittaa loppuun aikaisemmin keskeytyneen ammatillisen tutkinnon tai haluat vaihtaa toisesta ammatillisesta oppilaitoksesta Omniaan.

Kenelle?

Peruskoulusta, lukiosta tai ulkomailla suoritetusta koulutuksesta valmistuneet nuoret, joilla ei ole aiempaa ammatillista tutkintoa, hakevat yhteishaussa.

Haku koulutukseen

Lisähaku

Lisähaut ovat auki. Katso haussa olevat koulutukset.

Erillishaku

Hae erillishaussa, jos

  • haluat suorittaa loppuun kesken jääneen perustutkinnon
  • haluat vaihtaa toisesta ammatillisesta oppilaitoksesta Omniaan

Täytä erillishaun lomake.

Opiskelijavalinta

Tutkintoon ei ole pääsykoetta. Katso muut yhteishaun valintaperusteet osoitteesta opintopolku.fi

Toimita erillishakuun vaikuttavat liitteet, kuten tutkintotodistuskopiot ja opintosuoritusotteet InfoOmniaan ensisijaisesti sähköpostilla haku@omnia.fi

Koulutusaika

Koulutusaika riippuu opiskelijan pohjakoulutuksesta ja opintojen etenemisestä.

Erillishaussa valittujen opinnot alkavat sopimuksen mukaan

Harkinnanvarainen valinta

Sinut voidaan valita opiskelijaksi harkinnanvaraisesti seuraavista syistä:

  • Oppimisvaikeudet
  • Sosiaaliset syyt
  • Koulutodistusten puuttuminen tai todistusten vertailuvaikeudet.

Katso ohjeet opintopolku.fi ja liitä hakemukseesi PDF iconvapaamuotoinen lomake.

Kielivaatimukset

Koe on tarkoitettu hakijoille joiden äidinkieli on muu kuin suomi, eikä kielitaitoa ole muulla tavoin voitu todentaa. Lue tarkemmin kielikoekorvaavuuksista.
Kutsumme hakijat kielikokeeseen sähköpostitse.

Toteutus

Opiskelu muodostuu päätoimisesta lähiopiskelusta oppilaitoksessa, sekä 2 kuukauden työssäoppimisesta.

Koulutuksen sisältö

Pakolliset tutkinnon osat 90 osp

  • Asiakaslähtöinen valmistaminen 15 osp
  • Kulttuurilähtöinen valmistaminen 15 osp
  • Tuotteen suunnittelu 15 osp
  • Tuotteen valmistaminen 45 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 45 osp

  • Asiakaspalvelun ja myyntityön toteuttaminen 15 osp
  • Kulttuurin soveltaminen käsityöhön 15 osp
  • Sisustustyön tekeminen 15 osp
  • Taidekäsityön tekeminen 15 osp
  • Tilaustyön valmistaminen 15 osp
  • Tuotekehitysprosessiin osallistuminen 15 osp
  • Tuotteen valmistaminen käsityönä 15 osp

Yhteiset tutkinnon osat 35 osp

Lue lisää tutkinnon muodostumisesta Opintopolun ePerusteista.

Hinta

Opiskelu on ilmaista.

Lisätietoja antaa

Opinto-ohjaaja Ulla Aulavuo
p. 050 351 6075
ulla.aulavuo@omnia.fi