Kirkkaana lauantaiaamuna saavuin Leppävaaran hiihtostadionille kello kahdeksaksi, ja edessä oli kolme 1,5 tunnin kurssia hiihdon tekniikkaopetusta. Tässä vaiheessa kyseenalaistin hetken valitsemaani aloitusaikaa, mutta kurssilaisten innostunut osallistuminen sai väsymyksen kaikkoamaan välittömästi. Pakkasta oli aloittaessamme –10 astetta, mutta aurinko helotti jo kirkkaalta taivaalta. Päivän edetessä pakkanen lauhtui ja aurinko jatkoi paistamistaan. Erittäin hyvä sää teki päivästä nautinnollisen ulkoliikuntapäivän.
Kursseilla oli aivan mahtava tekemisen meininki, ja kehitystä tapahtui silmissä. Mukana oli sekä aktiivisempia hiihtäjiä hiomassa tekniikkaansa kuin myös monen vuoden tauon jälkeen suksille palanneita. Kursseilla harjoittelimme hiihdossa tärkeää tasapainottelua yhdellä suksella ja teimme erilaisia tekniikkaharjoitteita, joita on jatkossa helppo yhdistää omien hiihtolenkkien varrelle. Perhekurssilla hiihtoa harjoiteltiin leikinomaisesti muun muassa hippaleikkien ja supersankarimielikuvien kanssa. Kurssipalautteista paistoi kiitollisuus, tyytyväisyys ja oppimisen ilo. Hiihtokursseja toivottiin jatkossa lisää, ja kursseja toivottiin myös pidempinä kursseina seuraavalle vuodelle.
Yhtenä tavoitteenani liikunnan suunnittelijaopettajan roolissa, jossa aloitin tammikuussa, on lisätä Espoon työväenopiston ulkoliikuntakurssien tarjontaa. Ulkoliikunnan on todettu tuovan lisähyötyjä erityisesti psyykkiselle hyvinvoinnille verrattuna sisäliikuntaympäristössä liikkumiseen. Nämä hyödyt korostuvat erityisesti, kun liikutaan rakennetun ulkoympäristön sijaan luonnonympäristöissä. Luonnossa oleilu ja liikkuminen vähentää stressin oireita ja kohottaa mielialaa sekä virkistää.
Ulkoliikuntakurssien määrän kasvattaminen tukee myös Omnian kestävän tulevaisuuden tiekartan tavoitteiden saavuttamista. Ulkona tapahtuva opetus ei kasvata rakennusten käytön ja ylläpidon päästöjä. Ulkona liikkuminen myös vahvistaa luontosuhdettamme, ja ihmisen vahva luontosuhde saa hänet huolehtimaan ympäröivästä luonnostamme paremmin. Luonnossa liikkumisen avulla voimme siis edistää niin ympäristön kuin ihmistenkin terveyttä Espoossa!
Kesäkaudella tarjonnassamme on ulkokursseja muun muassa juoksun, suunnistuksen, melonnan, retkeilyn ja futiksen parissa, ja suunnittelu ensi syksyä varten jatkuu.
Teksti ja kuvat: Ida Tuina, liikunnan suunnittelijaopettaja, terveys-, kunto- ja vesiliikunta
Oppia ja iloa
Tämä postaus kuuluu Oppia ja iloa blogisarjaan.